Koiran impulsiivisuus on monitahoinen ominaisuus, johon liittyy sekä haasteita että hyötyjä

Nopeasti ja hetken mielijohteesta toimiva koira saattaa aiheuttaa monenlaisia haasteita arjessa. Itsehillinnän puute voi haitata koiran oppimista ja häiritä sen keskittymistä. Impulsiivinen koira käyttäytyy spontaanisti, eikä välttämättä ”harkitse” toimiensa seurauksia. Koira saattaa toimia tavalla, joka ei ole sen itsenkään kannalta optimaalinen pitkällä aikavälillä. Impulsiivisella koiralla onkin usein vaikeuksia kontrolloida omia reaktioitaan, silloinkin kun itsehillinnästä voisiJatkaJatka lukemista ”Koiran impulsiivisuus on monitahoinen ominaisuus, johon liittyy sekä haasteita että hyötyjä”

Rauhoittumisen opettaminen vaatii kärsivällisyyttä

Kukapa ei toivoisi koiraltaan enemmän rauhallisuutta, edes silloin tällöin? Olisihan se hienoa, kun koiran saisi taikasanasta rauhoittumaan hetkessä, erityisesti, kun se sattuu hyppimään vieraita vasten, haukkuu tai vinkuu monta minuuttia yhteen menoon tai syöksyilee hihnassa ympäriinsä. Vaikka koira ei olisikaan erityisen hyperaktiivinen, välillä tulee eteen tilanteita, joissa koiran toivoisi osaavan rauhoittua. Valitettavasti koiraa ei kuitenkaanJatkaJatka lukemista ”Rauhoittumisen opettaminen vaatii kärsivällisyyttä”

Rauhoittumisharjoitus, joka opettaa koiralle paljon

Rauhoittuminen on tärkeä taito jokaiselle koiralle. Rauhoittumisen opettamiseen on olemassa yksinkertainen harjoitus, joka opettaa koiralle paljon muutakin kuin pelkkää rauhoittumista.  Koira oppii itsehillintää ja impulssikontrollia, joista on hyötyä moneen tilanteeseen. Se auttaa koiraa hillitsemään itseään, jos se esimerkiksi haluaa tervehtiä toista koiraa, jahdata oravaa tai hyppiä innokkaasti vieraita vasten. Harjoituksesta on myös hyötyä ei-toivottujen käyttäytymismallienJatkaJatka lukemista ”Rauhoittumisharjoitus, joka opettaa koiralle paljon”

Onko väsynyt koira onnellinen koira?

Koiran voi väsyttää kävelemällä tuntikausia, menemällä pitkälle juoksulenkille tai heittelemällä palloa uudestaan ja uudestaan. Tämän seurauksena koira saattaa nukkua koko loppupäivän ja käyttäytyä omistajan näkökulmasta erinomaisesti, koska se on liian väsynyt tekemään mitään. Jos koiran kuitenkin haluaa väsyvän tällä tavalla päivittäin, eteen tulee ongelma. Koiran kunto kasvaa päivä päivältä, jolloin koira vaatii väsyäkseen aina vainJatkaJatka lukemista ”Onko väsynyt koira onnellinen koira?”

Rutiineista mielenrauhaa koiralle

Nouset sohvalta venytellen ja päätät lähteä kävelylle. Samalla sekunnilla koirasi pomppaa pystyyn ja ryntää innoissaan ovelle. Mistä se tiesi? Koirat ovat mestareita ennakoimaan tapahtumia pienistäkin vihjeistä ympäristössä ja omistajan käytöksessä. Tämä johtuu siitä, että elämän ennustettavuus on niille tärkeää. Kuten me ihmisetkin, koirat kokevat olonsa turvallisemmiksi ja rauhallisemmiksi, jos ne tietävät edes jossain määrin, mitäJatkaJatka lukemista ”Rutiineista mielenrauhaa koiralle”

Elä hetkessä koiran kanssa

Tunnustan – lipsun helposti negatiiviseen ajattelumalliin ja tilaan, jossa stressaan ja kiirehdin liikaa. Kaikesta tulee suorittamista ja pakkopullaa, jopa koiran kävelyttämisestä. Silloin muistutan itseäni siitä, miksi ylipäätään omistan koiran: jotta voisin viettää sen kanssa aikaa ja nauttia siitä. Koiran kanssa olemisen ei tarvitse olla yksi vaatimus muiden joukossa. Siitä voi itse asiassa saada lisää energiaa,JatkaJatka lukemista ”Elä hetkessä koiran kanssa”

Ruokapalkkioiden avulla rennompi ja onnellisempi koira

Ruoka on äärimmäisen tehokas keino koiran tunnetilan ja siten myös käyttäytymisen muuttamiseen. Koira, joka on stressaantunut, pelokas, kiihtynyt, aggressiivinen tai yli-innokas voi oppia rentoutumaan ja rauhoittumaan ruoan avulla. Koiraa voi toki opettaa muidekin palkintojen avulla, mutta ruoka on erityisen tehokas keino vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Ruokaa on helppo käyttää palkintona, sen toimittaminen on nopeaa, ajoittaminen helppoa,JatkaJatka lukemista ”Ruokapalkkioiden avulla rennompi ja onnellisempi koira”