Välillä tuntuu siltä, kuin koira ymmärtäisi puhetta täydellisesti. Usein koira onkin äärimmäisen taitava tulkitsemaan tilanteita, äänensävyjä ja pieniä muutoksia omistajan ilmeissä ja eleissä. Joskus koira on jopa niin taitava, että voi syntyä vaikutelma siitä, kuin koira osaisi melkeinpä lukea ajatuksia. Moni koira oppiikin myös helposti sanojen ja lauseiden merkityksiä – mutta kuinka paljon koira aidosti ymmärtää? Joskus saatamme inhimillistää koiria liiaksikin ja kuvitella näkevämme niissä ominaisuuksia, joista ei välttämättä ole luotettavia todisteita. On täysin luonnollista, että pyrimme löytämään koiristamme yhtäläisyyksiä itsemme kanssa, mutta joskus tämä voi johtaa väärinkäsityksiin, kun koiralta odotetaan liikoja tai kun se ei tottele käskyä, jonka se ”aivan varmasti ymmärtää”. Tästä syystä on tärkeää selvittää, mihin kaikkeen koira aidosti kykenee, ilman ennakko-oletuksia tai liikaa toiveajattelua koiran älykkyydestä. Koiran kognitiivisten kykyjen syvempi ymmärtäminen voi parhaimmillaan auttaa parantamaan koiran hyvinvointia ja kehittämään toimivaa suhdetta koiran ja omistajan välille.
Onko koira älykäs eläin?
Monelle tulee ehkä yllätyksenä, että koira ei itse asiassa ole erityisen älykäs muihin eläinlajeihin verrattuna. Esimerkiksi sudet, simpanssit, varislinnut, delfiinit ja siat ovat monissa tehtävissä aivan yhtä taitavia kuin koiratkin, monissa jopa huomattavasti parempia. Koirat ovat tutkimusten mukaan itse asiassa melko huonoja tehtävissä, jotka vaativat loogista päättelyä, fyysisten ongelmanratkaisutilanteiden ymmärtämistä tai oivaltavaa ongelmanratkaisua (sen sijaan, että eläin oppisi pelkän yrityksen ja erehdyksen kautta). Koiralle tuottaa esimerkiksi vaikeuksia kiertää läpinäkyvän aidan ympäri ruokapalkkion luokse. Sen sijaan koiran läheisin sukulainen, susi, pärjää monissa ongelmanratkaisutehtävissä koiraa paremmin.
Yksi osa-alue, jossa koira on kuitenkin erityisen taitava, on kommunikaatio ihmisten kanssa. Tutkimuksissa on havaittu, että suuri osa koirista ymmärtää monenlaisia ihmisten kommunikoivia eleitä; koira osaa esimerkiksi löytää piilotetun ruoan, jota ihminen katsoo tai osoittaa sormellaan. Kyseessä vaikuttaisi olevan ainakin osittain sisäsyntyinen taito; koirat osaavat yllättävän taitavasti seurata ihmisen kommunikoivia eleitä jo ennen luovutusikää. Itse asiassa koirat luottavat niin vahvasti ihmisen eleisiin, että vaikka koira näkisi tai haistaisi, että ruoka onkin piilotettu toiseen astiaan ― siihen, jota omistaja ei osoita ― yllättävän moni koira valitsee silti mieluummin ihmisen valitseman astian. Koirat ovat erityisen hyviä lukemaan ihmisen eleitä silloin, kun kyseessä on selkeästi kommunikointiyritys ihmisen suunnalta. Jos ihminen ei esimerkiksi ota katsekontaktia koiraan, se ei reagoi ihmisen eleisiin juuri lainkaan.
Yksi teoria on, että koska koira on useiden tuhansien vuosien aikana jalostettu työskentelemään ihmisten kanssa, siitä on tullut luonnostaan erityisen taitavia tehtävissä, jotka vaativat yhteistyötä ihmisen kanssa ja ymmärrystä ihmisten käyttäytymisestä. Sen sijaan muut ongelmanratkaisutaidot ovat saattaneet jossakin määrin surkastua, sillä niille ei ole ehkä ollut niin paljon tarvetta ihmisten tarjotessa ruoan ja kaiken muun tarpeellisen selviytymiseen. Koirarotujen välillä on kuitenkin havaittu eroja sosiaalisessa kognitiossa; tiiviisti ihmisten kanssa työskentelemään jalostetut rodut vaikuttaisivat pärjäävän erityisen hyvin tällaisissa testeissä, kun taas vähemmän sosiaalisissa roduissa on ehkä arvostettu enemmän itsenäistä ongelmanratkaisua.
Tutkimuksissa havaittu eleidenlukutaito on kuitenkin vain pieni osa siitä, mihin koira kykenee. Koira osaa tutkitusti erottaa ihmisten tunnetiloja toisistaan kasvojen ilmeiden ja jopa hajuaistin perusteella. Omistaja on todennäköisesti koiran elämän tärkein asia; hän ei pelkästään tarjoa koiralle kaikkea selviytymisen kannalta oleellista, vaan on myös tärkeä sosiaalinen kumppani – monelle koiralle omistajan seura on jopa lajikumppanin seuraa arvokkaampi. Tästä syystä ihmisen käyttäytymisen ja mielialojen lukeminen on koiralle äärimmäisen kannattavaa; näin se pystyy tehokkaasti ennakoimaan sille tärkeitä tapahtumia. Koira oppii nopeasti huomaamaan pienistä vihjeistä, että jotakin positiivista (esim. ulos pääseminen tai ruoan saaminen) tai ikävää (esim. käsittelytilanne tai eläinlääkärikäynti) on kohta tapahtumassa. Koira osaa niin taitavasti aistia pieniäkin muutoksia ihmisten eleissä ja ilmeissä, että välillä tuntuu kuin koira tietäisi mitä tulee tapahtumaan jopa ennen kuin itsekään tiedämme sitä.
Ymmärtääkö koira puhetta?
Koiran ilmiömäinen kyky ennakoida tilanteita ja tulkita ihmisiä saattaa olla osasyy siihen, miksi voi usein vaikuttaa siltä, kuin koira ymmärtäisi puhetta. Koira voi toki oppia yksittäisiä sanoja ja lauseita, mutta kaikkein paras se on kuitenkin elekielen lukemisessa. Koira käyttää visuaalisia vihjeitä (ja hajuaistia) aina ensisijaisena keinonaan, kun se pyrkii ymmärtämään ihmistä. Koirat kommunikoivat keskenään enimmäkseen elekielen kautta, ja äänet ovat vain pienen pieni osa niiden välistä kommunikaatiota. Sanojen erottaminen toisistaan on koiralle huomattavan vaikeaa ja vaatii runsaasti toistoja ja harjoittelua. Tutkimuksissa on havaittu, että koira noudattaa mieluummin käsimerkillä annettua kuin sanallista käskyä, jos käskyt ovat ristiriidassa keskenään. Monesti ihminen saattaakin kuvitella, että koira on oppinut tietyn vihjesanan tai käskyn, mutta jos käskyä käytetäänkin täysin eleettömästi ja liikkumatta, koira ei välttämättä ymmärrä lainkaan, mitä siltä halutaan. Koira on saattanutkin oppia sanallisen käskyn sijaan noudattamaan jotakin pientä omistajan elekielen muutosta tai käden liikettä, josta ihminen ei ole välttämättä edes ollut tietoinen itse.
Meistä ihmisistä saattaa tuntua erikoiselta, että koira ei itse asiassa ole kovin hyvä yleistämään asioita, koska meiltä se sujuu luonnostaan; jos opimme jonkin asian, voimme käyttää tätä tietoa hyödyksi myös muissa tilanteissa. Koiralle tämä ei ole ollenkaan näin helppoa. Jos se oppii uuden taidon kotona, se ei automaattisesti ymmärrä samaa käskyä ulkona ollessaan. Koira ei opi yhdistämään opittua taitoa pelkästään sanalliseen käskyyn, vaan kaikkeen, mitä oppimistilanteessa tapahtuu, kuten ympäristöön, siinä oleviin ärsykkeisiin, omistajan asentoon, käden liikkeisiin, ilmeisiin, eleisiin ja äänensävyyn. Jos yksi tai useampi näistä ärsykkeistä muuttuu, koiralla saattaa olla vaikeuksia ymmärtää käskyä. Tästä syystä onkin niin tärkeää muuttaa oppimistilanteita pikkuhiljaa, yksi muutos kerrallaan, kunnes koira on varmasti yleistänyt oppimansa.
Koiran moninaiset sosiaaliset taidot
Koira ei ole taitava pelkästään ihmisten eleiden ymmärtämisessä, vaan se hallitsee hyvin myös toiseen suuntaan tapahtuvan kommunikaation. Kun koiralle tarjotaan ongelmanratkaisutehtävä, jonka ratkaiseminen on mahdotonta, koira yrittää ensin saada ruoan ulos omatoimisesti, kunnes se lopulta tekee jotakin, mitä moni muu eläinlaji ei tee: se kääntyy katsomaan ihmistä. Moni koira saattaa myös siirtää katsettaan vuorotellen ihmisestä esineeseen, ikään kuin viestien avun tarpeensa. Tutkimuksissa on havaittu, että koira käyttää tätä samaa strategiaa myös silloin, kun huoneeseen on piilotettu ruokaa tai lelu, jonka sijainnista omistaja ei ole tietoinen. Koira saattaa tällöin katsoa vuorotellen omistajaa ja piilopaikkaa, äännellä tai pyrkiä johdattamaan ihmisen oikeaan paikkaan. Moni koiranomistaja on varmasti havainnut tämän monissa arjen tilanteissa; koira saattaa pyrkiä kommunikoimaan esimerkiksi sohvan alle pudonneesta herkusta tai lelusta katseen avulla, haukkumalla, vinkumalla, kulkemalla edestakaisin omistajan ja kohteen välillä tai kaapimalla sohvaa katsoen välillä omistajaa. Eräässä tutkimuksessa osoitettiin, että koirat käyttävät arjessa hyvin monenlaisia erilaisia kommunikointikeinoja viestiäkseen, että ne haluavat jotakin – oli se sitten ruokaa, leikkihetki, silityksiä tai ulos pääseminen (Worsley & O’Hara, 2018).
Koirat osaavat myös oppia sosiaalisesti sekä ihmiseltä että toiselta koiralta. Jos koiralle annetaan haastava ongelmanratkaisutehtävä, se saattaa ehkä onnistua yrityksen ja erehdyksen kautta. Riittävän haastavissa ongelmatilanteissa suuri osa koirista epäonnistuu. Jos sen sijaan ihminen näyttää koiralle ensin mallia, koira oppii huomattavasti todennäköisemmin ratkaisemaan tehtävän. Tutkimuksissa koirat ovat oppineet tällä tavoin esimerkiksi kiertämään aidan ympäri, painamaan vipua ja työntämään ovea herkun saadakseen. Koiran sosiaalista oppimiskykyä hyödynnetään ’Do as I do’-menetelmässä, jonka on kehittänyt tutkija Claudia Fugazza. Menetelmässä koira opetetaan toistamaan käyttäytymismalli, jonka ihminen ensin näyttää sille. Ihminen esimerkiksi pyörähtää ympyrän, jonka jälkeen koiran on tarkoitus tehdä samoin. Osa koirista oppii tämän hyvin nopeasti, kun taas osa vaatii ensin huomattavan paljon harjoittelua. Siinä vaiheessa, kun koira on oppinut yleistämään harjoituksen idean, uusien asioiden oppiminen tapahtuu kuitenkin suhteellisen nopeasti ja huomattavan paljon tehokkaammin kuin vaihe vaiheelta kouluttamalla.
Tutkimuksissa on myös pyritty selvittämään, miten hyvin koira kykenee asettautumaan ihmisen asemaan. Ymmärtääkö koira esimerkiksi, mitä ihminen näkee tai tietää missäkin tilanteessa? Tätä on pyritty tutkimaan antamalla koiralle mahdollisuus kerjätä ruokaa kahdelta ihmiseltä, joista toinen ei näe koiraa. Ajatuksena on, että jos koiralla on kyky ymmärtää, mitä ihminen pystyy näkemään, se valitsee mieluummin ihmisen, joka näkee sen. Tulokset ovat olleet kuitenkin vaihtelevia. Koira ei mielellään valitse kerjäyskohteeksi ihmistä, jolla on side silmillä, eikä varsinkaan sellaista, joka lukee kirjaa (Cooper ym. 2003). Sen sijaan koira kerjää aivan yhtä todennäköisesti ihmiseltä, jolla on ämpäri päässä kuin sellaiselta, jolta ämpäri puuttuu. On siis mahdollista, että koiran kyky tulkita ihmisen näkökulmaa on osittain oppimisen tulosta. Koirat vaikuttavat kuitenkin olevan taitavia asettautumaan ihmisen asemaan tilanteessa, jossa ihminen kieltää koiraa ottamasta lattialla olevaa ruokaa. Jos ihminen näkee selvästi ruoan, koira todennäköisesti tottelee käskyä. Jos sen sijaan ihmisen ja ruoan välissä on näköeste, huoneessa on pimeää, ihminen kääntyy vastakkaiseen suuntaan tai hänen silmänsä ovat kiinni, koira todennäköisemmin syö kielletyn ruoan. Myös eletutkimuksissa koira noudattaa mieluummin sellaisen ihmisen sormella osoittamista, joka on nähnyt mihin ruoka on piilotettu kuin sellaisen, joka on pitänyt käsiä silmien päällä piilotustilanteen ajan (Maginnity & Grace, 2014). Koira kykenee siis tulkitsemaan ihmisen havaintokykyä hyvin monipuolisissa tilanteissa – vaikka näissäkään tapauksissa aiempien kokemusten vaikutusta ei voida täysin poissulkea.
Koira myös oppii nopeasti yhdistämään tiettyjä ominaisuuksia eri ihmisiin. Jos koira saa valita, seuraako se ”totuudenmukaisen” ihmisen elehdintää ruokaa löytääkseen, vai ”valheellisen” ihmisen, joka on monta kertaa johdattanut koiran väärään sijaintiin, koira noudattaa mieluummin totuudenmukaisen ihmisen ohjeita. Samoin jos koira kokee toistuvasti tilanteen, jossa ihminen ei anna koiralle piilotettua ruokaa, jonka luokse koira on hänet johdattanut, koira alkaa ohjata ihmisen tarkoituksellisesti väärään sijaintiin (Heberlein ym. 2017). Koira oppii myös paljon ihmisisten ominaisuuksista tarkkailemalla vuorovaikutusta heidän välillään. Jos koira esimerkiksi näkee yhden ihmisen auttavan koiran omistajaa ja toisen kieltäytyvän auttamasta, koira ottaa mieluummin ruokaa vastaan avuliaalta ihmiseltä (Chijiwa ym. 2015). Samalla tavoin koira myös kerjää mieluummin ruokaa ihmiseltä, jonka se on nähnyt käyttäytyvän iloisesti toisen ihmisen kanssa kuin ihmiseltä, joka on juuri käyttäytynyt vihaisesti vuorovaikutuksessa toisen kanssa (Albuquerque ym. 2022).
Älykkyyttä on monenlaista
Kaikki koirat eivät ole kognitiivisilta ominaisuuksiltaan samanlaisia, vaan yksilöllisiä eroja ilmenee runsaasti. Älykkyys ja kognitio sisältävät useita osa-alueita, ja vaikka yksittäinen koira olisi kehno tietynlaisissa tehtävissä, se saattaa olla hyvinkin pätevä jossakin toisessa taidossa. Koira saattaa esimerkiksi olla erittäin taitava lukemaan ihmisten eleitä, mutta hidas ratkaisemaan itsenäistä ongelmanratkaisua vaativia tehtäviä. Jokin toinen koira taas saattaa pärjätä hyvin ongelmanratkaisutilanteissa, mutta ihmisten eleiden ymmärtäminen saattaa tuottaa sille vaikeuksia. Koiran kognitiivisiin kykyihin vaikuttavat muun muassa koiran perimä, elinympäristö, eliniän kokemukset, koulutushistoria ja harrastukset. Joissakin piirteissä näkyy myös rotujen ja sukupuolten välisiä eroja, vaikka yksilöllinen vaihtelu on myös huomattavaa.
Monesti ajattelemme, että älykäs koira on sellainen, joka on tottelevainen ja helposti koulutettava. Itse asiassa pelkkä tottelevaisuus on varsin huono älykkyyden mittari, sillä siihen vaaditaan kognitiivisten kykyjen lisäksi monia muitakin ominaisuuksia, kuten motivaatiota, kärsivällisyyttä, toistojen sietoa, keskittymiskykyä ja yhteistyöhalua. Mitä motivoituneempi koira on ja mitä enemmän se nauttii oppimistilanteesta, sitä helpompi sen on noudattaa käskyjä ja oppia uusia asioita. Jos koira ei koe ihmisen huomiota erityisen palkitsevana tai ei ole kiinnostunut herkuista, sitä voi olla haastava kouluttaa – tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koira olisi tyhmä. Tällainen koira saattaa itse asiassa olla monella osa-alueella älykkäämpi kuin helposti koulutettava koira. Oppimistilanteet onkin räätälöitävä yksilön mukaisiksi, jotta motivaatio olisi kohdillaan ja onnistuminen olisi mahdollisimman todennäköistä. Ei siis ole olemassa ”tyhmiä” koiria tai koirarotuja, vaan jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.
On hyvä muistaa, että älykkyys ja kognitio ovat käsitteitä, joita tarkkaillaan aina ihmisen näkökulmasta. Tutkimuksissa yritetään usein selvittää, miten hyvin eläimet pystyvät samoihin asioihin, joihin me ihmiset kykenemme. Annamme enemmän painoarvoa kognitiivisille kyvyille, jotka ovat ihmismäisiä. Sen sijaan meiltä saattaa jäädä tutkimatta ja kokonaan huomaamatta laaja valikoima kognitiivisia kykyjä, joita emme välttämättä tule edes ajatelleeksi. Testit on usein suunniteltu ihmisten näkökulmasta; ne perustuvat useimmin näkö- tai kuuloaistiin ja harvemmin esimerkiksi hajuaistiin. Tyhmänä pitämämme eläinlaji tai yksilö saattaa hyvinkin olla taitava jossakin sellaisessa kognitiivisessa taidossa, jota emme pysty edes käsittämään. On tärkeää ymmärtää, että vaikka koirat eivät olisikaan yhtä taitavia jossakin tietyssä tehtävässä tai ymmärtäisi puhetta yhtä hyvin kuin ehkä aiemmin kuvittelimme, se ei millään tapaa vie pois koiran erityisyyttä tai tee siitä vähemmän arvokasta ja kiehtovaa lajia. Tiedämme vielä yllättävän vähän siitä, mihin kaikkeen koirat kykenevät ja mitkä asiat vaikuttavat kognitiivisten piirteiden yksilöllisiin eroihin. Selvää on kuitenkin se, että koirat ovat sopeutuneet uskomattoman hyvin elämään kaksijalkaisten perheenjäsentensä kanssa, siitäkin huolimatta, että käyttäydymme usein koirien näkökulmasta melko kummallisesti.
Ensimmäinen väitöskirjaani sisältyvä tutkimusartikkeli on nyt julkaistu! Tutkimuksessa selvitettiin koirarotujen välisiä eroja useissa kognitiivisissa ja käyttäytymispiirteissä, joita mitattiin smartDOG-testin avulla. Ohjaajina tutkimuksessa toimivat Katriina Tiira, Anna Valros ja Katariina Mäki; iso kiitos heille kaikesta avusta ja tuesta!
Ajattelin suomentaa ja selkeyttää tuloksia tässä, sillä kaikki eivät varmastikaan jaksa/halua ruveta lukemaan ja selvittelemään englanninkielistä tieteellistä tekstiä. Koko tutkimuksen voi toki halutessaan käydä lukemassa täältä.
Lyhyesti sanottuna, rotujen välillä oli eroja useissa kognitiivisissa piirteissä, kuten itsehillinnässä, ihmisten eleiden (kuten osoittamisen) ymmärtämisessä, tilaan liittyvässä ongelmanratkaisussa ja suhtautumisessa mahdottomaan tehtävään (mm. pyytääkö koira apua ihmiseltä vai toimiiko se itsenäisesti), Sen sijaan merkitseviä eroja ei (ainakaan näiden rotujen väliltä) löytynyt loogisesta päättelystä eikä muistista. Selkeitä eroja löytyi myös aktiivisuustasossa, tuntemattomaan ihmiseen suhtautumisessa ja uuteen tilaan tutustumisessa. Mukana tutkimuksessa oli 1002 koiraa 13:sta eri rodusta.
Rodut, joilla oli eri testeissä ääripään tulokset (muihin rotuihin verrattuna). Kuvassa olevat rodut: AK=australiankelpie, AP=australianpaimenkoira, BC=bordercollie, BM=belgianpaimenkoira malinois, CS=cockerspanieli, EV=espanjanvesikoira, HV=hovawart, KN=kultainennoutaja, LN=labradorinnoutaja, SL=suomenlapinkoira, SP=saksanpaimenkoira, SR=sekarotuinen. Tarkemmat rotujen keskiarvotulokset löytyvät itse tutkimusartikkelista.
Taustaa
Koirarotujen välisiä kognitiivisia eroja on jo tutkittu jonkin verran, mutta tutkimuksissa rodut on yleensä jaettu roturyhmiin (esim. paimenkoirat, terrierit, noutajat, jne.) sen sijaan, että katsottaisiin yksittäisten rotujen eroja (kuten kultainennoutaja, bordercollie, jne.). Ongelmana tässä on se, että saman roturyhmän sisältä saattaa löytyä hyvin monenlaisia rotuja, jotka eivät tietenkään ole käyttäytymiseltään identtisiä. Ajatellaan vaikka esimerkiksi belgianpaimenkoira malinoisia ja shetlanninlammaskoiraa, jotka molemmat kuuluvat paimenkoiriin, mutta ovat käyttäytymiseltään monilta osin hyvin erilaisia. Yksittäisten rotujen käyttötarkoitus on saattanut myös muuttua alkuperäisestä, eli rotuja saatetaan käyttää erilaisiin työtehtäviin kuin aiemmin, ja moni rotu on nykyään lähes yksinomaan lemmikki tai perheenjäsen. Jopa geneettisesti samankaltaiset rodut saattavat erota suuresti käyttäytymiseltään.
Parissa tutkimuksessa (Svartberg, 2006 ja Turcsán ym. 2011) onkin huomattu, että rotujen välillä on runsaasti käyttäytymiseroja, jotka eivät välttämättä riipu roturyhmästä (oli ryhmittely sitten geneettiseen sukulaisuuteen tai alkuperäiseen käyttötarkoitukseen perustuvaa). Tämä saattaa selittää, miksi aiemmat kognitiotutkimusten tulokset ovat olleet hyvin ristiriitaisia keskenään. Tulokset saattavat riippua paljon siitä, millä tavalla rodut on ryhmitelty (esim. saksanpaimenkoira saatetaan luokitella lammas-/karjakoiraksi, mastiffi-/molossityyppiseksi roduksi, ”työkoiraroduksi” tai joksikin muuksi, tutkimuksesta riippuen). Moni yksittäisten rotujen välillä oleva mahdollinen ero on saattanut jäädä huomaamatta sen seurauksena, että rotuja on tarkkailtu ryhminä. Tutkimukset, joissa on vertailtu yksittäisten rotujen kognitiivisia ominaisuuksia, voidaan laskea kahden käden sormilla. Osallistuneiden koirien ja rotujen määrä on usein myös hyvin pieni, ja kognitiivisissa tutkimuksissa ollaan keskitytty enimmäkseen sosiaaliseen kognitioon, jonka seurauksena tiedämme hyvin vähän esimerkiksi itsehillinnän, muistin, loogisen päättelyn ja ongelmanratkaisutaitojen mahdollisista rotueroista.
Tässä tutkimuksessa olikin erittäin hyvänä puolena se, että koiria on testattu valtava määrä, jolloin oli mahdollista verrata useita yksittäisiä rotuja. Lisäksi smartDOG KOGNITIO-testiin sisältyy useita kognitiivisia testejä, eli oli mahdollista analysoida useampia kognitiivisia ominaisuuksia (myös niitä ei-sosiaalisia).
Menetelmät
Tutkimukseen otettiin mukaan kaikki 1-8-vuotiaat koirat, jotka olivat osallistuneet smartDOG-testiin vuodesta 2016 lähtien. SmartDOG on Katriina Tiiran perustama yritys, joka tarjoaa käyttäytymis- ja kognitiotestejä koiranomistajille. Suosituin testi on KOGNITIO-testi, johon sisältyy 8 kognitiivisia piirteitä mittaavaa testiosuutta ja 3 käyttäytymisen mittaria. Tähän tutkimukseen sisällytettiin näistä 7 kognitiotestiä ja 3 käyttäytymistestiä. Testeissä koira ratkoo 1,5 tunnin ajan erilaisia ongelmia palkkion saadakseen. Pääasiassa palkkiona käytettiin ruokaa, mutta jos koira motivoitui enemmän leluista, käytettiin sen sijaan lelupalkkiota. Useimmat koirat nauttivat suuresti testin suorittamisesta ja kokivat tilanteen positiivisena. Omistaja oli koko testin ajan paikalla ja piteli koirasta kiinni suoritysten välissä, kunnes testaaja antoi luvan koiran vapauttamiseen ja tehtävien suorittamiseen. KOGNITIO-testiin sisältyvät testiosuudet on lueteltu alla siinä järjestyksessä, kuin koira suorittaa ne testin aikana.
Tuntemattoman ihmisen tervehtiminen
Aktiivisuustaso
Uuden ympäristön tutkiminen
Sylinteritesti: Itsehillintä
Eleet: Koiran kyky lukea ihmisen eleitä (mm. sormella osoittaminen)
V-aita: Tilaan liittyvä ongelmanratkaisu (aidan ympäri kiertäminen palkkion saamiseksi)
Mahdoton tehtävä: Miten koira toimii ongelmatilanteessa, johon ei löydy ratkaisua (itsenäinen ongelmanratkaisu, avun pyytäminen ihmiseltä tai luovuttaminen)
Looginen päättely
Huijaus: Valitseeko koira kulhon, johon näki herkun menevän, vai kulhon, jota ihminen osoittaa?
Muisti (lyhytkestoinen)
Mukaan tutkimukseen otettiin vain ne rodut, joista oli tutkimuksen tekohetkellä testattu vähintään 40 koiraa. Jäljelle jäi 13 koirarotua: kelpie, australianpaimenkoira, malinois, bordercollie, cockerspanieli, suomenlapinkoira, saksanpaimenkoira, kultainennoutaja, hovawart, labradorinnoutaja, sekarotuinen, shetlanninlammaskoira ja espanjanvesikoira.
Tilastollisina analyyseina käytettiin regressioanalyysejä. Näiden avulla katsottiin, ennustaako rotu testituloksia, ja malleihin otettiin aina myös vaikuttaviksi muuttujiksi sukupuoli ja ikä, jotta niiden vaikutusta voitiin kontrolloida rotueroja tarkkailtaessa. Regressioanalyysissä oli myös valittava referenssirotu, eli yksi rotu, johon kaikkia muita rotuja verrataan. Analyyseissa selvitettiin erikseen, onko rodulla yleisesti ottaen vaikutusta testituloksiin, ja tämän jälkeen referenssirotua käytettiin siihen, että voitiin tarkemmin tutkia, millä tavoin yksittäiset rodut erosivat toisistaan. Rotuja verrattiin kaikkein yleisimpään rotuun eli labradorinnoutajaan.
Kerron alla tarkemmin, mitä jokaisessa testiosuudessa tapahtui ja mitkä olivat tulokset. Jos haluat nähdä tarkemmin, miten rodut sijoittuivat eri testeissä toisiinsa nähden, käy kurkkaamassa alkuperäisen tutkimuksen kaavioita.
Tulokset
Tuntemattoman ihmisen tervehtiminen
Kun koira tuli sisään testitilaan, sen käyttäytyminen testaajaa (tuntematonta ihmistä) kohtaan arvioitiin. Testaaja tervehti koiraa ja antoi sen tulla tervehtimään itseään, jos se halusi. Jos koira ei näyttänyt pelon eikä aggression merkkejä, testaaja silitti koiraa hetken aikaa. Koiran reaktiot jaettiin neljään osaan: 1. Pelokas tai aggressiivinen, 2. Välinpitämätön, 3. Ystävällinen ja 4. Yli-innokas. Suurin osa koirista suhtautui testaajaan ystävällisesti tai yli-innokkaasti, 13 % pelokkaasti tai aggressiivisesti (joista vain hyvin pieni osa käyttäytyi aggressiivisesti) ja 28 % välinpitämättömästi. Sukupuolella ei ollut vaikutusta testitulokseen, mutta mitä nuorempi koira oli, sitä todennäköisemmin se tervehti testaajaa yli-innokkaasti.
Rodulla oli myös vaikutusta koiran tervehtimiskäyttäytymiseen, erityisesti pelokkuuteen. Todennäköisimmin pelokkaita rotuja olivat shetlanninlammaskoira ja espanjanvesikoira. Kultainennoutaja ja hovawart taas olivat hyvin harvoin pelokkaita. Kultaisistanoutajista suuri osa suhtautui ihmiseen ystävällisesti, kun taas hovawarteille oli todennäköisempää käyttäytyä välinpitämättömästi. Nämä tulokset vastaavat osittain aiempien tutkimusten tuloksia: esimerkiksi Salonen ym. (2020) saivat selville suomalaisessa kyselytutkimuksessaan, että shetlanninlammaskoira ja espanjanvesikoira olivat pelokkaimpien rotujen joukossa tuntemattomia ihmisiä kohtaan, ja kultainennoutaja on osoittautunut monissa aiemmissakin tutkimuksissa erittäin ihmisystävälliseksi roduksi, joka on harvoin pelokas tai aggressiivinen ihmisiä kohtaan.
Aktiivisuustaso
Testaajan tervehtimisen jälkeen koirien kaulapantaan kiinnitettiin FitBark-mittari, joka mittaa koiran aktiivisuutta askelmittarin tavoin koko testin ajan ja laskee koiralle keskimääräisen aktiivisuustason. Kaikkien koirien keskiarvo oli 29 aktiivisuuspistettä. Iällä ja sukupuolella ei ollut vaikutusta aktiivisuustasoon (1-8-vuotiailla koirilla), mutta sen sijaan rotu ennusti merkitsevästi koirien aktiivisuutta. Ylivoimaisesti aktiivisin rotu oli malinois, kun taas vähiten aktiivisia olivat hovawart, sheltanninlammaskoira, suomenlapinkoira, kultainennoutaja ja sekarotuinen.
Uuden tilan tutkiminen
Kun FitBark- mittari oli kiinnitetty, koira päästettiin vapaaksi testitilaan, ja sen käyttäytymistä tarkkailtiin noin viiden minuutin ajan. Tarkoituksena oli selvittää, miten innokkaasti koira tutkii itselleen tuntematonta ympäristöä. Pelokkaat tai arat koirat pysyttelevät yleensä lähellä omistajaansa ja liikkuvat vieraassa ympäristössä vähemmän, kun taas uteliaat ja rohkeat koirat tutkivat ympäristöä aktiivisemmin. Ympäristöön tutustumiseen saattavat vaikuttaa myös monet muut ominaisuudet, kuten koiran aktiivisuustaso, suhde omistajaan sekä se, odottaako koira omistajaltaan ohjeistusta vai toimiiko se itsenäisemmin.
Suurin osa koirista tutki ympäristöä joko aktiivisesti (kävellen) tai hyvin aktiivisesti (juosten). 16 % koirista tutki ympäristöä hillitymmin, kun taas 8 % pysytteli enimmäkseen omistajan lähettyvillä. Iällä ja sukupuolella ei taaskaan ollut vaikutusta tuloksiin, mutta rodulla oli. Kaikkein aktiivisimmin ympäristöä tutkivat cockerspanieli ja malinois, kun taas eniten omistajan lähettyvillä pysyviä rotuja olivat shetlanninlammaskoira ja suomenlapinkoira.
Kuva: Mainossatama Oy
Sylinteritesti
Sylinteritestissä koiralle opetettiin ensin, että sen oli mahdollista saada ruokaa sylinteristä, jonka läpi koira ei nähnyt. Herkku asetettiin sylinterin sisään ja koiran annettiin hakea se kiertämällä sylinterin avoimelle sivulle. Tätä toistettiin, kunnes koira luotettavasti haki herkun sylinterin sisältä koskematta sylinterin seinää ensin. Tämän jälkeen tehtiin kymmenen toistoa, joissa sylinteri oli läpinäkyvä. Tehtävä oli nyt koiralle haastavampi, sillä se pystyi näkemään herkun suoraan sylinterin seinän läpi. Moni koira saattoi aluksi unohtaa aiemmin oppimansa ja pyrkiä pääsemään käsiksi herkkuun suoraan sylinterin seinän läpi. Toisto oli onnistunut, jos koira meni sylinterin sivulle syömään herkun, ja epäonnistunut, jos koira koski ensin kuonollaan tai tassullaan sylinterin seinään.
Testin tarkoituksena on mitata koiran itsehillintäkykyä, erityisesti motorista itsehillintää, sillä koiran on hillittävä omia reaktioitaan ja siirryttävä hieman poispäin herkusta saadakseen sen. Testin ajatellaan myös mittaavan impulsiivisuutta, sillä impulsiiviselle koiralle omien reaktioiden hillitseminen saattaa tuottaa haasteita. Sylinteritestin merkityksestä on kuitenkin tiedemaailmassa olemassa runsaasti erimielisyyksiä, eikä vielä tiedetä varmasti, mitä ominaisuuksia se tarkkaan ottaen mittaa.
Kaikkien koirien mediaanitulos (yleisin tulos) oli 80% onnistuminen, eli koirat pärjäsivät testissä yleisesti ottaen hyvin. Rotujen välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja sylinteritestin tuloksissa, ja myös iällä ja sukupuolella oli vaikutusta: nartut suoriutuivat uroksia paremmin (eli niillä oli parempi itsehillintä), ja mitä vanhempi koira oli, sitä heikompi itsehillintä sillä oli (huom. koirat olivat 1-8-vuotiaita). Labradorinnoutajalla oli roduista heikoin itsehillintä, ja myös malinois ja saksanpaimenkoira pärjäsivät testissä huonosti (muihin rotuihin verrattuna). Sen sijaan bordercolliella ja sekarotuisella oli erityisen hyvä itsehillintä.
Sylinteritesti vaikuttaisi mittaavan vain yhdenlaista itsehillintää, eikä se välttämättä korreloi muuntyyppisten itsehillintämittarien kanssa. Tulokset kertovat siis vain siitä, miten hyvin nämä rodut kykenevät hillitsemään reaktioitaan tässä tietyssä kontekstissa. Toisenlaisessa testissä rotujen sijoittuminen olisi saattanut olla hyvin erilaista.
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että impulsiivisuus (jota voidaan ajatella itsehillinnän vastakohtana) eroaa koirarotujen välillä, kun mittarina käytetään omistajien täyttämää kyselyä. Näissä tutkimuksissa bordercollie on yleensä ollut yksi impulsiivisimmista roduista, kun taas tämän tutkimuksen tulokset viittaisivat siihen, että bordercolliella oli erityisen hyvä itsehillintä. Syynä tähän saattaa olla, että koska bordercollieta käytetään edelleen paljon harrastuksissa ja myös paimennuksessa, siinä on saattanut säilyä vahvana tarve voimakkaalle motoriselle itsehillinnälle, kun taas kyselylomakkeissa mainittu impulsiivisuus saattaa liittyä muunlaiseen, arjessa esiintyvään itsehillintään kuin se, mitä sylinteritestissä mitataan.
Labradorinnoutaja sai kaikkein alhaisimmat sylinteritestitulokset, vaikka se ei kyselytutkimuksissa ole ollut erityisen impulsiivisinen rotu. Syynä saattaa olla osittain testitilanne, jossa käytetään ruokaa palkkiona. Labradorinnoutajan voimakas motivaatio ruokaa kohtaan saattaa vaikeuttaa sen itsehillintäkykyä tällaisessa tilanteessa. Myös rotulinjalla on saattanut olla huomattava vaikutus tuloksiin, sillä todennäköisesti suuri osa testiin osallistuneista labradorinnoutajista oli metsästylinjaisia. Metsästyslinjaiselle labradorinnoutajalle voi olla tärkeämpää toimia nopeasti, eikä motoriselle itsehillinnälle välttämättä ole tarvetta. Eräässä kyselytutkimuksessa havaittiin, että metsästyslinjaiset labradorinnoutajat reagoivat nopeammin ja olivat helpommin koulutettavia ja kiinnostuneempia uusista asioista kuin näyttelylinjaiset labradorinnoutajat. Sama päti myös käyttö- ja näyttelylinjaisiin bordercollieihin (Fadel ym., 2016). Sen sijaan käyttölinjaiset bordercolliet olivat käyttölinjaisia labradorinnoutajia impulsiivisempia.
Sylinteritestin tulos ei siis välttämättä kerro vielä paljonkaan siitä, miten impulsiivinen koira on arjessa, mutta se kertoo jotakin yhdenlaisesta itsehillinnästä. Seuraavassa tutkimusprojektissa on tarkoitus selvittää, miten sylinteritestistä suoriutuminen oikeastaan näkyy arjessa, vai näkyykö mitenkään.
Kuva: Mainossatama Oy
Eleiden ymmärtäminen
Eletesteihin sisältyi 5 erilaista ihmisen antamaa kommunikoivaa elettä, joista jokainen toistettiin 6 kertaa (yhteensä 30 toistoa). Testaaja asetti maahan kaksi kulhoa, joista toisen sisään oli piilotettu herkku. Koira ei nähnyt herkun sijaintia, ellei se tullut riittävän lähelle kulhoa. Samalla kun omistaja piteli koiraa paikoillaan, testaaja seisoi kulhojen välissä ja käytti elettä osoittaakseen sitä kulhoa, jonka sisään herkku oli piilotettu. Tämän jälkeen koira vapautettiin, ja sen annettiin valita yksi kulhoista.
Eleet:
Jatkuva osoittaminen: Testaaja osoittaa sormellaan ja koko käsivarrellaan oikeaa kulhoa, ja pitää kätensä tässä asennossa siihen asti, kunnes koira on tehnyt valintansa. Tämä on yksi helpoimmista eleistä, sillä koira näkee koko ajan, mihin ihminen osoittaa. Testaaja ei millään muulla tavoin elehdi tai katso kohti oikeaa kulhoa.
Hetkellinen osoittaminen: Testaaja osoittaa sormellaan oikeaa kulhoa parin sekunnin ajan, jonka jälkeen hän asettaa kätensä neutraaliin asentoon sivulleen. Koira tekee valintansa, ja sen on muistettava, mitä kulhoa testaaja osoitti hetki sitten.
Jalalla osoittaminen: Testaaja asettaa jalan kärkensä oikean kulhon taakse. Koira saa tehdä valintansa samalla, kun testaajan jalka pysyy samassa asennossa.
Ristiin osoittaminen: Testaaja osoittaa oikeaa kulhoa vastakkaisella kädellään, jolloin käsivarsi on ristissä testaajan vartalon edessä, ja hänen vastakkainen olkapäänsä kääntyy myös kohti oikeaa kulhoa. Testaaja pysyy tässä asennossa sillä välin, kun koira tekee valintansa. Tämä on myös useimmille koirille helppo tehtävä.
Katse: Testaaja kääntää katseensa hetkeksi kohti oikeaa kulhoa ja katsoo sitten koiraa. Tämä toistetaan kolme kertaa, jonka jälkeen koira vapautetaan valitsemaan. Samalla, kun koira valitsee, testaaja pitää katseensa oikeassa kulhossa. Kädet tai vartalo eivät liiku mihinkään suuntaan. Tämä on monelle koiralle haastava tehtävä, mutta osalle yllättävän helppo.
Tulokset laskettiin yhteen kaikista eletesteistä ja koirien onnistumisprosentteja verrattiin keskenään. Kaikkien koirien onnistumisprosentti oli keskimäärin 79%, mikä on suhteellisen korkea verrattuna aiempiin tutkimustuloksiin. Myös tässä testissä rodulla oli merkitsevä vaikutus onnistumisprosenttiin, kun taas iällä ja sukupuolella ei ollut merkitystä. Parhaiten eleitä lukivat malinois, kelpie ja labradorinnoutaja, ja heikoimmin suoriutuivat suomenlapinkoira, saksanpaimenkoira ja sekarotuinen. Täytyy ottaa huomioon kuitenkin, että kaikilla roduilla oli tosiaan harvinaisen korkea onnistumisprosentti, eli tässä tutkimuksessa ”huonoimmat” rodut eivät välttämättä ole erityisen huonoja eleiden lukijoita. Tutkimukseen on todennäköisesti sattunut huomattavan taitavia rotuja, eikä mukana ollut sellaisia rotuja, jotka aiemmissa tutkimuksissa ovat menestyneet erityisen heikosti, kuten esimerkiksi laumanvartijakoirat.
Aiemmat tutkimukset eivät aina ole löytäneet tilastollisia eroja roturyhmien väliltä, mutta ykisttäisten rotujen väliltä eroja on yleensä löytynyt. Tulokset ovat hyvin samankaltaisia kuin tässäkin tutkimuksessa. Eräässä tutkimuksessa ei löydetty eroja labradorinnoutajan ja bordercollien väliltä (Szabo ym., 2017), ja saman tuloksen saimme omastakin tutkimuksestamme; näiden kahden rodun väliltä ei löytynyt tilastollisia eroja, vaan molemmat pärjäsivät testissä hyvin. Bordercollie oli Udell ym. (2014) tutkimuksessa paras ihmisten eleiden lukija ja Sundman ym. (2018) tutkimuksessa labradorinnoutaja menestyi saksanpaimenkoiraa paremmin, samoin kuin tässäkin tutkimuksessa kävi.
Sen sijaan Wobber ym. (2009) vertasi saksanpaimenkoiraa, siperianhuskya, kääpiövillakoiraa ja basenjia, ja näistä saksanpaimenkoira osasi lukea ihmisen eleitä parhaiten. Onkin tärkeä muistaa, että vaikka tässä tutkimuksessa saksanpaimenkoira suoriutuikin eleidenlukutehtävässä huonosti, sitä verrattiin vain näihin tiettyiin rotuihin. Muihin rotuihin verrattuna saksanpaimenkoira olisi pärjännyt todennäköisesti paljon paremmin.
Kuva: Minna Sirviö
V-aita
Tässä tehtävässä koira katseli V:n muotoisen aidan ulkopuolelta samalla, kun useampi herkku asetettiin aidan sisäpuolelle. Aita oli tehty kompostiaidasta, jonka läpi koira pystyi näkemään ja haistamaan. Kun testaaja oli asettanut herkut paikoilleen, hän asettui seisomaan aidan ulkopuolelle ja omistaja vapautti koiran. Koiralle annettiin 3 minuuttia aikaa ratkaista tehtävä ja päästä herkkujen luokse. Tehtävä on yllättän haastava monelle koiralle, sillä koiran on ymmärrettävä siirtyä poispäin ruoasta sen sijaan, että se pyrkisi pääsemään suoraan aidan läpi. Tästä syystä testin ajatellaan mittaavan ongelmanratkaisukyvyn lisäksi myös itsehillintää (vaikkakin todennäköisesti toisentyyppistä kuin se, mitä sylinteritestillä mitataan).
Koirista 89% ratkaisi tehtävän kolmen minuutin sisällä. Kun näitä koiria verrattiin niihin, jotka eivät onnistuneet ratkaisemaan tehtävää, rotujen väliltä ei löytynyt merkitseviä eroja, eikä iällä ja sukupuolella myöskään ollut vaikutusta. Sen sijaan, kun tarkkailtiin tehtävän ratkaisemiseen kulunutta aikaa, rotueroja alkoi löytyä. Mediaaniaika, joka koirilla kului tehtävän onnistuneeseen ratkomiseen, oli 12 sekuntia. Nopeimpia ratkojia olivat malinois ja bordercollie, kun taas hitaimpia olivat kultainennoutaja ja labradorinnoutaja. Ikä ja sukupuoli eivät ennustaneet koirien nopeutta tässä tehtävässä.
Syynä malinoisin ja bordercollien menestykseen saattaa olla, että kumpaakin rotua käytetään aktiivisesti harrastus- ja työtehtävissä, joissa ongelmanratkaisukyky ja spatiaalinen hahmottaminen voivat olla tärkeitä (esim. paimennus, hajutyöskentely, poliisikoiratehtävät). Sen sijaan labradorinnoutaja ja kultainennoutaja eivät välttämättä tarvitse näitä taitoja samassa määrin. Tulokset saattavat liittyä myös koiran motivaatioon; labradorinnoutaja on tunnetusti hyvin perso ruoalle, ja sille saattaa tuottaa huomattavasti vaikeuksia siirtyä poispäin selvästi näkyvissä olevista herkuista.
Aiemmassa, Marshall-Pescini ym. (2016) tutkimuksessa ei löydetty lainkaan eroja roturyhmien väliltä. Heidän paimenkoiraryhmänsä koostui lähes pelkästään bordercollieista ja australianpaimenkoirista, ja noutajaryhmä koostui melkein pelkästään labradorinnoutajista ja kultaisistanoutajista. On siis erikoista, että roturyhmien väliltä ei löytynyt eroja, sillä omassa tutkimuksessamme bordercollie erosi merkitsevästi labradorinnoutajasta, bordercollie ja australianpaimenkoira olivat molemmat nopeita ratkaisemaan testin, ja labradorinnoutaja ja kultainennoutaja olivat kaksi hitainta rotua. Aiemmassa tutkimuksessa palkkiona käytettiin aina lelua ruoan sijaan, mikä saattaa osittain selittää erot tuloksissa. Lisäksi aiemman tutkimuksen analyysissa otettiin huomioon koirien koulutustaso, ja sillä havaittiin olevan vaikutusta suoritusnopeuteen. Tarvitaan siis lisää tutkimustietoa ennen kuin voidaan selvittää varmuudella, onko rotujen välillä geneettisiä eroja, jotka vaikuttavat V-aidasta suoriutumiseen, vai liittyvätkö ne enimmäkseen koiran koulutushistoriaan, joka taas saattaa riippua rodusta.
Kuva: Mainossatama Oy
Mahdoton tehtävä
Tässä testissä koira joutui tilanteeseen, jossa se näki ja haistoi kannellisen laatikon sisällä olevan herkun, mutta ei päässyt siihen käsiksi. Tällaisessa tilanteessa moni koira toteuttaa lajilleen ominaista strategiaa: kääntyy katsomaan ihmistä. Tämän ajatellaan olevan merkki sosiaalisesta kognitiosta, jossa koira ymmärtää, että ihminen kykenee auttamaan haastavan tehtävän ratkaisussa, joten häneltä kannattaa pyytää apua. Yksilöt kuitenkin eroavat toisistaan siinä, miten paljon aikaa ne käyttävät itsenäiseen työskentelyyn ja ihmiseen suuntautuvaan käytökseen.
Aluksi koiralle opetettiin, miten se saa muovisen tai puisen laatikon sisällä olevan herkun ulos. Ensin tehtävä oli erittäin helppo; koiran täytyi työntää kantta vain pikkuisen pois laatikon päältä, että se pääsi syömään herkun. Pikkuhiljaa tehtävä vaikeutui, kunnes kansi peitti herkun kokonaan. Kun koira oli oppinut, että herkun saa laatikosta ulos kantta työntämällä, kansi kiinnitettiin ruuvilla paikoilleen niin, että koira pystyi kuitenkin edelleen näkemään ja haistamaan sisällä olevat herkut läpinäkyvän kannen läpi. Koira vapautettiin, ja sen käyttäytymistä tarkkailtiin kahden minuutin ajan. Kumpikaan ihmisistä ei kiinnittänyt koiraan mitään huomiota, ei puhunut eikä liikkunut, vaan molemmat katsoivat koko ajan pelkästään laatikkoa. Koiran käyttäytyminen jaettiin kolmeen osaan:
Itsenäinen: Koira manipuloi laatikkoa tassullaan tai kuonollaan.
Ihmiseen tukeutuva: Koira katsoo ihmistä (joko omistajaa tai testaajaa), ikään kuin apua pyytäkseen. Koira saattaa myös siirtää katsettaan ihmisestä laatikkoon ja takaisin, mikä on jo melko selkeä kommunikointikeino. Tähän kategoriaan laskettiin myös kaikki muut käyttäytymismallit, jotka kohdistuivat ihmiseen jollakin tavoin.
Luovuttaminen: Koira tekee jotakin muuta, eli ei kohdista käyttäytymistään ihmiseen eikä laatikkoon. Se saattaa esimerkiksi haistella maata tai tutkia huonetta.
Yksikään näistä strategioista ei ole muita huonompi, vaan ne kertovat vain siitä, millä tavalla koira reagoi kohdatessaan hyvin haastavan tehtävän, johon ei löydy ratkaisua. Ihmisen avun pyytäminen voi olla arjessa hyvin toimiva keino, kun taas itsenäinen ongelmanratkaisu saattaa kertoa siitä, kuinka sinnikkäästi koira on valmis toimimaan palkkion saamiseksi. Testissä mitattiin, kuinka paljon aikaa koira käytti jokaiseen näistä toimintatavoista.
Koirista 6 % oli täysin itsenäisiä, eli ne eivät tukeutuneet lainkaan ihmiseen, vaan toimivat joko itsenäisesti tai luovuttivat. Kun näitä koiria verrattiin niihin, jotka tukeutuivat edes hieman ihmiseen, iällä ei ollut merkitystä tuloksiin, mutta urokset olivat todennäköisemmin täysin itsenäisiä narttuihin verrattuna. Rotujen väliltä löytyi myös merkitseviä eroja. Eniten täysin itsenäisiä koiria löytyi saksanpaimenkoirasta ja malinoisista, kun taas vähiten itsenäisiä rotuja olivat kultainennoutaja ja espanjanvesikoira. Rotujen väliset erot kuitenkin katosivat, kun aineistosta poistettiin poliisikoirat (joita oli 31kpl, ja joista suurin osa oli rodultaan malinois). Suuri osa poliisikoirista oli räjähteiden etsintään koulutettuja koiria, mikä saattaa selittää, miksi ne jatkoivat sinnikkäästi tehtävän parissa työskentelyä itsenäisesti. Hajutyössä toimivalle koiralle tämä on tärkeä ominaisuus, sillä ohjaaja ei voi auttaa koiraa etsinnässä, vaan koiran on annettava käyttää omaa hajuaistiaan kohteen löytämiseksi. Poliisikoirien poistaminen aineistosta ei vaikuttanut muihin testituloksiin, ainoastaan siihen, oliko koira täysin itsenäinen vai ei.
Mediaaniaika, jonka koirat käyttivät ihmiseen tukeutuen, oli 54%. Rodut erosivat toisistaan merkitsevästi. Eniten ihmiseen kohdistuvaa käytöstä oli kelpiellä ja kultaisellanoutajalla, kun taas vähiten sitä oli hovawartilla ja suomenlapinkoiralla. Sukupuoli ei ennustanut tätä muuttujaa, mutta mitä vanhempi koira oli, sitä enemmän se tukeutui ihmiseen.
Koirista 37 % luovutti jossain vaiheessa mahdoton tehtävä -testin aikana (vaikka vain yhden sekunnin ajaksi). Sukupuoli ei vaikuttanut luovuttamiseen, mutta mitä nuorempi koira oli, sitä todennäköisemmin se luovutti. Eniten luovuttajia oli cockerspanieleiden ja kultaistennoutajien joukossa, kun taas sinnikkäimpiä olivat australianpaimenkoira ja bordercollie. Sinnikkäimmät rodut käyttivät aikansa joko itsenäiseen ongelmanratkaisuun tai avun pyytämiseen ihmiseltä, eli ne eivät missään vaiheessa luovuttaneet.
Kaikki aiemmat tutkimukset, joissa on tutkittu mahdotonta tehtävää tai jotakin sen kaltaista testiä, ovat löytäneet rotueroja sekä ryhmien että yksittäisten rotujen väliltä. Tutkimuksissa on myös havaittu, että ihmiseen kohdistuva käytös mahdottomassa tehtävässä on voimakkaasti periytyvä ominaisuus.
(Kuva ei ole testitilanteesta.)
Looginen päättely
Tässä testiosuudessa koiran oli valittava kahdesta kupista, joista yhden alle oli piilotettu herkku. Koiran oli pystyttävä tekemään päätelmiä poissulkemisen kautta, eli ymmärrettävä, että jos herkku ei ole yhden kupin alla, se löytyy toisen alta. Testaaja nosti yhden kupeista ylös, jotta koira näki, ettei sen alla ollut mitään. Toinen kupeista oli maassa, ja sen alle oli piilotettu herkku, jota koira ei nähnyt. Kun testaaja oli näyttänyt, ettei toisen kupin alla ollut mitään, hän laski kupin maahan toisen viereen, ja koira vapautettiin valitsemaan. Suoritus oli onnistunut, jos koira ymmärsi mennä sen kupin luokse, jota testaaja ei ollut nostanut ylös. Hyvin moni koira epäonnistui tässä tehtävässä, ja meni sen kupin luokse, jota testaaja oli nostanut, tai valitsi täysin satunnaisesti.
Tehtävä oli koirille haastava: vain 33 % koirista tuntui ymmärtävän tehtävän, ja ainoastaan 17 % valitsi oikein 83―100 %:lla kerroista. Tehtävästä suoriutumiseen ei vaikuttanut merkitsevästi rotu, ikä eikä sukupuoli. Parhaiten tässä tehtävässä kuitenkin onnistuivat saksanpaimenkoira ja malinois, vaikka ero muihin rotuihin ei ollutkaan tilastollisesti merkitsevä.
Huijaus
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että osa koirista luottaa niin ehdottomasti ihmisen antamiin eleisiin, että ne valitsevat mieluummin ihmisen osoittaman kohteen, vaikka olisivat omin silmin nähneet herkun olevan jossakin muualla. Tässä testissä koira näki, kun testaaja pudotti yhteen kulhoon herkun ja osoitti sitten sormellaan toista kulhoa, joka oli tyhjä. Koira sai sitten valita yhden kulhoista, ja sama toistettiin kaksi kertaa. Tässä ei ollut olemassa oikeaa tai väärää vaihtoehtoa; tarkoituksena oli vain selvittää, kumpaa strategiaa koira käyttää valinnan tekemiseen: omaa muistiaan vai ihmisen elettä.
Harva koira valitsi ihmisen osoittaman kulhon molemmilla kerroilla, ja vain 33 % valitsi ihmisen eleen mukaisesti vähintään kerran. Iällä ja sukupuolella ei ollut vaikutusta koirien valintaan, mutta rotu oli merkitsevä valinnan ennustaja. Cockerspanieli, malinois ja bordercollie valitsivat todennäköisimmin ihmisen eleen mukaan, kun taas hovawart ja saksanpaimenkoira luottivat todennäköisemmin omaan muistiinsa siitä, mihin herkku oli piilotettu.
Aiemmassa tutkimuksessa (Barnard ym., 2019), jossa rodut jaettiin ryhmiin niiden geneettisen sukulaisuuden mukaan, havaittiin, että metsästys- ja paimennusryhmiin kuuluvat rodut valitsivat mieluummin pienen ruokamäärän, jota ihminen suosi, kuin mastiffiryhmään kuuluvat rodut (kuten saksanpaimenkoira). Tämä vastaakin enimmäkseen oman tutkimuksemme tuloksia. Sen sijaan toisessa tutkimuksessa (Horschler ym., 2019), jossa käytettiin amerikan kennelliiton rotuluokittelua, paimenkoirat luottivat vähiten ihmisen eleeseen, kun taas noutajat ja spanielit luottivat ihmisen eleeseen eniten. Myös nämä tulokset sopivat osittain nykyisiin tuloksiin, paitsi että malinois ja bordercollie luottivat suureksi osaksi ihmisen eleeseen, siitä huolimatta, että ne kuuluvat paimenkoiraryhmään. Tulosten tulkintaa vaikeuttaa se, että kahdessa aiemmassa tutkimuksessa rodut on ryhmitelty eri tavoin. Selvästikin yksilöllisiä eroja löytyy myös roturyhmien sisältä.
Muisti
Tässä testiosuudessa testattiin koirien lyhytaikaista muistia. Koiralla oli valittavanaan kolme kulhoa, joista yhden alle piilotettiin herkku koiran nähden. Tämän jälkeen koira odotti 1-2,5 minuutin ajan ilman näköyhteyttä kulhoihin, jonka jälkeen se vapautettiin valitsemaan. Testi toistettiin neljä kertaa, ja laskettiin, kuinka monta kertaa koira onnistui. Koirista 20% valitsi oikein jokaisella kerralla, 14 % onnistui 0-1 kertaa, ja suurin osa koirista onnistui 2-3 kertaa. Rotu, ikä tai sukupuoli eivät vaikuttaneet koirien tuloksiin merkitsevästi. Tässä testissä parhaisiin tuloksiin pääsivät hovawart ja sekarotuinen, vaikka erot eivät olleetkaan tilastollisesti merkitseviä.
On mahdollista, ettei muisti, samoin kuin looginen päättelykään, ole ollut tässä tutkimuksessa mukana olleissa roduissa tärkeä ominaisuus, jota olisi vahvistettu jalostamisen kautta. Toinen mahdollisuus on, että testit eivät mittaakaan niitä ominaisuuksia, mitä niiden olisi tarkoitus mitata. Rotueroja muistissa ja loogisessa päättelyssä on tutkittu hyvin vähän, eikä yksikään aiempi tutkimus ole onnistunut löytämään eroja rotujen välillä näissä ominaisuuksissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö rodut voisi erota näissä ominaisuuksissa, sillä vain pieni osa roduista on tähän mennessä testattu.
Mistä rotuerot johtuvat?
Tutkimus osoitti, että jokaisella rodulla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Tulosten perusteella ei ole mahdollista sanoa, että yksi rotu olisi parempi kuin muut. Jopa yksittäisiä testejä tarkkaillessa ei voida sanoa, että korkeat tulokset saaneet rodut olisivat parempia kuin muut. Esimerkiksi itsehillintä voi olla joissakin tapauksissa hyödyllinen piirre, kun taas tietyissä työtehtävissä impulsiivisuus ja nopeat reaktiot voivat olla tarpeen. Samoin itsenäinen työskentely ongelmien parissa voi olla arvokas ominaisuus tietyissä tilanteissa, kun taas ihmiseen suuntautuvaa käytöstä voidaan arvostaa toisenlaisissa tehtävissä enemmän. Jokainen rotu on arvokas juuri siinä roolissa, jossa sitä käytetään. Onkin tärkeää ymmärtää, millaisia ominaisuuksia eri roduilla nykyään ilmenee, sen sijaan, että tehtäisiin oletuksia pelkästään sen perusteella, mikä rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut tai mitä rotumääritelmässä sanotaan. Tutkimustieto aiheesta voi mahdollisesti auttaa ennustamaan jossakin määrin, miten tietty rotu todennäköisimmin tulee käyttäytymään.
Osa rotujen välisistä eroista on mahdollista selittää rodun nykyisen tai alkuperäisen käyttötarkoituksen avulla, osa taas saattaa vaatia enemmän tutkimustietoa vastausten selvittämiseksi. Osa kognitiivisista eroista saattaa myös olla vain sattumaa, esimerkiksi pienen geneettisen vaihtelun seurausta rodussa, jossa sattumalta on ollut tietynlaisia ominaisuuksia, tai siksi, että jokin toivottava (joko käyttäytymiseen tai ulkonäköön liittyvä) ominaisuus on ollut yhteydessä johonkin kognitiiviseen ominaisuuteen. Esimerkiksi korkea motivaatio ruokaa kohtaan on saattanut vaikeuttaa labradorinnoutajan suoriutumista tehtävissä, joissa sen on siirryttävä poispäin ruoasta (sylinteritesti ja V-aita). Myös esimerkiksi arkuus tai pelokkuus voivat vaikuttaa siihen, miten koira pärjää testitilanteessa vieraan ihmisen seurassa ja tuntemattomassa ympäristössä.
Kultainennoutaja on alun perin jalostettu samaan tehtävään kuin labradorinnoutajakin, mutta nykyään sen ensisijainen ja yleisin tehtävä on olla tavallinen kotikoira ja perheenjäsen, kun taas labradorinnoutajaa käytetään edelleen aktiivisesti harrastus- ja työkäytössä. Kotikoiralle toivottavat ominaisuudet eivät välttämättä ole samoja, joita harrastuskoiralta vaaditaan. Kotikoiralle hyvä itsehillintä voi olla arvokas ominaisuus, samoin kuin alhainen aktiivisuustaso, ihmisystävällisyys ja ihmiseen tukeutuminenkin. Kultainennoutaja olikin tuntematonta ihmistä kohtaan kaikkein todennäköisimmin ystävällinen, ja se pärjäsi myös suhteellisen hyvin ihmisten eleiden lukemisessa. Kultainennoutaja tukeutui myös paljon ihmiseen mahdottoman tehtävän aikana ja luovutti myös melko todennäköisesti testin aikana muihin rotuihin verrattuna. Tämä viittaisi siihen, että kultainennoutaja pyysi enimmäkseen apua ihmiseltä, ja jos se ei toiminut, se luovutti. V-aidan kultainennoutaja ratkaisi kaikista hitaimmin ja epäonnistui myös todennäköisimmin. Voi olla, että kultainennoutaja on niin riippuvainen ihmisten avusta ja niin ihmisorientoitunut, että se ei siksi pyrkinyt ratkomaan tehtävää itsenäisesti, vaan odotti sen sijaan ihmisen apua. V-aita-tehtävän aikana 53 % kultaisistanoutajista pyysi ihmiseltä apua tehtävän aikana, kun taas muilla roduilla tämä arvo oli välillä 12-38 %. Kultaisennoutajan ihmisrakkaus saattaa siis vaikeuttaa sen suoriutumista testeistä, joissa sen on toimittava itsenäisesti.
Osa koirarotujen välisistä eroista on siis mahdollista selittää käyttötarkoituksen kautta, mutta oli myös selvää, että jopa samaan roturyhmään kuuluvien ja geneettisesti toisilleen läheistä sukua olevien rotujen välillä oli merkitseviä eroja. Tutkimusaineistoon sisältyi useita lammas- ja karjakoirien ryhmään lukeutuvia rotuja, joiden tulokset kuitenkin vaihtelivat usein laidasta laitaan. Varsinkin suomenlapinkoira ja malinois erosivat erityisen paljon muista paimenkoiraroduista. Rodut vaikuttaisivat siis eroavan toisistaan käyttäytymiseltään myös roturyhmien sisällä.
Tässä tutkimusaineistossa oli todennäköisesti suhteellisen suuri osa käyttölinjaisia koiria näyttelylinjaisiin nähden (ainakin jos verrataan siihen osuuteen, mikä käyttölinjaisia koiria on koko koirapopulaatiossa). Tämän seurauksena mm. labradorinnoutajan, saksanpaimenkoiran, bordercollien ja cockerspanielin tulokset saattavat kuvastaa osittain käyttölinjaisten rotunsa edustajien piirteitä, ja jos mukana olisi ollut pelkästään näyttelylinjaisia koiria, olisivat tulokset saattaneet hyvinkin olla erilaisia. Rotujen käyttölinjoissa on saatettu arvostaa ja jalostaa erilaisia käyttäytymisominaisuuksia kuin näyttelylinjoissa, ja tästä on myös olemassa tutkimustietoa.
Vaikka eroja rotujen väliltä löytyikin, on otettava huomioon, että rodun vaikutus ei kuitenkaan ollut erityisen suuri. Rodun, iän ja sukupuolen yhteisvaikutus oli noin 2-8%:n luokkaa testistä riippuen. Tämä vaikuttaa ehkä pieneltä määrältä, mutta käyttäytymiseen vaikuttaa niin valtava määrä tekijöitä, että todennäköisesti jokaisella niistä on yllättävän pieni vaikutus käyttäytymiseen. Moni muukin tekijä vaikuttaa koiran kognitiivisiin ominaisuuksiin, ja myös rotujen sisällä oli tässäkin tutkimuksessa suuria eroja yksilöiden suoriutumisessa. Testituloksiin saattaa vaikuttaa rodun lisäksi mm. geneettinen vaihtelu rotujen sisällä, koiran tausta, eliniän aikaiset kokemukset (varsinkin pentuajan kokemukset), koulutushistoria, koiran luonne, temperamentti, terveydentila, harrastukset, koulutusmenetelmät, suhde omistajaan ja motivaatio ruokaa tai leluja kohtaan. Jokainen koira on aina loppujen lopuksi yksilö, ja rotu on vain yksi käyttäytymiseen vaikuttava tekijä muiden joukossa.
Täytyy myös muistaa, että tutkimuksessa mukana olleet koirat eivät vastaa koko Suomen koirapopulaatiota. Testiin osallistuivat enimmäkseen hyvin aktiiviset koiranomistajat, jotka harrastavat tai kilpailevat koiriensa kanssa aktiivisesti. Myös tietynlaiset rodut olivat testissä tyypillisempiä, kun taas osa roturyhmistä ei ollut tässä tutkimuksessa lainkaan edustettuna (esimerkiksi alkukantaiset rodut, laumanvartijakoirat ja terrierit). Rotuerot olisivat saattaneet olla vieläkin suurempia, jos näistä roturyhmistä oltaisiin saatu edustajia. Itse asiassa on merkittävää, että eroja rotujen väliltä löytyi siitäkin huolimatta, että tutkimukseen osallistuvissa koirissa ja omistajissa oli paljon samaa.
On myös otettava huomioon, että koirarotuja on verrattu vain niihin muuhun kahteentoista rotuun, jotka tässä tutkimuksessa olivat mukana. Vaikka jokin yksittäinen rotu suoriutuisi jostakin testistä paremmin tai huonommin kuin muut, se ei tarkoita, että tämä rotu olisi kaikkiin maailman rotuihin nähden paras tai huonoin, vaan ainoastaan juuri näihin tiettyihin rotuihin nähden.
Meillä ei valitettavasti ollut tietoa osallistuneiden koirien taustoista, kokemuksista tai koulutushistoriasta, emmekä siksi voineet selvittää, miten suuri osa rotueroista perustui geneettisiin eroihin ja miten suuri osa johtui mahdollisista elämän aikaisista kokemuksista. Tietynlaiset ja tietyllä tavalla käyttäytyvät koiranomistajat saattavat esimerkiksi hankkia tietynlaisia koirarotuja, kohdella niitä tietyllä tavalla ja harrastaa niiden kanssa tiettyjä asioita. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että myös koirien saamat kokemukset vaikuttavat useisiin kognitiivisiin testituloksiin, mutta moni näistä ominaisuuksista on myös perinnöllisiä. Tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että rotujen väliset geneettiset sukulaisuussuhteet vaikuttavat huomattavasti ainakin itsehillintään ja kykyyn ymmärtää ihmisten eleitä. Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimustietoa, että voidaan selvittää, miten suuri osa rotujen välisistä kognitiivisista eroista on perinnöllisiä.
Tutkimuksessa löydettiin eroavaisuuksia koirarotujen välillä useissa kognitiivisissa ominaisuuksissa, kuten sosiaalisessa kognitiossa, itsehillinnässä ja ongelmanratkaisutaidoissa. Tulokset tarjoavat mielenkiintoista ja tärkeää informaatiota siitä, millaisia ominaisuuksia eri roduissa on saatettu suosia. Tutkimustulosten kautta saadaan lisätietoa koirarotujen käyttäytymispiirteistä, jolloin voidaan toivon mukaan ennakoida ja ennustaa tehokkaammin, miten eri rodut tulevat käyttäytymään. Seuraavassa tutkimusprojektissa on tarkoitus selvittää, miten smartDOG-testin tulokset näkyvät koirien käyttäytymisessä arjessa.
Ensimmäisten elinkuukausiensa aikana koiranpennun on totuttava kaikkiin niihin asioihin, joita se tulee aikuisenakin kohtaamaan. Pentu, joka on saanut monipuolisesti kokemuksia erilaisista ihmisistä, koirista, ympäristöistä, äänistä, esineistä ja tilanteista, kasvaa todennäköisemmin tasapainoiseksi aikuiseksi. Sen sijaan puutteellinen sosiaalistaminen voi johtaa monenlaisiin käytösongelmiin, kuten aggressiivisuuteen, pelkoihin tai ahdistukseen. Sosiaalistamisessa ei kuitenkaan ole kyse pelkästä ärsykkeille altistamisesta, vaan tärkeää on myös se, miten ja milloin pentua tutustutetaan ympäröivään maailmaan.
Sosiaalistuminen on suurelta osin tottumista
Kun nuori koiranpentu kohtaa itselleen uuden asian, se saattaa aluksi reagoida siihen säpsähtämällä tai lievällä pelolla, josta se kuitenkin pääsee nopeasti yli, kunhan tilanne ei ole sille liian pelottava. Jos tilanteesta ei seuraa mitään negatiivista, pennun reaktio lievenee kerta kerralta, kunnes se ei reagoi enää kohteeseen juuri millään tavalla. Kyseessä on tällöin tottuminen eli habituaatio; pentu oppii hyväksymään itselleen neutraalit asiat normaalina osana elämäänsä. Kaikkein tehokkainta tottuminen on sosiaalistamisen herkkyyskauden aikana.
Monesti sosiaalistaminen ajatellaan tilanteena, jossa pentu on vuorovaikutuksessa esimerkiksi ihmisten ja koirien kanssa. Ajatellaan, että pennun täytyy päästä tervehtimään jokaista vastaantulijaa tai leikkiä mahdollisimman monen vieraan koiran kanssa. Vaikka positiiviset kokemukset ovatkin tärkeitä, myös tottuminen on tärkeä osa sosiaalistumista. Neutraalit kokemukset ihmisistä ja koirista ovat aivan yhtä arvokkaita pennun oppimisen kannalta, sillä aikuisiällä sen on osattava suhtautua myös rauhallisesti ihmisiin ja koiriin, kun kaikkia ei enää pääsekään moikkaamaan. Vaikka tottumista tapahtuukin täysin neutraaleissa tilanteissa, voidaan sosiaalistamista tehostaa joissakin tapauksissa käyttämällä myös positiivista vahvistamista ja yhdistämällä uusiin tilanteisiin positiivisia kokemuksia. Tämä voi olla erityisen hyödyllistä tilanteissa, joihin pentu saattaisi muuten suhtautua epävarmasti.
Tottumista tapahtuu vain, jos tilanne on pennun näkökulmasta neutraali. Jos uusi kohde on sen sijaan pelottava tai jos tilanteesta seuraa pennun mielestä jotakin negatiivista, tottumisen sijaan tapahtuukin herkistymistä. Tällöin pennun pelkoreaktio voimistuu entisestään joka kerta, kun se altistuu kohteelle. Myös herkistymistä tapahtuu helpommin sosiaalistumisen herkkyyskauden aikana. Aina pennun ulkoisen käyttäytymisen perusteella ei ole helppo arvioida, milloin sitä pelottaa; se saattaa esimerkiksi jähmettyä paikoilleen tai käyttää lepytteleviä, alistuvia eleitä, jotka saatetaan virheellisesti tulkita ystävällisyydeksi tai tilanteen hyväksymiseksi. Kokemus, joka meidän ihmisten näkökulmasta saattaa vaikuttaa positiiviselta, saattaa olla pienen pennun mielestä yllättävänkin pelottava; hyvä esimerkki tästä on pentua silittämään tuleva vieras ihminen.
Herkkyyskausi on tärkein aika sosiaalistamisen kannalta
Koiranpennun herkkyyskausi sijoittuu noin 3:n ja 12:n viikon välille; tarkka aika vaihtelee yksilöittäin ja roduittain. Herkkyyskauden aikana saaduilla kokemuksilla on kaikkein voimakkain vaikutus pennun persoonallisuuden, stressinsietokyvyn ja käyttäytymisen kehittymiselle. Herkkyyskauden sisällä on vieläkin tehokkaampi sosiaalistumisen kausi, joka ajoittuu noin 3–5:n viikon ikään.
Sosiaalistaminen on mahdollista jossain määrin myös herkkyyskauden jälkeenkin, mutta tottuminen vie pennulta tällöin enemmän aikaa ja saattaa vaatia rauhallisempaa siedättämistä vaihe vaiheelta. Sosiaalistamisen ei pitäisi kuitenkaan loppua noin 12:n viikon iässä, vaan sitä tulisi jatkaa vähintään kuuden kuukauden ikään asti, mieluiten koko koiran ensimmäisen ikävuoden ajan. Muuten aiemmin opitut asiat saattavat unohtua pennulta nopeasti.
Sosiaalistumisen herkkyyskauden aikana myös pennun pelkoreaktio alkaa pikkuhiljaa kehittyä. Kun pentu on noin 3–5:n viikon ikäinen, se ei ole juuri lainkaan pelokas uusissa tilanteissa, vaan suhtautuu tuntemattomiin asioihin uteliaasti ja kiinnostuneesti. Uudet kokemukset voidaan esitellä tässä iässä pennulle ilman suurta huolta siitä, että se oppisi vahingossa pelkäämään niitä. Noin viiden viikon iässä pentu alkaa kuitenkin reagoida osaan uusista asioista pelkoa ilmentäen, esimerkiksi kyyristymällä tai siirtymällä kauemmas. Tämä on ollut luonnossa tärkeä reaktio selviytymisen kannalta. Aluksi pennut toipuvat nopeasti pelästymisen jälkeen, mutta pikkuhiljaa pelkoreaktio muuttuu voimakkaammaksi, ja huipussaan se vaikuttaisi olevan noin kahdeksan viikon iässä. Pelkoreaktion alkamisajankohta riippuu taas kerran sekä yksilöstä että rodusta.
Tämän ns. pelkokauden aikana on oltava erityisen tarkkana, että pentu ei muodosta pelkoehdollistumista uusia asioita kohtaan. Pelkokauden aikana saadut negatiiviset kokemukset saattavat jättää pentuun pysyvän jäljen, ja se saattaa oppia pelkäämään jo yhdestä kerrasta. Totuttelu täytyy siis tehdä pennun tahdissa ja pikkuhiljaa. Juuri pelkoreaktion ajankohdan vuoksi 3–5:n viikon ikä on kaikista tärkein sosiaalistamisen kannalta, sillä silloin uusien asioiden esittely tapahtuu kaikkein helpoimmin.
Mihin kaikkeen koiranpentujen tulisi tottua?
Sosiaalistaminen voidaan aloittaa jo ennen pentujen silmien ja korvien avautumista; niille voidaan tarjota erilaisia kokemuksia tuntoaistin kautta nostelemalla, käsittelemällä ja tutustuttamalla erilaisiin kosketuspintoihin. Kuuloaistin kehittyessä pennuille voidaan tarjota erilaisia lieviä kuuloärsykkeitä. Kotiympäristössä kasvava pentu saa jo automaattisesti kokemuksia erilaisista tavallisessa arjessa näkyvistä ja kuuluvista asioista, mutta pennuille voidaan myös esitellä sellaisia esineitä, ääniä ja ihmisiä, joille ne eivät muuten altistuisi. Pentu saattaa suhtautua uusiin asioihin reippaammin, kun se kohtaa ne ensimmäistä kertaa emon ja sisarusten kanssa.
Myös yksinoloon voidaan totutella asteittain jo kasvattajan luona, viettämällä lyhyitä hetkiä kahden kesken pennun kanssa, ilman emoa ja pentuesisaruksia. Uudessa kodissa voidaan alkaa jo pikkuhiljaa totuttaa pentua olemaan kokonaan yksin. Tällaisella asteittaisella yksinoloon totuttelulla matkitaan sitä prosessia, jolla pennut luonnossa oppivat olemaan itsenäisempiä, ja näin voidaan myös ennaltaehkäistä eroahdistuksen ja muiden yksinoloon liittyvien ongelmien kehittymistä.
Pennun on tietysti myös tärkeää tottua herkkyyskauden aikana erinäköisiin, -kokoisiin ja -ikäisiin koiriin. Pennun kokemukset muista koirista ei tulisi olla pelkästään muiden pentujen kanssa leikkimistä. Erityisen arvokasta on, jos pentu saa viettää aikaa aikuisen koiran kanssa, jolla on hyvät sosiaaliset taidot ja laaja valikoima erilaisia eleitä ja viestintäkeinoja. On myös tärkeää, että pennun ensimmäisen vuoden aikaiset kokemukset muista koirista ovat positiivisia ― tutustumisen kohteet kannattaa siis valita tarkoin.
Samalla tavoin pennun on totuttava erinäköisiin ja -ikäisiin ihmisiin. Pennulle kannattaa esitellä erityisesti eri-ikäisiä lapsia, taaperoita ja vauvoja, kuten myös vanhuksia, jotka saattavat liikkua eri tavoilla kuin muut aikuiset. Moni koira suhtautuu miehiin varauksella, ja siksi onkin tärkeää, että pentu saa positiivisia kokemuksia erinäköisistä ja -kuuloisista miehistä. Perheenjäsenten tai tuttujen ihmisten avustuksella on helppo järjestää totuttelutilanteita myös erilaisiin pukeutumistyyleihin. Perheenjäsen voi esimerkiksi pitää kädessään sateenvarjoa, kantaa erilaisia esineitä, pitää päässään erilaisia hattuja, huppuja ja päähineitä, tai käyttää huomioliivejä, haalareita, isoja saappaita tai suurikokoista takkia. Tuttu ihminen voi myös liikkua eri tavoilla: juosten, sauvakävellen, hiihtäen, pyöräillen, rullaluistellen, rullalautaillen tai uiden.
Erilaisten kulkuvälineiden näkeminen ja niissä matkustaminen on myös hyödyllistä pennun tulevaisuuden kannalta, samoin kuin erilaisissa ympäristöissä liikkuminen ja esimerkiksi hissiin, portaisiin, siltoihin ja tunneleihin tottuminen. Ei pidä myöskään unohtaa erilaisia ääniä, alustoja, käsittelytilanteita, kodin esineitä, ulkoiluvälineitä ja vaatteita, joita pentu saattaa aikuisena tarvita.
Pentua ei ole tietenkään mitenkään mahdollista totuttaa kaikkiin niihin asioihin, joita se saattaa aikuisena kohdata; aika ei yksinkertaisesti riitä. Vaikka pentua ei sosiaalistettaisikaan ihan kaikkeen mahdolliseen, laaja ja monipuolinen sosiaalistaminen voi kuitenkin auttaa koiraa sopeutumaan ja suhtautumaan rauhallisesti uusiin tilanteisiin myös aikuisiällä. Jos pentu oppii yleistämään, että tuntemattomiin ja uusiin asioihin liittyy jotakin positiivista, se tottuu aikuisenakin nopeammin uusiin tilanteisiin. Tutkimusten mukaan vaikuttaisi myös siltä, että pentuna koettu lievä stressi (esimerkiksi uusille tilanteille altistumisen kautta) auttaa koiraa sietämään stressiä paremmin aikuisena. Monipuolinen sosiaalistaminen pentuna voi siis auttaa koiraa sietämään aikuisena stressiä paremmin ja palautumaan stressaavien tilanteiden jälkeen. Tämä taas saattaa auttaa sitä suhtautumaan uusiin asioihin rennommin kuin koira, jota ei ole pentuna sosiaalistettu yhtä laajasti.
Positiiviset kokemukset ovat tärkeitä
Oli pentu minkä ikäinen tahansa, on tärkeää varmistaa, että se saa mahdollisimman paljon myönteisiä kokemuksia ja mahdollisimman vähän negatiivisia kokemuksia uusista asioista. Tärkeintä ei ole se, että pentu tapaa esimerkiksi mahdollisimman paljon erilaisia koiria, vaan että se saisi positiivisia kokemuksia niistä koirista, joita se tapaa. Pennulle voi olla paljon arvokkaampaa saada esimerkiksi viisi koirakohtaamista, jotka se kokee neutraaleina tai positiivisina, kuin 20 koirakohtaamista, joista yhden pentu on kokenut pelottavana.
Kun uusi tilanne tai ärsyke esitellään pennulle ensimmäistä kertaa, on parempi aloittaa hyvin lievästä ärsykkeestä, jonka jälkeen vaikeusastetta lisätään pikkuhiljaa, sen sijaan että riskeerataan negatiivinen kokemus. Jos pentua esimerkiksi totutetaan imuriin, kannattaa aloittaa esimerkiksi laittamalla imuri päälle hiljaisella voimakkuudella toisessa huoneessa oven takana, sen sijaan että se pistettäisiin täydelle teholle aivan pennun vieressä. Samalla tavoin vilkas ja meluisa ostoskeskus ei välttämättä ole paras vaihtoehto ihmisiin totuttelun kannalta, vaan voi olla parempi aloittaa jostakin helpommasta. Pentu voidaan esimerkiksi viedä aluksi vain hieman vilkkaampaan ympäristöön kuin mihin se on tähän mennessä tottunut.
On pentuyksilöitä, jotka tottuvat moniin uusiin asioihin pelkällä altistamisella, ilman sen kummempaa siedättämistä ja valmistelua. Jokainen pentu on kuitenkin yksilö, ja osalle pennuista liian nopea eteneminen voi aiheuttaa pysyviä pelkoehdollistumia. On siis tärkeää tarkkailla pennun tuntemuksia ja mielentilaa ja toimia sen yksilöllisten reaktioiden mukaisesti. Yleistäen voi sanoa, että liika varovaisuus on kannattavampaa kuin riski siitä, että pentu pelästyy uudessa tilanteessa.
On hyvä myös muistaa, että mitä nuorempi pentu on, sitä enemmän lepoa se tarvitsee. Pentu ei välttämättä osaa tai ymmärrä levätä, jos sen elämässä tapahtuu jatkuvasti asioita ja sitä kuljetetaan mukana kaikkialle. On siis tärkeää varmistaa, että pennulla on myös runsaasti levolle rauhoitettua aikaa. Vaikka sosiaalistaminen on tärkeää, siinä ei kannata mennä kuitenkaan liiallisuuksiin. Usein vähempikin riittää; sosiaalistamisen määrää tärkeämpää on se mielentila, jossa pentu on sosiaalistamisen aikana. On myös tärkeää muistaa, että täydellisyys ei ole koskaan mahdollista, ja elämässä sattuu ja tapahtuu asioita, joilta ei aina voi välttyä. Ei kannata siis menettää toivoaan, jos pentu sattuu saamaan ikävän kokemuksen. Tällöin on vain varmistettava, että seuraavat samantyyppiset tilanteet ovat varmasti riittävän lieviä, että pentu saadaan siedätettyä niihin uudestaan. Lisäämällä tilanteeseen jotakin positiivista saadaan vielä tehokkaammin varmistettua, että pentu pääsee yli aiemmasta negatiivisesta kokemuksestaan.
Kun kasvattaja ja omistaja toimivat yhteistyössä sosiaalistamisen suhteen, voidaan varmistaa, että pennulla on mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään. Ei tulisi odottaa, että pentu on saanut kaikki rokotuksensa, vaan sosiaalistaminen kannattaa aloittaa jo kasvattajan luona. Sekä omistajan että kasvattajan on hyvä ymmärtää, mitkä asiat ovat sosiaalistamisessa avainasemassa. Tärkeintä ei ole altistaa pentua mahdollisimman monelle tilanteelle vaan varmistaa, että pentu saa positiivisia kokemuksia negatiivisten sijaan. Tällöin siitä kasvaa todennäköisemmin reipas, tasapainoinen ja rennosti uusiin tilanteisiin suhtautuva koira.
Julkaistu alun perin SuKoKa:n Kasvattaja-lehdessä.
Koira on elänyt tiiviisti yhdessä ihmisen kanssa pidempään kuin yksikään muu eläin. Tätä kahden lajin välistä suhdetta on kuvailtu vuosien varrella monella eri tapaa. Yleinen ajatus oli pitkään se, että koira suhtautuu ihmisiin samalla tavoin kuin susi suhtautuu laumanjäseniinsä. Koettiin tärkeänä, että koira pitää ihmistä ehdottomana laumanjohtajana, ja arvojärjestyksen ylläpitämiseen haettiin mallia aggressiivisesti johtoasemaansa puolustavilta susilta. Nykyisen tutkimustiedon valossa kuitenkin tiedetään, että luonnossa susilauma muodostuu useimmiten vanhemmista ja niiden eri-ikäisistä jälkeläisistä, eikä arvojärjestys ole lainkaan niin tiukka ja aggressioon perustuva kuin aikaisemmin uskottiin. Kun vapaana elävien koirien käyttäytymistä on alettu tutkia, on käynyt selväksi, että koirien sosiaalinen käyttäytyminen eroaa monilla oleellisilla tavoilla susien laumakäyttäytymisestä. On selvää, että arvojärjestys on vain yksi osa koirien välille muodostuvia suhteita, jotka ovat huomattavan monivivahteisia ja vaihtelevia. Lisäksi olemme alkaneet ymmärtää yhä enemmän, miten koira suhtautuu ihmiseen verrattuna lajitovereihinsa. Uusimman tutkimustiedon myötä koiran ja ihmisen välistä suhdetta on alettu tarkkailla monesta eri näkökulmasta, ei pelkästään alamaisen ja johtajan välisenä suhteena.
Kuvitteleeko koira ihmisen olevan toinen koira?
Koirat muodostavat hyvin monimuotoisia suhteita keskenään saadessaan elää vapaana muiden koirien kanssa. Ympäristö ja resurssien saatavuus vaikuttavat voimakkaasti siihen, millä tavoin koirat ryhmittyvät ja käyttäytyvät keskenään. Joidenkin koirayksilöiden välille saattaa tosiaan muodostua selkeä arvojärjestys, kun taas toisten välille saattaa syntyä suhde, jota voisi luonnehtia enemmänkin ystävyydeksi. Tällöin yksilöiden välillä on paljon positiivista ja ystävällistä vuorovaikutusta, eikä ole lainkaan selvää, kumpi on johtoasemassa. Osa koirista taas ei ole missään tekemisissä toistensa kanssa, vaikka kuuluisivatkin samaan ryhmään sijaintinsa puolesta. Alueesta ja ryhmästä riippuen koirien välillä saattaa myös olla hyvin löyhät suhteet, ja ryhmien koostumus saattaa vaihdella huomattavasti päivästä ja viikosta toiseen. Tämän lisäksi koirat usein viettävät paljon aikaa myös itsekseen, erityisesti ruokaa etsiessään.
Useiden tutkimustulosten myötä on alkanut käydä koko ajan selvemmäksi, että koira käyttäytyy hyvin eri tavalla ihmisten ja lajitovereidensa kanssa. Ihmisiin riittävässä määrin sosiaalistetut koirat vaikuttaisivat itse asiassa luovan voimakkaamman siteen omistajiinsa kuin perheen muihin koiriin. Tutun ihmisen läsnäolo madaltaa tehokkaammin koiran stressitasoa vieraassa tai uudessa tilanteessa, verrattuna tutun koiran läsnäoloon. Useimmat eroahdistuksesta kärsivät koirat eivät juurikaan hyödy toisen koiran läsnäolosta, mutta ihmisen läsnäolo voi lievittää koiran ahdistusta, vaikka ihminen ei olisikaan erityisen läheinen koiralle.
Koirat myös toimivat todennäköisemmin yhteistyössä ihmisten kuin muiden koirien kanssa. Yksi teoria onkin, että koiran ja ihmisen välinen yhteistyö on kehittynyt domestikaation myötä susien välisestä yhteistyöstä, kun taas samanaikaisesti koirista on tullut vähemmän yhteistyökykyisiä toistensa kanssa. Koirilla vaikuttaisikin moniin muihin eläinlajeihin verrattuna olevan ainutlaatuinen kyky ymmärtää ihmisten sosiaalisia vihjeitä, ilmeitä ja eleitä. Lisäksi koirat suhtautuvat sallivammin esimerkiksi ihmisen lähestymiseen, kun niillä on hallussaan lelu tai jokin muu arvokas kohde, kun taas toisen koiran lähestyminen saatetaan kokea todennäköisemmin kilpailutilanteena. Vaikka koira saisi leikkiä muiden koirien kanssa, se ei millään tavoin vähennä sen motivaatiota leikkiä ihmisten kanssa, mikä viittaisi siihen, että kumpikin leikkitilanne tarjoaa koiralle jotakin erilaista. Kaiken kaikkiaan koirat siis vaikuttaisivat selkeästi tekevän eron ihmisten ja koirien välillä, eivätkä kuvittele ihmisten olevan vain erikoisen näköisiä koiria.
Koira on kuin ikuinen pentu
Tuhansia vuosia kestäneen domestikaation myötä koira on muuttunut koko ajan pentumaisemmaksi suteen verrattuna. Sama ilmiö näkyy monissa muissakin lemmikki- ja kotieläimissä; domestikaatio johtaa usein siihen, että pentumainen käytös ja piirteet jatkuvat aikuisuuteen. Koirilla tämä on erityisen korostunutta. Koirilla on monia fyysisiä piirteitä, jotka ovat ominaisia nuorille susille, mutta eivät aikuisille. Haukkumista ja leikkisyyttä esiintyy susilla enimmäkseen pentuaikana, kun taas koirilla nämä käyttäytymismallit kestävät usein koko aikuisiän. Koirilla on myös huomattavasti pidempi ja tehokkaampi sosiaalistamiskausi susiin verrattuna, mikä mahdollistaa niiden voimakkaan kiintymisen ihmiseen ja mihin tahansa muuhun eläinlajiin, jonka kanssa ne viettävät paljon aikaa pentuna.
Koiranpennun käyttäytymisessä emoaan kohtaan on paljon yhtäläisyyksiä sen kanssa, miten aikuinen koira suhtautuu omistajaansa. Koiran kiintyminen omistajaan vastaa voimakkuudeltaan hyvin paljon emo-pentu-suhdetta. Muunlaiset suhteet ovat harvoin näin intensiivisiä, kun taas koiranpennulle emo on tärkein asia sen elämässä. Emon läsnäolossa on pennulle kysymys elämästä ja kuolemasta. Joutuessaan eroon emostaan tai kokiessaan pelkoa tai ahdistusta, pentu pyrkii pääsemään takaisin kontaktiin emonsa kanssa tai kutsumaan sen takaisin itkemällä tai vinkumalla. Samanlaista käytöstä ilmenee usealla aikuisella koirilla omistajaa kohtaan; joillakin vain lievästi, toisilla taas hyvin voimakkaana. Tutkimusten mukaan yllättävän moni koira kärsii lievästä eroahdistuksesta omistajan tietämättä siitä mitään.
Emo tarjoaa pennulle turvaa, ravintoa ja ohjausta elämään, hyvin samalla tavoin kuin omistaja koiralleen. Sekä emä että omistaja tekevät lähes kaikki valinnat koiran elämässä. Uusissa ja stressaavissa tilanteissa koira yleensä tarkkailee omistajaa saadakseen vihjeitä siitä, miten tilanteeseen tulisi suhtautua. Omistajan käytös ja tunnetila voi vaikuttaa siihen, millaisena koira kokee tilanteen. Jo pelkkä omistajan läsnäolo saattaa lievittää koiran stressiä uudessa tilanteessa, ja koira hakeutuu myös usein ahdistuessaan omistajan läheisyyteen; samanlaiset ilmiöt nähdään myös lapsen ja vanhemman välisessä kiintymyssuhteessa. Omistajan ja koiran välinen katsekontakti ja fyysinen kontakti johtavat oksitosiinin erittymiseen sekä ihmisessä että koirassa. Oksitosiini on mielihyvähormoni, joka liittyy vahvasti nimenomaan lapsen ja vanhemman – tai emon ja poikasen – välisen voimakkaan kiintymyssuhteen muodostumiseen.
Koira kiintyy omistajaansa samalla tavoin kuin lapsi kiintyy vanhempaansa
Ihmislapsen kiintymyssuhde hoivaajaa kohtaan on ollut jo pitkään useiden tutkimusten aiheena. Tätä voimakasta kiintymyssuhdetta on tutkittu laajalti Ainsworthin vieras tilanne -menetelmän avulla. Siinä lapsi ja vanhempi ovat kummallekin vieraassa huoneessa, jossa lapsi altistetaan erilaisille tilanteille. Lapsen käytöstä vanhemman seurassa verrataan siihen, miten lapsi käyttäytyy tuntemattoman aikuisen seurassa. Vanhempi jättää lapsen välillä lyhyeksi ajaksi joko yksin tai tuntemattoman aikuisen seuraan. Kun kiintymyssuhde hoivaajaa kohtaan on turvallinen, lapsi pitää vanhempaansa turvasatamana, josta on turvallista lähteä tutkimaan ympäristöä. Lapsi liikkuu enemmän vieraassa huoneessa ja leikkii itsekseen, kun vanhempi on läsnä, kun taas tuntemattoman aikuisen seurassa näin ei käy. Lapsi myös viettää selvästi enemmän aikaa vanhemman lähettyvillä kuin tuntemattoman aikuisen lähellä. Turvallisesti kiintynyt lapsi myös näyttää lieviä stressin merkkejä vanhemman poissa ollessa, ja tervehtii häntä iloisesti tämän palatessa takaisin huoneeseen. Tällainen turvallinen kiintymyssuhde muodostuu silloin, kun vanhempi on huomioinut lapsen tarpeet ja reagoinut tämän tunteiden ilmaisuihin. Lapsi on oppinut luottamaan siihen, että vanhempi on läsnä ja saatavilla tarvittaessa, ja että häneltä saa tukea ja turvaa.
Turvaton kiintymyssuhde taas muodostuu silloin, kun vanhempi käyttäytyy epäjohdonmukaisesti lapsen kanssa, ja vanhemman läsnäolo ja tuki on epävarmaa. Tällöin lapsi saattaa käyttäytyä vanhempaansa kohtaan joko takertuvasti tai hyvin etäisesti. Lapsi saattaa esimerkiksi ahdistua erityisen voimakkaasti vanhemman poistuessa, tai vaihtoehtoisesti suhtautua välinpitämättömästi vanhemman läsnäoloon, poistumiseen ja palaamiseen.
Vieras tilanne -menetelmää on sovellettu myös koiran ja omistajan välisen suhteen tutkimiseen. Tutkimuksissa on havaittu, että koira käyttäytyy omistajaansa kohtaan hyvin samalla tavalla kuin lapsi vanhempaansa kohtaan. Koiran kiintymyssuhde voi myös olla joko turvallista tai turvatonta, ja turvaton kiintymyssuhde voidaan jakaa useampiin tyyleihin samalla tavoin kuin lapsillakin. Mielenkiintoista on, että jakauma on hyvin samankaltainen kuin lapsillakin. Tutkimusten mukaan myös omistajan herkkyys reagoida koiran tunteisiin sekä tarjota koiralle turvaa ja tukea stressaavissa ja ahdistavissa tilanteissa vaikuttaa turvallisen kiintymyssuhteen muodostumiseen. Koiran ja omistajan välinen tunneside vaikuttaisi siis olevan monilta osin hyvin samanlainen kuin kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välillä. Samanlaista kiintymyssuhdetta ei testeissä ole löydetty tuttujen aikuisten koirien väliltä. Enemmän merkkejä tämäntyyppisestä kiintymyssuhteesta on kuitenkin löydetty silloin, jos emo ja sen aikuiseksi kasvanut jälkeläinen ovat asuneet yhdessä, mutta silloinkaan kiintymyssuhde ei ole ollut yhtä voimakas kuin omistajan ja koiran välillä.
Ihminen – koiran paras ystävä?
Vaikka koiran ja omistajan välisessä suhteessa on paljon yhtäläisyyksiä vanhempi-lapsi -suhteen kanssa, näillä on kuitenkin joitakin eroja, jotka tekevät suhteesta samankaltaisen kuin kahden aikuisen yksilön välisen ystävyyssuhteen. Koiran ja omistajan suhteessa on esimerkiksi enemmän vastavuoroisuutta kuin emon ja pennun välisessä suhteessa. Moni koira pyrkii auttamaan, lohduttamaan ja tukemaan omistajaa mahdollisesti vaarallisissa ja stressaavissa tilanteissa, ja reagoi omistajan ahdistukseen ja tunneilmaisuihin. Koira saattaa toimia myös omistajalleen turvasatamana; omistajan stressi vähenee koiran ollessa läsnä stressaavassa, haastavassa tai ahdistavassa tilanteessa, ja koiran läsnäolo voi monilla tavoin vaikuttaa positiivisesti omistajan hyvinvointiin. Sekä koira että omistaja siis hyötyvät suhteesta, ja molemmat saavat ja tarjoavat tukea toisilleen vaikeissa tilanteissa. Tältä osin suhde vaikuttaisi olevan siis ystävyyssuhteen kaltainen.
Todennäköisesti koiran ja omistajan välinen suhde on jotakin ystävyyden ja emo-pentu -suhteen väliltä. Koira kokee ehkä omistajan olevan emon kaltainen, toista lajia oleva eläin, joka tarjoaa tärkeää informaatiota ympäröivästä maailmasta ja on myös arvokkaiden resurssien lähde. Omistajalta saa turvaa ja tukea, mutta tarvittaessa koira on valmis myös auttamaan ja tukemaan omistajaa vaikeissa tilanteissa.
Mitkä tekijät vaikuttavat suhteen laatuun?
Koirayksilöiden välillä on runsaasti vaihtelua siinä, minkälaisia sosiaalisia suhteita ne muodostavat lajitovereiden ja ihmisten kanssa. Tähän saattavat vaikuttaa niin geneettiset tekijät kuin varhaiset kokemuksetkin. Samoin ihmiset eroavat toisistaan suhtautumisessaan koiriinsa, ja tähänkin voivat vaikuttaa monet tekijät.
Omistajan kiintymykseen koiraa kohtaan vaikuttavat itse asiassa enemmän omistajan ominaisuudet kuin koiran persoonallisuuspiirteet. Eniten vaikutusta tuntuu olevan omistajan asenteella koiran käytöstä kohtaan kuin koiran varsinaisella käytöksellä. Tärkeimpiä ovat siis odotukset, joita omistajalla on siitä, miten koiran tulisi käyttäytyä. Omistajan persoonallisuuspiirre neuroottisuus liittyy voimakkaampaan kiintymiseen koiraa kohtaan, ja koirat myös vaikuttaisivat kiintyvän voimakkaammin neuroottisiin omistajiin. Omistajat, jotka hankkivat koiran harrastuskoiraksi tai työkoiraksi vaikuttaisivat kiintymään koiriinsa voimakkaammin kuin omistajat, jotka ottavat koiran vain seuran vuoksi. Yksin asuvat ihmiset kokevat tunnesiteensä koiraan voimakkaammaksi kuin perheelliset koiranomistajat, ehkä koska tällöin koiran kanssa tulee vietettyä enemmän aikaa. Yllättäen useamman koiran omistaminen vaikuttaisi liittyvän voimakkaampaan kiintymiseen yksittäisiä koiria kohtaan. Tämä saattaa johtua siitä, että koiriin herkästi kiintyvät omistajat päätyvät myös hankkimaan useamman koiran.
Kuitenkin myös koiran käyttäytyminen vaikuttaa siihen, millaisena omistaja kokee suhteen laadun. Jos koira käyttäytyy pelokkaasti tai aggressiivisesti sosiaalisissa tilanteissa, omistaja kokee yllättäen suhteensa koiraan läheisemmäksi. Tähän saattaa olla useita syitä; tällainen koira saattaa esimerkiksi ottaa enemmän kontaktia omistajaansa ja kiintyä tähän voimakkaammin, koska muut ihmiset ja koirat aiheuttavat siinä pelkoa. Arka koira saattaa myös vaatia enemmän koulutusta ja aikaa ja rajoittaa omistajan elämää enemmän. Tällöin koiran kanssa tulee ehkä vietettyä enemmän aikaa, jolloin myös kiintymyssuhde voimistuu. Sen sijaan pelkoon liittyvä ongelmakäytös (eli omistaja kokee käytöksen ongelmallisena), vaikuttaa suhteeseen negatiivisella tavalla.
Omistajan kokema kiintymys koiraa kohtaan voi myös vaikuttaa koiran kiintymiseen omistajaa kohtaan. Koirat, joiden omistajat viettävät paljon aikaa vuorovaikutuksessa niiden kanssa, käyttäytyvät innokkaammin omistajan palatessa takaisin poissaolon jälkeen. Ylipäänsä vaikuttaisi siltä, että mitä enemmän aikaa omistaja viettää koiran kanssa, sitä voimakkaampaa kiintymys on kumpaankin suuntaan. Koulutusmenetelmillä on myös vaikutusta; koirat, joita koulutetaan enimmäkseen palkitsemalla, muodostavat yhden tutkimuksen mukaan todennäköisemmin turvallisen kiintymyssuhteen omistajiinsa kuin koirat, joita on koulutettu rankaisujen avulla.
Sekä koiran että omistajan persoonallisuus, kokemukset ja käyttäytyminen vaikuttavat siihen, millaisena kumpikin osapuoli kokee suhteen, ja kummankin kiintymys vaikuttaa toisen kokemaan kiintymiseen monimutkaisella ja dynaamisella tavalla. Omistaja voi monella tapaa vahvistaa suhdetta koiraansa kohtaan, mutta myös omistajan ja koiran yhteensopivuus vaikuttaa suhteen toimivuuteen. Koiran rodulla ja yksilön ominaisuuksilla on vaikutusta siihen, miten voimakkaasti koira kiintyy omistajaansa ja millä tavoin kiintymys ilmenee. Esimerkiksi alkukantaiset rodut ja pystykorvat ovat tutkimusten mukaan vähemmän kiintyneitä ja huomionhakuisia, kun taas kääpiökoirarodut vaikuttaisivat kiintyvän ihmiseen voimakkaammin. Rodut, jotka on jalostettu tiiviiseen yhteistyöhön ihmisten kanssa muodostavat myös vahvemman suhteen omistajaan ja reagoivat voimakkaammin omistajasta eroon joutumiseen. Kaikki rodut ja yksilöt eivät myöskään välttämättä näytä kiintymystään samalla tavoin; osa saattaa haluta jatkuvaa läheisyyttä ja fyysistä kontaktia, kun taas osa osoittaa kiintymisensä mieluummin muilla tavoin.
Rodun ja yksilön valitseminen omistajalle sopivaksi on siis tärkeää; kaikki ihmiset eivät arvosta voimakkaasti kiintynyttä, takertuvaa ja huomionhakuista koiraa, kun taas jatkuvia hellyydenosoituksia tarjoava omistaja saattaa aiheuttaa itsenäisemmälle koiralle stressiä ja turhautumista. On siis hyvä, että sekä omistajan että koiran kiintymistyyli huomioidaan valintaa tehdessä, ja koiran annetaan olla tarvittaessa myös rauhassa.
Jokainen koiran ja ihmisen välinen suhde on ainutlaatuinen; yksikään koirakko ei ole samanlainen. Kaikilla on oma tapansa kiintyä ja osoittaa kiintymystä. Toimiva ja vakaa suhde, jossa koira kokee olevansa turvassa ja saa positiivisia kokemuksia omistajaltaan, on tärkeä sekä koiran hyvinvoinnin kannalta että myös koiran koulutettavuuden ja arjen hallinnan kannalta. Koira, joka luottaa omistajaansa ja tekee mielellään yhteistyötä tämän kanssa, on usein tasapainoisempi ja helpommin koulutettava. Oli suhde sitten minkälainen tahansa, se tarjoaa sekä omistajalle että koiralle runsaasti arvoa, iloa ja merkitystä, ja sen laatuun kannattaa panostaa.
Artikkeli on julkaistu alun perin Suomen Koirankasvattajat ry:n Kasvattaja -lehdessä.
Nopeasti ja hetken mielijohteesta toimiva koira saattaa aiheuttaa monenlaisia haasteita arjessa. Itsehillinnän puute voi haitata koiran oppimista ja häiritä sen keskittymistä. Impulsiivinen koira käyttäytyy spontaanisti, eikä välttämättä ”harkitse” toimiensa seurauksia. Koira saattaa toimia tavalla, joka ei ole sen itsenkään kannalta optimaalinen pitkällä aikavälillä. Impulsiivisella koiralla onkin usein vaikeuksia kontrolloida omia reaktioitaan, silloinkin kun itsehillinnästä voisi olla enemmän hyötyä. Impulsiiviselta koiralta puuttuu myös usein kärsivällisyyttä ja se turhautuu helposti, jos se ei saa heti tavoittelemaansa asiaa. Koira saattaa reagoida ylimitoitetun voimakkaasti erilaisiin häiriöihin, ärsykkeisiin tai vahvisteisiin. Monesti impulsiivisuuteen liittyy myös vilkkaus, levottomuus ja yliaktiivisuus. Koira saattaa kiihtyä nopeasti ja voimakkaasti (joskus näennäisesti ilman syytä) ja sillä kestää kauan aikaa, ennen kuin se rauhoittuu uudelleen.
Impulsiivisuus voi kuitenkin olla myös positiivinen ominaisuus. Impulsiivisuudessa on paljolti kyse voimakkaasta vahvisteiden tavoittelusta, eli koira pitää vahvisteita suuressa arvossa. Vahvisteina voivat toimia ympäristön ärsykkeet, mutta myös omistajalta saatavat palkkiot, kuten ruoka, herkut, lelut ja huomio. Impulsiivista koiraa voikin olla helppo motivoida ja kouluttaa, ja koira saattaa innostua helposti erilaisista asioista. Impulsiivisuus voi olla erityisen arvokas ominaisuus harrastuksissa, joissa koiralta vaaditaan nopeita reaktioita ja korkeaa viretilaa.
Mistä impulsiivisuudessa on kyse?
Suurimmalla osalla koirista on impulsiivisia taipumuksia ainakin tietynlaisissa olosuhteissa, eikä ole mahdollista vetää selkeää rajaa impulsiivisten ja ei-impulsiivisten koirien välille. Osalla koirista on kuitenkin voimakkaampi taipumus impulsiiviseen käytökseen kuin toisilla. Tutkimusten mukaan impulsiivisuus vaikuttaisi olevan melko pysyvä ominaisuus, jossa ei ilmene kovinkaan paljon vaihtelua koiran elinaikana. Alle yhdeksän kuukauden ikäisillä koirilla impulsiivisuus ei ole kuitenkaan vielä muuttunut pysyväksi ominaisuudeksi, ja on joitakin viitteitä siitä, että pentuajan kokemuksilla voisi olla vaikutusta impulsiivisuuden kehittymiseen. Ikä vaikuttaa myös aikuisilla koirilla jonkin verran tähän ominaisuuteen, sillä impulsiivisuus vähenee pikkuhiljaa koiran vanhetessa.
Suomalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että impulsiiviset ja yliaktiiviset koirat eroavat aineenvaihdunnaltaan muista koirista. Tutkimuksissa on myös saatu selville, että impulsiivisuuteen liittyy koirilla matalampi serotoniinin määrä, ja myös dopamiinin määrällä on vaikutusta. Sekä dopamiini että serotoniini ovat ns. mielihyvähormoneita, jotka aiheuttavat meille hyvänolontunteen. Koirien impulsiivisuuden ja yliaktiivisuuden biologinen perusta vaikuttaisikin olevan monilta osin hyvin samankaltainen kuin ihmisten ADHD:ssa. ADHD eli ylivilkkaus- ja tarkkaavaisuushäiriö on neuropsykiatrinen häiriö, johon liittyy tarkkaamattomuutta, hyperaktiivisuutta ja impulsiivista käytöstä. Koiranomistaja saattaakin herkästi kuvailla omaa yliaktiivista koiraansa ADHD-tapaukseksi, mutta on kuitenkin muistettava, että ADHD ei ole koirilla virallinen diagnoosi, eikä tutkimustietoa aiheesta ole vielä riittävästi. Edes ihmisillä pelkkä vilkkaus ja yliaktiivisuus ei automaattisesti tarkoita ADHD:ta, vaan diagnoosin saaminen on pitkällinen prosessi, jonka aikana on tärkeää erottaa myös mahdolliset muut syyt oireiden taustalta.
Impulsiivisuutta on monenlaista
Tutkimuksissa on havaittu, että impulsiivisuus ei ole vain yksittäinen ominaisuus, jota voisi helposti mitata yhdellä testillä. Sen sijaan se voidaan jakaa useaan erilliseen osa-alueeseen, jotka eivät välttämättä korreloi keskenään. Koira saattaa esimerkiksi olla impulsiivinen yhdellä osa-alueella, mutta osoittaa sen sijaan erinomaista itsehillintää toisella osa-alueella. Impulsiivisuuteen vaikuttaa huomattavasti myös konteksti ja vahviste, jota koira tavoittelee. Yksittäinen koira saattaa esimerkiksi olla impulsiivinen, kun kyseessä on ruokapalkka, mutta lelujen suhteen impulsiivisuutta ei ilmene lainkaan.
Impulsiivisuus voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan. Ensimmäinen liittyy siihen, miten hyvin koira sietää viivettä palkkion saamisessa. Kun koiralle tarjotaan valinta, jossa se saa joko pienen palkkion välittömästi tai suuren palkkion viiveellä, impulsiivisempi koira valitsee mieluummin pienen, välittömän palkkion. Koiralle on siis tärkeämpää, että se saa vahvisteen nopeasti, vaikka odottaminen olisi kannattavampaa.
Toinen osa impulsiivisuutta liittyy koiran käyttäytymiseen eli siihen, miten hyvin koira kykenee hillitsemään omia reaktioitaan. Impulsiivisella koiralla on usein vaikeuksia hillitä tai keskeyttää tiettyjä käyttäytymismalleja, joihin sillä on voimakas halu tai tarve – silloinkin, kun käyttäytymisestä ei ole selkeää hyötyä. Koira on saattanut toistaa tällaisia käyttäytymismalleja niin usein, että ne tapahtuvat lähes automaattisesti, ja niiden hillitseminen vaatii koiralta runsaasti aktiivista itsehillintää. Myös käyttäytymisen hillitseminen voidaan jakaa edelleen kahteen osaan. Osalla koirista impulsiivisuus saattaa ilmetä vaikeutena keskeyttää jo alkanut käyttäytymismalli, kun taas toisilla impulsiivisuuteen voi liittyä enemmän ongelmia hillitä käytöstään niin, että sitä ei alun alkaenkaan ilmene.
Tutkimusten mukaan sekä ihmisillä että koirilla impulsiivisuuteen liittyvät vahvasti tietynlaiset piirteet. Esimerkiksi koirat, joilla on heikompi itsehillintä, vaikuttaisivat myös olevan sinnikkäämpiä erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa (eli ne jatkavat yrittämistä pidempään) ja niillä on myös vaikeuksia muuttaa joustavasti omaa toimintaansa tilanteen mukaan. Impulsiivisemmat yksilöt myös käyttävät vähemmän aikaa valintojen tekemiseen eri tilanteissa, kun taas paremman itsehillinnän omaavat yksilöt harkitsevat pidempään ennen valinnan tekemistä.
Impulsiivisuus voi aiheuttaa ongelmia sekä koiralle että omistajalle
Impulsiivisen koiran omistaminen ei aina ole helppoa. Impulsiivisuus liittyy tutkimusten mukaan useisiin ei-toivottuihin käyttäytymismalleihin ja käytösongelmiin. Impulsiivisilla koirilla ilmenee muita todennäköisemmin mm. aggressiivisuutta (murisemista, haukkumista, näykkimistä tai puremista), esineiden tai huonekalujen tuhoamista, sisäsiisteyden ongelmia, pakko-oireisuutta / stereotyyppistä käytöstä ja eroahdistusta. Sen lisäksi, että koiran impulsiivinen käytös voi aiheuttaa harmaita hiuksia omistajalle, se voi myös heikentää koiran hyvinvointia. Pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla kroonistunut stressi, jos koira kiihtyy jatkuvasti arjessa ilman riittävää palautumisaikaa tilanteiden välissä. Pitkäkestoinen stressi voi johtaa monenlaisen ongelmakäytöksen lisääntymiseen ja aiheuttaa myös fyysisen terveyden heikkenemistä.
Itsehillinnän on havaittu olevan myös tärkeä ominaisuus ongelmanratkaisutilanteiden ja kognitiivisten testien suorittamisen kannalta. Impulsiivisuus voi vaikuttaa negatiivisesti koiran ongelmanratkaisukykyyn, ja impulsiiviset koirat menestyvät myös heikommin työtehtävissä, joissa on käytettävä hajuaistia esimerkiksi räjähteiden tai muiden kohteiden etsimiseen. Itsehillintä saattaakin olla erityisen tärkeä ominaisuus työtehtävissä, joissa koiralta vaaditaan pitkäjänteistä keskittymistä matalassa viretilassa.
Impulsiivisuudesta voi olla myös hyötyä
Impulsiivisuutta ajatellaan monesti nimenomaan negatiivisena piirteenä, mutta se on kuitenkin ominaisuus, joka vaihtelee huomattavasti yksilöiden välillä myös monien luonnossa elävien eläinlajien keskuudessa. Impulsiiviset yksilöt todennäköisesti selviävät paremmin tietynlaisissa ympäristöissä ja tilanteissa, kun taas vähemmän impulsiiviset yksilöt pärjäävät toisenlaisissa ympäristöissä paremmin. On tilanteita, joissa spontaanimpi toiminta ja nopea ruoan hankinta voi olla järkevämpää kuin paremman (ja mahdollisesti epävarmemman) ruokalähteen odottelu. Liiallinen harkinta voi tietyissä tilanteissa olla jopa haitallista, ja nopeat reaktiot voivat vaarallisissa tai epävarmoissa oloissa jopa pelastaa eläimen hengen.
Samalla tavoin helposti kiihtyvä ja nopeasti reagoiva koira voi tietyissä tilanteissa, harrastuksissa ja työtehtävissä olla huomattavan arvokas. Impulsiivisuutta on saatettu jalostuksessa jopa vahvistaa tietyissä roduissa ja linjoissa, joissa on ollut tärkeää, että koira reagoi nopeasti mahdolliseen uhkaan tai saaliseläimeen. Impulsiivisuus onkin todennäköisesti hyödyllinen ominaisuus lyhyissä tehtävissä, joissa vaaditaan nopeita reaktioita ja vauhdikasta toimintaa. Hyperaktiiviset ja impulsiiviset koirat vaikuttaisivat tutkimusten mukaan myös reagoivan positiivisemmin erilaisiin vahvisteisiin, mikä saattaa helpottaa kouluttamista.
Vaikka tietynlainen impulsiivisuus esiintyy usein yhdessä pelokkuuden kanssa, käyttäytymistestien kautta tutkimuksissa mitattu impulsiivisuus vaikuttaisi usein liittyvän avoimuuteen ja rohkeuteen. Ekstroversio liittyy sekä ihmisillä että koirilla monesti nopeampiin reaktioihin ja liikehdintään, kun taas neuroottisuus liittyy usein parempaan itsehillintään. Syynä saattaa olla, että epävarmuuteen liittyy epäröinti ja pohtiminen ennen toimintaa, kun taas rohkeuteen ja avoimuuteen saattaa liittyä nopeampi toiminta ilman turhaa harkitsemista.
Rotujen välillä on eroja
Impulsiivisuus on tutkimusten mukaan perinnöllistä, ja rotujen välillä on myös huomattavasti eroja. Suomalaisessa tutkimuksessa impulsiivisimmiksi ja hyperaktiivisimmiksi roduiksi osoittautuivat mm. saksanpaimenkoira, espanjanvesikoira ja staffordshirenbullterrieri, kun taas pitkäkarvainen collie ja kääpiösnautseri olivat vähiten impulsiivisia. Näyttelyissä käytettävät koirat vaikuttaisivat myös tutkimusten mukaan olevan vähemmän impulsiivisia kuin muut koirat. Näyttelyissä impulsiivisuudesta saattaa olla jopa haittaa, ja siksi eri rotujen näyttelylinjat saattavat olla hyvin samankaltaisia impulsiivisuudeltaan, kun taas käyttölinjoissa eroja saattaa näkyä enemmän. Brittiläisessä tutkimuksessa havaittiin, että kun käyttölinjaisia bordercollieita ja labradorinnoutajia verrattiin toisiinsa, bordercolliet olivat impulsiivisempia, mutta kun keskenään verrattiin näyttelylinjaisia koiria, rotueroja ei enää löytynytkään. On mahdollista, että paimennustyössä impulsiivisuus saattaa olla jopa hyödyllinen ominaisuus, kun taas käyttölinjaisilla labradorinnoutajilla itsehillintä on tärkeämpää.
Itsehillintää voi kehittää
Itsehillinnän vahvistamisesta on erityisen paljon hyötyä impulsiiviselle koiralle. Se helpottaa sekä koiran että omistajan elämää niin arjessa kuin koulutustilanteissakin. Kuten kaikkeen muuhunkin ei-toivottuun käytökseen liittyen, myös impulsiivisuuden kannalta tärkeä ensimmäinen askel on selvittää, mistä koiran käytös tarkalleen johtuu. Tämän jälkeen on varmistettava, että koiran laji- ja rotutyypilliset tarpeet on varmasti täytetty. Myös esimerkiksi nälän tunteeseen ja unen määrään kannattaa kiinnittää huomiota. Eläimet kykenevät yleisesti ottaen paremmin hillitsemään itseään ja toimimaan keskittyneesti, jos niillä ei ole nälkä. Yleinen neuvo kouluttaa koiraa nälkäisenä ei siis välttämättä tuota parhaita mahdollisia tuloksia kaikille koirille.
Itsehillintää voidaan kehittää harjoittelemalla rauhoittumista, luopumista ja luvan odottamista. Koira oppii harjoitusten myötä, että hillitsemällä itseään se saa juuri sen asian, jonka se haluaa – tai jotakin muuta sen tilalle. On tärkeää varmistaa, että palkkio on riittävän voimakas, että koiralle on varmasti kannattavaa hillitä itseään. Harjoituksissa on tärkeää aloittaa tasolta, jolla koira varmasti onnistuu pysymään rauhallisena, ja nostaa sitten vaikeusastetta pikkuhiljaa. Aluksi koiralta voidaan vaatia hyvin vähän, vaikka vain sekunnin murto-osan odottaminen helpossa tilanteessa, ja vaatimustasoa voidaan sitten nostaa vaihe vaiheelta. Itsehillinnän harjoittamisesta ei ole hyötyä tilanteessa, jossa koira kiihtyy voimakkaasti, vaan koiran on saatava onnistumisen kokemuksia. Koiran kanssa voidaan sitten pikkuhiljaa edetä kohti vaikeimpia tilanteita, kunnes koira onnistuu lopulta niissäkin.
Jo pelkkä itsehillinnän harjoittelu erilaisissa, koiralle riittävän helpoissa tilanteissa, saattaa auttaa koiraa myös ”oikean elämän” tilanteissa. Ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että itsehillinnän harjoittaminen yhdessä tilanteessa voi auttaa impulssien kontrolloimisessa myös muissa tilanteissa. Harjoittelemalla taitoja, joihin liittyy odottaminen tai oman käytöksen kontrolloiminen, voidaan koiran itsehillintää pikkuhiljaa kasvattaa, jotta se pärjäisi lopulta paremmin myös niissä tilanteissa, joissa näitä taitoja erityisesti tarvitaan.
Itsehillintää on käytettävissä rajallisesti päivittäin
Impulssien kontrolloimisesta voidaan tehdä joko helppoa tai vaikeaa. Kuvittele vaikka, että haluat vähentää kännykkäsi selailua. Tehtävä voi olla hyvinkin vaikea, jos kännykkä on koko ajan näkyvillä – erityisesti, jos siihen tulee vähän väliä viestejä ja ilmoituksia. Houkutus voi koitua liiankin suureksi. Sen sijaan tehtävä voi helpottua huomattavasti, jos sammutat kännykän ja laitat sen vaikka kaappiin piiloon toiseen huoneeseen. Kännykän käyttö vaatii nyt huomattavasti enemmän vaivannäköä, eikä se muistuta sinua jatkuvasti olemassaolostaan.
Samalla tavoin voit tehdä koiran impulssien kontrolloimisesta joko helppoa tai vaikeaa. Mitä helpompaa onnistuminen on ja mitä vaikeampaa epäonnistuminen on, sitä todennäköisempää on, että koira oppii toivotun käyttäytymismallin. Jokaisesta hetkestä ei tarvitse tehdä koulutustilannetta, vaan välillä voit tarjota taukoa sekä sinulle että koiralle, että kumpikin jaksaa harjoitella paremmin oikealla hetkellä.
Tutkimuksissa on osoitettu, että sekä koirilla että ihmisillä itsehillintää on tavallaan käytettävissä rajallinen määrä tietyn ajan sisällä. Jos esimerkiksi koira on hetki sitten joutunut hillitsemään reaktioitaan, sen on vaikeampi hillitä itseään uudestaan. Se on ikään kuin käyttänyt kaiken itsehillintänsä loppuun. Jos koiran on jatkuvasti hillittävä reaktioitaan pitkin päivää, jossain vaiheessa saattaa tulla eteen piste, jossa koira ei yksinkertaisesti enää jaksa. Koiran itsehillintävarastoja kannattaakin säästää tärkeimpien tilanteiden varalle sen sijaan, että ne kulutettaisiin heti loppuun.
Oleellista itsehillinnän opettamisessa ei ole siis pelkästään kouluttaminen, vaan myös se, että keksitään ratkaisuja koiraa kiihdyttävien tilanteiden helpottamiseksi. Näin voidaan keskittyä kouluttamiseen silloin, kun koira on saanut ladata akkujaan riittävästi ja onnistuu todennäköisemmin.
Julkaistu alun perin Suomen Koirankasvattajat ry:n Kasvattaja -lehdessä.
Ihmisiä kohtaan aggressiivisesti käyttäytyvä koira herättää usein voimakkaita tunteita ja ajatuksia – varsinkin jos kyseessä sattuu olemaan oma koira. Monesti ajatellaan, että koirassa on väistämättä jotakin vikana, jos se käyttäytyy uhkaavasti. Todellisuudessa kuitenkin muriseminen, näykkiminen ja pureminen ovat koiralle normaaleja ja luonnollisia käyttäytymismalleja. Koiran näkökulmasta sen aggressiivinen reaktio saattaa olla täysin hyväksyttävä toimintamalli tilanteessa, johon se on joutunut. Se on saattanut kokea, että muita vaihtoehtoja ei ole ollut. Koira ei siis tiedä toimivansa väärin, eikä se käyttäydy niin pelkkää pahuuttaan tai ilkeyttään, vaan aggressiiviselle käytökselle löytyy lähes aina ymmärrettävä syy.
Pureminen ei yleensä tarkoita, että koiran tarkoituksena olisi vahingoittaa ketään; se on kommunikaatiota siinä missä muukin viestintä. Koira puree vain harvoin tosissaan, eikä siitä välttämättä jää minkäänlaista jälkeä ihmisen ihoon. Koira pystyisi halutessaan aiheuttamaan paljon pahempaa vahinkoa kuin se yleensä aiheuttaa.
Vaikka pureminen ja muriseminen kuuluvatkin koiran normaaliin käytökseen, ne ovat usein myös merkkejä siitä, että joko koiran hyvinvointi tai omistajan ja koiran välinen suhde on kärsinyt jossakin vaiheessa. Aggressiivinen käytös, erityisesti pureminen, tulisi aina ottaa vakavasti, vaikka vahinkoa ei olisikaan aiheutettu. Kyseessä ei ole ainoastaan ihmisten turvallisuus, vaan myös koiran hyvinvointi.
Aggressiivisuus riippuu tilanteesta
Me ihmiset ajattelemme koirista usein hyvin mustavalkoisesti. Koira on joko kiltti tai aggressiivinen; se joko puree tai ei pure. Koirien käyttäytyminen ei kuitenkaan koskaan ole näin yksinkertaista tai selkeästi jaoteltua.
Totuus on, että ei ole olemassa koiraa, joka ei koskaan purisi missään tilanteessa. Emme voi koskaan varmuudella sanoa, että yksittäinen koira ei ikinä voisi purra, vaikka se ei aiemmin olisikaan purrut ketään. Jopa maailman kiltein ja ystävällisin koira voi purra, jos se joutuu tilanteeseen, jossa se kokee sen olevan ainoa vaihtoehto.
Osalla koirista kynnys puremiseen ja aggressiiviseen käytökseen on tietysti matalampi kuin toisilla. On olemassa koiria, jotka purevat helposti ja koiria, jotka purevat vain äärimmäisissä tapauksissa, mutta suurin osa koirista sijoittuu jonnekin näiden välimaastoon. Ei ole olemassa ”aggressiivisia” koiria ja ”ei-aggressiivisia” koiria, vaan koiran käyttäytyminen riippuu hyvin paljon tilanteesta. Esimerkiksi koira, joka puolustaa aggressiivisesti ruokaansa, ei välttämättä välitä lainkaan, jos tuntematon ihminen tulee silittämään sitä kävelyllä. Samoin koira, joka pyrkii hyökkäämään tuntemattomien koirien kimppuun, saattaa suhtautua uusiin ihmisiin äärimmäisen ystävällisesti. Harva koira reagoi aggressiivisesti kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Mistä aggressiivinen käytös saa alkunsa
Tutkimusten perusteella tiedetään, että monet käyttäytymismallit ja persoonallisuuden piirteet ovat geneettisiä ja saattavat periytyä yllättävän voimakkaasti. Nämä ominaisuudet voivat vaikuttaa omalta osaltaan aggressiivisen käytöksen kehittymiseen. Perimä kuitenkin määrittää vain sen, mihin suuntaan koiran käytös saattaa kehittyä, ja myös sosiaalistamisella ja muilla pentuajan kokemuksilla on huomattava vaikutus. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että myös aggressiivisuus on ainakin osittain periytyvä ominaisuus. Kaikkein tehokkain keino vähentää aggressiivista käytöstä koirapopulaatiossa onkin todennäköisesti jalostuksen kautta.
Useissa tutkimuksissa on havaittu, että aggressiivinen käytös sekä tuttuja että tuntemattomia ihmisiä kohtaan on yleisempää koirilla, joiden koulutuksessa on käytetty positiivista rankaisemista tai negatiivista vahvistamista (Casey ym. 2014). Positiivisessa rankaisussa koiralle tehdään jotakin epämiellyttävää, jonka tarkoituksena on vähentää sen käytöstä jatkossa. (Esim. hihnasta nykäisy, sitruunapannan suihkaus, kovalla äänellä pelästyttäminen.) Negatiisessa vahvistamisessa sen sijaan poistetaan jotakin ikävää, että koiran toivottu käytös lisääntyisi. (Esim. koiran kuristuspantaa löysätään, kun koira kävelee nätisti.) Tutkimuksissa on myös havaittu, että rankaisujen käyttäminen johtaa monissa koirissa myös välittömään aggressiiviseen vastareaktioon. Jo tästä syystä rankaisujen käyttäminen ei ole millään tapaa turvallinen tai järkevä ratkaisu aggressiivisesti käyttäytyvää koiraa kouluttaessa.
Varoitusmerkit puremiselle
Joskus voi vaikuttaa siltä, että koiran aggressiivinen reaktio ilmestyy kuin tyhjästä, ilman minkäänlaista varoitusta. Yleensä koira kuitenkin varoittaa jollakin tapaa etukäteen. Näitä varoitusmerkkejä voi kuitenkin olla joskus vaikea havaita tai tunnistaa.
Koira käyttää yleensä aina mieluummin lievempiä signaaleja kertoakseen, että tilanne on sille epämiellyttävä tai että se toivoisi ihmisen siirtyvän kauemmas. Näihin hienovaraisempiin, rauhoittaviin eleisiin sisältyvät mm. pään kääntäminen poispäin, kuonon nuoleminen, silmien siristäminen, haukottelu, tassun nostaminen, selällään makaaminen, korvien vetäminen taaksepäin ja hännän madaltaminen.
Jos nämä eleet eivät toimi, saattaa koira tehdä viestinsä selvemmäksi esimerkiksi jähmettymällä paikalleen tai tuijottamalla ihmistä. Seuraavaksi vuorossa saattaa olla hampaiden näyttäminen, valehyökkäys (ilman näykkäiseminen) tai muriseminen. Yleensä koira turvautuu puremiseen ja näykkäisemiseen vasta siinä vaiheessa, kun mikään muu aiemmista varoituskeinoista ei ole toiminut.
Riippuu paljon koirasta, millaisia eleitä se käyttää näissä tilanteissa ja miten nopeasti se siirtyy eleestä toiseen. On koiria, jotka saattavat ilmaista tilan tarpeensa pelkästään jähmettymällä paikalleen, ja siirtyä sen jälkeen suoraan puremiseen. Osa koirista taas saattaa käyttää lievempiä eleitä ahdistavissa tilanteissa viikkojen tai jopa kuukausien ajan, kunnes ne lopulta siirtyvät järeämpiin keinoihin tajuttuaan, ettei aiemmin kokeilluista signaaleista ole hyötyä.
Jos koiran hienovaraisemmilla viestintäkeinoilla ei ole mitään vaikutusta ihmisen toimintaan, se saattaa lopulta oppia, että pureminen on ainoa keino, jolla se saa tilanteen loppumaan. Jos pureminen on ainoa käytösmalli, jota ihminen kuuntelee, koira saattaa jättää lopulta välistä kaikki muut viestintäkeinot ja alkaa purra täysin varoittamatta. Juuri tästä syystä on niin tärkeää oppia lukemaan oman koiran elehdintää ja reagoida jo siinä vaiheessa, kun koira käyttää lievempiä signaaleja. Kun koiralle tarjotaan jo tässä vaiheessa sen tarvitsemaa tilaa, sen ei tarvitse turvautua järeämpiin kommunikointikeinoihin, kuten murisemiseen tai puremiseen. Samasta syystä on tärkeää, että koiraa ei rangaista murisemisesta; muuten koiralta poistetaan hyvin selkeä ja toimiva varoituskeino, jota ilman pureminen jää ainoaksi vaihtoehdoksi.
Joskus koira saattaa reagoida aggressiivisesti hyvin yllättäen, ilman selkeää syytä. Kaikki on mennyt siihen mennessä hyvin, ja yhtäkkiä jokin pieni asia saa koiran rähisemään, murisemaan, haukkumaan, näykkäisemään tai puremaan. Yksi selitys tällaiselle ”tyhjästä” tulevalle reaktiolle voi joissakin tapauksissa olla stressin kertyminen. Koira on ehkä kohdannut useita lievää stressiä aiheuttavia tilanteita lyhyen ajan sisällä, eikä ole ehtinyt palautua kunnolla niiden välissä. Koira ei ole välttämättä edes juurikaan reagoinut näihin stressitekijöihin, sillä niiden vaikutus sellaisenaan on ollut niin pieni. Koiran stressitaso on kuitenkin jatkanut nousuaan, kunnes lopulta jokin (normaalisti mitätön) stressin aiheuttaja on ollut se viimeinen pisara, joka on saanut koiran reagoimaan yllättävän voimakkaasti. Tämän vuoksi on tärkeää oppia tunnistamaan, mitkä tilanteet aiheuttavat koiralle edes lievää ahdistusta tai stressiä.
Aggression syyt
Yleensä koiran aggressiivisen käytöksen taustalta löytyy jokin yhdistävä tekijä, vaikka se ei heti olisikaan ilmiselvää. Joskus taustalla olevan syyn selvittämiseen tarvitaan avuksi ammattiauttajaa. Jotta koiran käytöstä saataisiin muutettua oikealla tavalla, on hyvin tärkeää selvittää, mikä on aidosti ollut koiran tunnetila ja motivaatio näissä tilanteissa.
On edelleen melko yleistä kuvitella, että omistajaan kohdistuvan aggressiivisen käyttäytymisen taustalla on halu dominoida tai viedä johtajan paikka. Käytökselle löytyy kuitenkin yleensä paljon yksinkertaisempi syy. Edes koiralaumassa aggressiivinen käytös ei välttämättä liity millään lailla arvojärjestykseen, vaan mikä tahansa koira saattaa käyttäytyä aggressiivisesti ja myös puolustaa omia resurssejaan. Koirien käytös riippuu hyvin paljon tilanteesta; koirat käyttäytyvät sen mukaisesti, mikä sillä hetkellä on kannattavaa.
Yleisin syy koiran aggressiiviselle käytökselle on pelko tai ahdistus. Useissa tutkimuksissa onkin havaittu, että pelokkuuden ja aggressiivisen käytöksen välillä on yhteys (Salonen ym. 2020; Flint ym. 2017); aggressiiviset koirat ovat todennäköisemmin myös pelokkaita. Syynä voi olla, että aggressiivinen käytös hyvin usein kumpuaa pelosta. Koira saattaa esimerkiksi pelätä vieraita ihmisiä, lapsia tai tilanteita, joissa omistaja käyttäytyy sen näkökulmasta uhkaavasti (esim. käsittelytilanteet).
Koiran normaaliin käyttäytymiseen kuuluu omien resurssien ja reviirin puolustaminen. Koira saattaa puolustaa itselleen tärkeitä asioita, kuten ruokaa, puruluuta, lelua, sohvaa, sänkyä, omaa petiä, kotia, autoa tai omistajaa. Usein tällaiseen käytökseen saattaa myös liittyä epävarmuutta tai pelkoa koiralle tärkeän asian menettämisestä, tai siitä että ihminen tunkeutuu koiran turvalliselle alueelle.
Joskus koira puree kohdetta, joka sattuu olemaan sitä lähimpänä, vaikka todellinen aggression kohde olisi jossakin muualla. Koira saattaa esimerkiksi kiihtyä toisen koiran näkemisestä ja purra omistajaa jalkaan. Koira ei välttämättä tässä tilanteessa edes tiedosta, ketä se puri tai miksi, vaan se yksinkertaisesti purkaa pahaa oloaan lähimpänä olevaan kohteeseen.
Metsästyskäytös (johon myös paimennuskäytös sisältyy) eroaa muusta aggressiivisesta käyttäytymisestä siten, että koira ei välttämättä käytä varoittavia signaaleja etukäteen. Puremista edeltää sen sijaan vaaniminen tai takaa-ajo. Murisemista tai hampaiden paljastamista ei yleensä ilmene, ja haukkumistakin vain harvoin – tietysti rodusta riippuen. Käytöksen saattaa laukaista esimerkiksi poispäin juokseva ihminen, ohi kiitävä polkupyörä tai kiljahtava lapsi. Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin myös tärkeää poissulkea pelon tai ahdistuksen vaikutus koiran käytökseen.
On hyvä muistaa myös, että kivulla ja terveysongelmilla voi olla yllättävän voimakas vaikutus koiran käytökseen. Jos koira siis alkaa aikuisiällä yllättäen käyttäytyä aggressiivisesti, kannattaa aina ensimmäiseksi tarkistaa eläinlääkärissä, ettei koiran terveydentilassa ole tapahtunut muutoksia.
Voiko koiran agressiivista käytöstä vähentää koulutuksen kautta?
Koira, joka on alkanut käyttäytyä aggressiivisesti, saattaa yhtäkkiä muuttua omistajan silmissä arvaamattomaksi, pelottavaksi ja jopa vieraaksi. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että koira on edelleen se sama koira kuin aiemminkin, eikä se ole yhtäkkiä muuttunut vaaralliseksi tai arvaamattomaksi.
Kun koira on purrut tai näykkäissyt ihmistä, on tärkeää pohtia, miten todennäköistä tilanteen toistuminen on. Lisäksi on mietittävä, mitä riskejä otetaan, jos koira kaikista varotoimenpiteistä huolimatta puree uudelleen. Näihin vaikuttavat useat tekijät: miten paljon vahinkoa koira on aiheuttanut, kuinka monta kertaa se on jo purrut, minkä kokoinen koira on kyseessä, mikä oli taustalla oleva motivaatio, miten monessa erilaisessa kontekstissa koira on käyttäytynyt aggressiivisesti, varoittaako se ennen puremista, ja miten helppoa tilanteiden ennakointi ja ennaltaehkäisy on.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa tilanteeseen saadaan apua, sitä todennäköisempää on, että käytös saadaan muutettua. Osaavaan käytösneuvojaan tai ongelmakoirakouluttajaan kannattaakin olla yhteydessä heti siinä vaiheessa, kun aggressiivista käytöstä on alkanut ilmetä. On kuitenkin muistettava, että käyttäytymisen muokkaamiseen voi mennä jopa useita kuukausia, ja se tulee todennäköisesti vaatimaan suuria muutoksia myös omassa käytöksessä ja arjessa.
Koskaan ei ole mahdollista olla 100% varma siitä, että koira ei tulisi puremaan uudestaan, vaikka sitä koulutettaisiin kuinka. Pelkkä kouluttaminen harvoin riittää, vaan on myös muokattava koiran ympäristöä ja omaa käytöstä niin, että tilanteet olisivat mahdollisimman turvallisia ja stressittömiä kaikkien kannalta. Aina tulisi myös varautua siihen, että joskus saattaa tulla eteen tilanne, joka onkin koiralle liian haastava.
Kun koira käyttäytyy aggressiivisesti, on tärkeää pysyä itse mahdollisimman rauhallisena ja neutraalina, vaikka se onkin haastavaa. Koiran rankaiseminen tai kieltäminen ei opeta sille mitään. Koira saattaa rankaisemisen myötä oppia yhdistämään tilanteen negatiivisiin asioihin, ja olla jatkossa entistäkin stressaantuneempi samankaltaisissa tilanteissa. Rankaisu ei myöskään poista syytä siihen, miksi koira käyttäytyi aggressiivisesti. Paljon tärkeämpää on, että saadaan koira uskomaan, että puremiseen ei alun alkaenkaan ole mitään syytä.
Kun ymmärretään, mistä koiran käytös johtuu, voidaan koiran asennetta muuttaa pikkuhiljaa. Tämä voi vaatia molemminpuolista luottamuksen rakentamista uudelleen ja koiran opettamista siihen, ettei sen tarvitse pelätä, stressata tai kokea oloaan uhatuksi. Usein avainasemassa on yhdistää aiemmin uhkaavina koetut asiat johonkin positiiviseen, ja altistaa koiraa niille niin pienissä määrin, että koira ei ahdistu tai stressaannu lainkaan harjoittelun aikana. On myös tärkeää varmistaa, että onnistuminen tehdään koiralle aina mahdollisimman helpoksi ja että koiran stressitaso pysyy riittävän alhaisena, että oppiminen olisi mahdollista. Koiraa ei kannata altistaa liian haastaville tilanteille ennen kuin se on valmis niihin. Kun koira oppii pikkuhiljaa, että tilanteet ovat turvallisia eikä niissä ole syytä stressaamiseen, ei aggressiiviseen käytökseen lopulta ole enää syytä.
Kirjoitus on julkaistu alun perin SuKoKa ry:n Kasvattaja -lehdessä.
Yksikään koiranomistaja ei todennäköisesti epäile, etteikö koiralla olisi tunteita; näemmehän todisteita siitä päivittäin. On selvää, että koiran tunteiden vähättely johtaisi monenlaisiin ongelmiin, mutta toisaalta aivan yhtä ongelmallista olisi olettaa, että koira tuntee täsmälleen samoja tunteita kuin ihminen. Saatamme tällöin vaatia koiralta aivan liikoja tai kuvitella sen ymmärtävän enemmän kuin se todellisuudessa ymmärtää. Väärinkäsitykset saattavat johtaa koiran ja omistajan välisen suhteen heikkenemiseen, ei-toivotun käytöksen lisääntymiseen ja koiran elämänlaadun huononemiseen. Siksi on tärkeää pyrkiä ymmärtämään, mihin tunteisiin koira todellisuudessa kykenee, sen sijaan että olettaisimme tietävämme intuitiivisesti, miltä koirasta tuntuu.
Ihminen näkee ihmismäisiä piirteitä kaikkialla
Jopa hyvinkin rationaalinen koiranomistaja, joka ymmärtää kirkkaasti koiran olevan koira eikä ihminen, saattaa silti huomaamattaan sortua koiran inhimillistämiseen. Antropomorfismi, eli inhimillisten ominaisuuksien liittäminen eläimiin ja elottomiin kohteisiin, on luonnollinen osa ihmisyyttä. Emme aina edes tajua tekevämme sitä, sillä saatamme pitää täysin itsestäänselvyytenä, että koira ymmärtää tai tuntee samoja asioita kuin mekin. Yleensä vedämme hyvin nopeasti eläinten käyttäytymisen perusteella johtopäätöksiä, jotka sopivat yhteen uskomuksiemme kanssa ja vahvistavat käsityksiämme eläinten ihmismäisyydestä. On kuitenkin muistettava, että aina johtopäätöksemme eivät osu oikeaan – edes silloin kun todisteita vaikuttaisi olevan runsaasti.
Viisas Hans oli hevonen, joka esitteli omistajansa kanssa uskomattomia matemaattisia kykyjään 1900-luvun Saksassa. Hans vastasi omistajansa esittämiin kysymyksiin koputtamalla kaviollaan maata. Minkä tahansa monimutkaisen kysymyksen omistaja esittikin, Hans osasi vastata siihen oikein. Kun esitystä myöhemmin alettiin tutkia tarkemmin, kävi ilmi, että Hans ei kyennytkään vastaamaan kysymyksiin oikein, jos kysyjä ei itse tiennyt vastausta kysymykseen tai jos Hans ei saanut nähdä kysyjää. Hansin vastaukset osuivat oikeaan, koska se oli oppinut äärimmäisen taitavaksi ihmisten lukijaksi. Kun koputuksia oli tullut riittävä määrä, Hans huomasi sen omistajan pienistä ei-tahdonalaisista elekielen muutoksista, joista omistaja itsekään ei ollut tietoinen.
Viisaan Hansin esimerkki osoittaa, että aina se, mitä kuvittelemme näkevämme, ei välttämättä vastaa todellisuutta. Sen vuoksi onkin välillä tärkeää tutkia myös sellaisia kysymyksiä, joihin uskomme jo tietävämme vastauksen. Tutkimuksissa onkin keskitytty paljon eläinten perustunteisiin, vaikka niiden olemassaolo saattaakin koiranomistajan näkökulmasta tuntua itsestäänselvyydeltä.
Seitsemän perustunnetta
Tutkimustieto viittaa siihen, että muut nisäkkäät tuntevat ainakin samoja perustunteita kuin ihmisetkin. Neurotieteilijä Jaak Panksepp esitti, että kaikilla nisäkkäillä on ainakin seitsemän tunnejärjestelmää: pelko, suru, aggressio, mielihyvän tavoittelu, leikkisyys, hoivan tunne ja seksuaalinen halu. Näihin tunteisiin liittyviä aivojen rakenneosia ja kemiallisia reaktioita on tutkittu yksityiskohtaisesti useissa eläinlajeissa ja on huomattu, että niiden toiminta on hyvin samankaltaista kuin ihmisilläkin.
Pelko liittyy tilanteisiin, jotka koira kokee mahdollisesti vaarallisina. Pelon intensiivisyys voi vaihdella lievästä epävarmuudesta voimakkaaseen paniikkiin. Pelottavassa tilanteessa ilmenee usein taistele tai pakene -reaktio, eli koira saattaa joko puolustautua tai juosta karkuun. Näiden kahden reaktion lisäksi on kuitenkin olemassa myös kaksi muuta tapaa, joilla koira voi selviytyä uhkaavasta tilanteesta: jähmettyminen ja ”koheltaminen”. Koira saattaa joko sulkeutua ja lamaantua pelottavassa tilanteessa, tai se saattaa käyttäytyä liehittelevästi ja lähes hyperaktiivisesti. ”Koheltamista” saattaa ilmetä, jos koira pyrkii lepyttelemään tai rauhoittelemaan tilannetta esimerkiksi leikkisällä käytöksellään tai rauhoittavien signaalien kautta. Kyseessä voi myös olla sijaistoiminto, eli koira ilmaisee ja purkaa tilanteessa kokemaansa stressiä käytöksellä, joka ei suoraan liity tilanteeseen. Koira saattaa esimerkiksi juoksennella ympäriinsä, hyppiä, näykkiä tai tehdä leikkikumarruksia. Aina tällaista käytöstä ei ole helppo erottaa aidosta innostumisesta ja leikistä.
Ahdistus on samankaltainen tunne kuin pelko, mutta sen tuntemiseen ei vaadita minkäänlaista pelottavaa tai potentiaalisesti vaarallista ärsykettä. Koira kokee ahdistusta silloin, kun se ennakoi, että tilanteessa saattaa mahdollisesti tapahtua jotakin pelottavaa. Se saattaa ehkä kokea ahdistusta kävelyllä, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtuisi, koska se olettaa jostakin ilmestyvän jotakin pelottavaa.
Surua koira tuntee, kun se on joutunut eroon ihmisestä tai koirasta, johon se on muodostanut kiintymyssuhteen. Pankseppin mukaan tämä tunnejärjestelmä eroaa selkeästi pelosta, sillä ne perustuvat erilaisiin fyysisiin reaktioihin. Voidaan sanoa, että koira tuntee jotakin kaipauksen tai ikävän tapaista. Eroahdistus on harmillisen yleinen ongelma, mikä saattaa osaltaan johtua voimakkaasta kiintymyssuhteesta, jonka koira muodostaa omistajaansa. Tutkimusten perusteella on huomattu, että yllättävän moni koira kärsii yksinolo-ongelmista omistajiensa tietämättä. Jos koira ilmaisee ahdistuksensa muilla tavoin kuin esimerkiksi tuhoamalla tai haukkumalla, omistaja ei välttämättä koskaan saa tietää koiransa yksinoloon liittyvistä haasteista.
Aggression, vihan ja turhautumisen kaltaiset tunteet luokitellaan Pankseppin mukaan saman tunnejärjestelmän alle. Koira kokee näitä tunteita silloin, kun sen odotukset eivät täyty tai kun tilanne ei suju koiran toivomalla tavalla. Koira saattaa esimerkiksi puolustaa reviiriään tai se saattaa olla turhautunut siitä, että siltä estetään pääsy sille tärkeän resurssin tai kohteen luokse. Eri tunnejärjestelmät saattavat myös sekoittua keskenään. Koira saattaa esimerkiksi samanaikaisesti puolustaa reviiriään ja tuntea pelkoa reviiriä uhkaavaa, tuntematonta koiraa kohtaan. On tärkeää ymmärtää, että koiran aggressiivinen tai uhkaava käytös perustuu hyvin usein enimmäkseen pelkoon, vaikka monesti ihmisten ensimmäisenä oletuksena on, että koira kokee tällaisessa tilanteessa jotakin vihan kaltaista. Hyökkäävä käytös ei kuitenkaan tarkoita, etteikö koira voisi samalla pelätä.
Mielihyvän tavoittelu on ilon kaltainen tunne, jota koira kokee tavoitellessaan tai odottaessaan jotakin positiivista. Tämä on erilainen tunne kuin se mielihyvä, joka seuraa jonkin positiivisen asian saavuttamisesta. Koira saa iloa jo pelkästä yrittämisestä ja tietyn käyttäytymisen toteuttamisesta, eikä tämä ilo ole välttämättä riippuvainen siitä, onnistuuko koira yrityksissään vai ei. Koira kokee tätä tunnetta esimerkiksi suorittaessaan temppuja, juostessaan agilityradalla, etsiessään hajuaistinsa avulla herkkuja, metsästäessään ja missä tahansa muussa tilanteessa, jossa se uskoo ponnisteluidensa kautta saavansa jotakin positiivista ja arvokasta.
Leikkisyyttä ilmenee sosiaalisen leikin yhteydessä eli silloin, kun leikissä on mukana toinen yksilö, oli se sitten ihminen, toinen koira tai jokin muu eläin. Aitoa leikkiä ilmenee yleensä ainoastaan tilanteissa, joissa koira kokee olevansa turvassa ja joissa se voi hyvin. Leikille on tyypillistä, että roolit vaihtuvat osallistujien kesken. Jos siis yksi koirista jahtaa jatkuvasti toista, jahdattavana oleva koira ei välttämättä koe tilannetta leikkinä. Leikissä koirat käyttävät usein liioiteltuja tai epätäydellisiä versioita normaaleista käyttäytymismalleista, kuten metsästyksestä tai tappelusta. Koirat saattavat välillä antaa tarkoituksellisesti toisen voittaa, ja puruvoimaa käytetään huomattavasti vähemmän kuin aidoissa tilanteissa. Leikki on itsessään palkitsevaa, eli koira ei tee sitä minkään tavoitteen tai palkkion saavuttamiseksi.
Rakastaako koirasi sinua?
Rakkaus-sanan käyttöä on tietoisesti vältetty tutkimusmaailmassa, mutta useiden tutkimusten perusteella on selvää, että koirat kiintyvät voimakkaasti omistajiinsa. Tutkimuksissa on osoitettu, että koiran tuntema kiintymyssuhde omistajaansa kohtaan on hyvin samankaltainen kuin pienen lapsen kokema kiintymys äitiään kohtaan. Omistajan silittäessä koiraa tai pelkästään katsoessa sitä silmiin sekä koirassa että omistajassa erittyy oksitosiini-hormonia, joka liittyy voimakkaisiin kiintymyssuhteisiin. Koirassa tätä hormonia erittyy tällöin huomattavasti enemmän kuin ihmisessä. Koirat vaikuttaisivat tutkimusten mukaan kiintyvän ihmisiin itse asiassa voimakkaammin kuin toisiin koiriin. Koirien taipumus tällaiseen voimakkaaseen kiintymiseen voi johtua geenimuutoksista, jotka havaittiin Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa vuonna 2017. Nämä samat geenimuutokset aiheuttavat ihmisillä Williamsin oireyhtymän, joka tekee ihmisistä hypersosiaalisia ja herkästi kiintyviä.
On siis olemassa runsaasti biologisia ja käyttäytymiseen liittyviä perusteita sille, että koirat kiintyvät voimakkaasti omistajiinsa – ehkä jopa voimakkaammin kuin omistajat kiintyvät koiriinsa. On tietysti vaikeaa määritellä, missä vaiheessa tätä kiintymystä voitaisiin alkaa kutsua rakkaudeksi. On hyvin mahdollista, että koirien kokemus rakkaudesta on hyvin erilainen kuin se, mitä me ihmiset koemme, mutta ei välttämättä yhtään sen heikompi tai mitättömämpi.
Kykeneekö koira monimutkaisempiin tunteisiin?
Perustunteita monimutkaisempiin tunteisiin vaaditaan yleensä jonkinlaista itsetietoisuutta, sosiaalisten tilanteiden tulkintaa sekä käsitystä toisen yksilön mielestä. Jotta koira voisi kyetä tuntemaan esimerkiksi häpeää, ylpeyttä tai kateutta, sen on oltava tietoinen omista tunteistaan ja sillä on oltava kyky ajatella, mitä muut yksilöt tietävät, ajattelevat tai tuntevat. Osa tunteista saattaa vaatia hyvinkin monimutkaista rationaalista ajattelua ja kykyä asettautua toisen asemaan.
Itsetietoisuutta on yleisesti tutkittu testaamalla, kykeneekö eläin tunnistamaan itsensä peilistä. Koirat eivät ole läpäisseet tätä testiä, mutta sen sijaan ne vaikuttaisivat kykenevän erottamaan oman hajunsa muiden koirien hajuista. Tämän perusteella ei voi vielä vetää kovin varmoja johtopäätöksiä, mutta vaikuttaisi siltä, että koirilla on jonkinasteinen tietoisuus itsestään. Koirat kykenevät myös jossakin määrin ymmärtämään, mitä toinen eläin tai ihminen tietää ja mitä ei, mutta niiden versio tästä kyvystä on todennäköisesti erilainen kuin ihmisillä. Ei ole varmaa, pystyykö koira esimerkiksi ajattelemaan omia tunteitaan tai olemaan tietoinen muiden tunteista tai ajatuksista. Ihmisillä tietyt aivokuoren alueet ja limbisen järjestelmän yhteydet näihin alueisiin liittyvät tunteiden säätelyyn ja käsittelyyn, ja ne ovat myös valtavan paljon suuremmat kuin vastaavat alueet ja yhteydet koirilla.
On siis mahdollista, että koirat tuntevat jonkinlaisia varhaisia versioita monimutkaisemmista tunteista, mutta niiden kokemukset saattavat olla hyvin erilaisia kuin ihmisten. Koirat elävät yleensä hetkessä, eikä ole todisteita siitä, että ne kykenisivät muistelemaan menneitä tai suunnittelemaan tulevaisuutta. Koirat eivät todennäköisesti mieti, mitä ihmiset ajattelevat niistä tai miten muut koirat näkevät ne, eivätkä ne pohdi tunteidensa merkityksiä tai syitä. Koirilla ei myöskään vaikuttaisi olevan kykyä hillitä omia tunteitaan tai selvitellä niiden syitä. Ne eivät voi selittää itselleen, miksi niistä tuntuu siltä kuin tuntuu, eivätkä ne voi vakuuttaa itselleen, ettei tilanne ole oikeasti vaarallinen tai että se on pian ohi. Tästä syystä koirat saattavat kokea perustunteet jopa voimakkaampina kuin ihmiset; ne eivät voi ajattelun kautta keksiä selityksiä tunteilleen tai rauhoitella itseään samalla tavoin kuin ihmiset.
On epätodennäköistä, että koirat kokisivat noloutta, häpeää tai kostonhalua, sillä ne vaativat kykyä muistella menneitä tapahtumia, suunnitella tulevaisuutta ja ymmärtää, mitä ihmiset tai muut eläimet ajattelevat niistä ja miksi. Yleensä koiran käytökselle löytyy aina yksinkertaisempi selitys. Koira saattaa esimerkiksi näyttää ”nololta”, kun sille on puettu hassut vaatteet, koska vaatteet tuntuvat epämukavilta tai se kokee tilanteen pelottavana tai ahdistavana. Ihmisten äänekäs nauru saattaa pelästyttää koiran tai johtaa siihen, että se pyrkii eleillään rauhoittelemaan tilannetta. Koira, joka ”osoittaa mieltään” pureskelemalla esineitä tai tekemällä tarpeensa sisälle, on todennäköisemmin ahdistunut yksinolosta kuin kostonhaluinen omistajalle, joka jätti sen yksin.
Tietääkö koira tehneensä väärin?
Tilanne on tuttu monelle koiranomistajalle: tulet kotiin työpäivän jälkeen ja koira ryntää tervehtimään sinua ovelle. Tiedät välittömästi, että koira on tehnyt jotakin kiellettyä yksin ollessaan, sillä se paistaa sen elekielestä. Koira saattaa välttää katsekontaktia, kääntää päätään poispäin, piiloutua, madaltaa vartaloaan tai päätään, nuoleskella huuliaan, nostaa tassuaan, vetää korvansa taaksepäin tai madaltaa häntäänsä. Leimaamme tällaisen käytöksen usein syyllisyydeksi, vaikka koira käyttää täsmälleen samaa elekieltä lepytellessään omistajaa, käyttäessään rauhoittavia signaaleja ja kokiessaan tilanteen uhkaavana, ahdistavana tai stressaavana.
Tutkimuksissa on osoitettu, että tällaista ”syyllistä” käytöstä ilmenee todennäköisimmin silloin, kun omistaja luulee koiran syöneen jotakin kiellettyä – riippumatta siitä, onko koira todellisuudessa tehnyt niin vai ei. Koira siis vaikuttaisi reagoivan pääasiassa omistajan elekieleen ja käytökseen. Osa koirista saattaa olla hyvinkin herkkiä omistajan pienillekin mielentilan muutoksille, joista omistaja itsekään ei välttämättä ole tietoinen.
Kun tiedetään, kuinka huonoja koirat ovat muistelemaan menneitä tapahtumia tai yhdistämään syy-seuraussuhteita toisiinsa edes silloin, kun viivettä tapahtumien välillä on vain muutamia sekunteja, on vaikea kuvitella, että koira kykenisi tuntemaan syyllisyyttä jostakin, mitä se teki useita tunteja sitten. Todennäköisempi selitys on, että koira reagoi omistajan käyttäytymiseen ja yrittää sen perusteella arvata, onko tarvetta tyynnyttelyyn vai ei. Koirat saattavat myös mahdollisesti oppia yhdistämään lattialla näkyvät tuhotut esineet tai pissalätäköt omistajan tullessa kotiin siihen, että omistaja tulee olemaan tyytymätön. Koira ei kuitenkaan välttämättä tiedosta, että omistaan vihaisuus liittyy siihen, mitä koira teki aiemmin päivällä.
Mikä sitten selittää sen, että joskus jo pelkästään koiran käytöksen perusteella on mahdollista arvata, onko se tehnyt yksin ollessaan pahojaan vai ei? On mahdollista, että omistaja on oppinut todella tehokkaasti arvaamaan, milloin koira tulee tuhoamaan jotakin, ja koira puolestaan pyrkii arvaamaan omistajan käytöksen perusteella, milloin sille ollaan vihaisia ja milloin ei. Meillä ihmisillä on taipumus huomata ja muistaa erityisesti ne tilanteet, jotka vahvistavat omia uskomuksiamme ja käsityksiämme; tätä kutsutaan vahvisteharhaksi. Välillä saattaa käydä niin, että koira näyttää syylliseltä kotiin tullessasi, mutta minkäänlaisia jälkiä tihutöistä ei löydy, vaikka kuinka etsisit. Joskus taas koirasi saattaa tervehtiä sinua iloisesti, vailla syyllisyyden häivääkään, mutta astuessasi keittiöön huomaat, että roskakori on levitetty pitkin lattioita. Tällaiset tilanteet eivät sovi yhteen sen kanssa, mitä uskot, eivätkä ne noudata järkevältä tuntuvaa syy-seuraussuhdetta, joten ne saattavat helposti unohtua. Sen sijaan mieleen jäävät parhaiten ne tilanteet, joissa koira on tehnyt tuhojaan ja näyttää lisäksi syylliseltä.
Koirat vaikuttaisivat kuitenkin olevan tietoisia siitä, jos ne tekevät jotakin kiellettyä. Niiden syke nousee tällaisessa tilanteessa ja ne pyrkivät tekemään kiellettyjä asioita silloin, kun omistaja ei ole näkemässä. Tämä ei vielä tarkoita, että koiralla olisi käsitys oikeasta tai väärästä tai että se kokisi syyllisyyden tunnetta. Tällaista käytöstä voi ilmetä puhtaasti oppimisen seurauksena; koiralla on ehkä useita kokemuksia siitä, että kielletyn asian tekemisestä omistajan nähdessä seuraa jotakin ikävää.
Tällä hetkellä tiedossa olevien tutkimusten perusteella ei ole vielä mahdollista sanoa, kykeneekö koira tuntemaan syyllisyyttä vai ei. On kuitenkin paljon viitteitä siitä, että koiran ”syylliseltä” näyttävä käytös omistajan tullessa kotiin johtuu jostakin aivan muusta kuin syyllisyydestä.
Voiko koira olla mustasukkainen?
Osa koirista saattaa välillä käyttäytyä tavalla, joka muistuttaa hyvin paljon mustasukkaisuutta. Ne saattavat käyttäytyä vihamielisesti, jos toinen koira lähestyy niiden omistajaa, ne saattavat tunkea väliin omistajan viettäessä aikaa toisen ihmisen lähettyvillä, tai ne saattavat murista tai haukkua omistajan halatessa toista ihmistä. Kokeeko koira siis suhteensa omistajaan olevan jollakin tavoin uhattuna?
Koirien mustasukkaisuutta on aiemmin tutkittu lelukoirien avulla, mikä vaikeuttaa tutkimustulosten tulkintaa; koirat todennäköisesti käyttäytyvät eri tavalla lelukoiraa kohtaan verrattuna aitoon koiraan. Vuonna 2018 tehtiin kaksi tutkimusta, joissa tarkkailtiin koirien käytöstä silloin, kun omistaja kiinnitti huomiota toiseen koiraan. Unkarilaisessa tutkimuksessa koirat viettivät enemmän aikaa omistajan läheisyydessä tai omistajan ja koiran välissä silloin, kun toinen koira sai omistajalta huomiota. Vihamielistä käytöstä toista koiraa kohtaan ei kuitenkaan näkynyt lainkaan. Italialaisessa tutkimuksessa sen sijaan ei huomattu lainkaan merkkejä mustasukkaisuutta muistuttavasta käytöksestä.
Mustasukkaisuudesta tarvitaan selkeästi lisää tutkimustietoa, eli tällä hetkellä on vaikeaa sanoa, kokeeko koira aidosti mustasukkaisuutta vai voiko sen käytöksen taustalla olla jokin vaihtoehtoinen selitys. Koira saattaa esimerkiksi suhtautua yleisesti ottaen epäluuloisesti tai vihamielisesti tuntemattomia koiria tai ihmisiä kohtaan, mikä saattaa vaikuttaa mustasukkaisuudelta. Vaihtoehtoisesti se saattaa kokea omistajan tärkeänä resurssina, jota on puolustettava muilta. Koira saattaa myös nähdä ihmisten keskinäisen halaamisen tai muun läheisyyden konfliktitilanteena, jonka se pyrkii keskeyttämään. Koiran näkökulmasta halaaminen saattaa näyttää hyvinkin uhkaavalta käytökseltä. Kyseessä saattaa joissakin tapauksissa olla yksinkertaisesti se, koira kiinnostuu omistajan tarjoamasta huomiosta enemmän nähdessään toisen koiran menevän omistajan luokse. Koirat ovat sosiaalisia eläimiä ja muiden koirien käytös vaikuttaa väistämättä niihin jollakin tapaa. Jos yksi koira haistelee mielenkiintoista kohtaa ulkona, toinen koira ryntää todennäköisesti myös paikalle haistelemaan samaa hajua. Jos yksi koira alkaa leikkiä lelulla, saattaa toinenkin innostua leikkimään. Joskus voi käydä niinkin, että koira lähestyy omistajaansa syystä tai toisesta, ja joutuu tällä tavoin ikään kuin vahingossa aivan liian lähelle toista koiraa tai ihmistä, ja saattaa sen vuoksi ärähtää tai käyttäytyä uhkaavasti.
On täysin mahdollista, että koirat kokevat jonkinlaista mustasukkaisuuden esiastetta, joka on todennäköisesti erilaista kuin ihmisten tuntema mustasukkaisuus. Koira ei kuitenkaan kykene kantamaan kaunaa tai muistelemaan menneitä, joten mustasukkaisuuden tunne keskittyy todennäköisesti vain yksittäisiin hetkiin. Moni koiranomistaja olettaa helposti, että koiran mököttäminen tai vihamielinen käytös esimerkiksi uutta vauvaa tai koiranpentua kohtaan johtuu mustasukkaisuudesta. Paljon todennäköisempää kuitenkin on, että koira kokee uuden tilanteen stressaavana tai suhtautuu pelokkaasti tai epävarmasti uuteen perheenjäseneen.
Tunnetilojen selvittäminen kannattaa
Koska eläinten monimutkaisempia tunteita on tutkittu vasta suhteellisen vähän aikaa, ei varmaa tietoa ole vielä saatavilla kovinkaan paljon. Sitä ennen ei kannata hypätä liian nopeasti johtopäätöksiin siitä, mitä koira tuntee missäkin tilanteessa. On hyvä suhtautua koiran käytökseen uteliaan avoimesti, olettamatta liikaa sen sisäisestä tunnemaailmasta ennen kuin tilannetta on selvitetty riittävästi. Kun koira käyttäytyy tavalla, jota emme ymmärrä, on tärkeää aina ensimmäiseksi selvittää, mikä tunne tai tunteiden yhdistelmä on todennäköisimmin käytöksen taustalla. Ymmärtämällä, miltä koirasta tuntuu tilanteessa, päästään jo paljon lähemmäksi ratkaisua.
Artikkeli on julkaistu alun perin Canis-lehdessä 5/2020.
Kukapa ei toivoisi koiraltaan enemmän rauhallisuutta, edes silloin tällöin? Olisihan se hienoa, kun koiran saisi taikasanasta rauhoittumaan hetkessä, erityisesti, kun se sattuu hyppimään vieraita vasten, haukkuu tai vinkuu monta minuuttia yhteen menoon tai syöksyilee hihnassa ympäriinsä. Vaikka koira ei olisikaan erityisen hyperaktiivinen, välillä tulee eteen tilanteita, joissa koiran toivoisi osaavan rauhoittua.
Valitettavasti koiraa ei kuitenkaan voi käskeä tai pakottaa rauhoittumaan; sen on itse päästävä oikeanlaiseen mielentilaan. Rauhoittuminen on taito, jonka oppimiseen menee koiralta runsaasti aikaa. Ei ole helppoa, kun maailma on täynnä mielenkiintoisia ärsykkeitä, joihin ei saisi reagoida liian voimakkaasti. Jotta koira osaisi rauhoittua tarvittaessa, on katsottava kokonaiskuvaa sen sijaan, että yritettäisiin saada koira rauhoittumaan juuri silloin, kun se on sille kaikkein vaikeinta. Oikea hetki rauhoittumisen harjoitteluun ei siis ole silloin, kun koira on kiihtynyt, innostunut tai stressaantunut. On varmistettava, että kokonaisuus on kunnossa ja että koiralla on tarvittavat tukitaidot hallinnassa. Näin koiran rauhoittuminen myös haastavissa tilanteissa muuttuu todennäköisemmaksi.
Fyysinen liikunta: ratkaisu kaikkeen?
Monelle koiranomistajalle ensimmäinen (ja joskus myös ainoa) ratkaisu on lisätä koiran saaman liikunnan määrää. Koira yritetään väsyttää pitkillä kävelyretkillä, juoksulenkeillä tai toistuvalla pallon heittelyllä. Lyhyellä aikavälillä tämä usein toimiikin; koira saattaa olla täysin uupunut päivän lopuksi ja käyttää kaiken aikanasa nukkumiseen. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että väsyminen ja rauhoittuminen ovat kaksi eri asiaa. Ei ole pitkällä aikavälillä kovin kestävää pyrkiä uuvuttamaan koira päivittäin niin paljon, että se ei jaksa tehdä muuta kuin nukkua. Kun liikunnan määrä pysyy korkeana pidempään, koiran kunto alkaa pikkuhiljaa kasvaa. Sama määrä liikuntaa, joka aiemmin väsytti koiran, ei enää riitäkään. Koiran kanssa pitäisi liikkua koko ajan enemmän ja enemmän, että se saataisiin jälleen väsymään pelkästä liikunnan määrästä. Lopulta vuorokauden tunnit eivät riittäsi enää siihen, että koiralle saataisiin tarjottua riittävä määrä liikuntaa sen uuvuttamiseen.
Liiallinen tai vääränlainen fyysinen liikunta voi pahimmassa tapauksessa jopa nostaa koiran kierroksia pidempiaikaisesti. Toistuva pallon jahtaaminen tai muut stressitasoa nostavat aktiviteetit saattavat pitää koiran viretason korkealla vielä monta tuntia tilanteen jälkeen. Vaikka tällaisesta tekemisestä johtuva stressi onkin usein niinsanottua hyvälaatuista stressiä, liian usein toistuvana koira saattaa käydä jatkuvasti ylikierroksilla, sillä stressitason laskemiseen voi mennä yllättävän pitkä aika. Joillekin koirista myös tietynlainen harrastaminen voi nostaa stressitasoa huomattavasti. Jo pelkkä tuntemattomien koirien, ihmisten ja muiden ärsykkeiden määrä harrastuspaikassa voivat saada osan koirista hyvinkin kiihtyneiksi.
On siis mahdollista tehdä myös liikaa koiran kanssa. Rauhoittuminen esimerkiksi kotioloissa voi olla hankalaa koiralle, jos sen stressitaso on koholla liian usein muina aikoina. Koirien välillä on kuitenkin runsaasti yksilöllisiä eroja siinä, millaisia kiihdyttäviä aktiviteetteja ne voivat tehdä, miten usein ja kuinka kauan kerrallaan.
On muistettava, että riittävä lepo on aivan yhtä tärkeää kuin riittävä liikunta. Joskus voi olla, että liikunnan lisäämisen sijaan koira tarvitseekin itse asiassa enemmän unta ja lepoa. Koira tarvitsee huomattavasti enemmän unta kuin ihminen, ja on myös hyvä, jos koiralla on ainakin yksi ”vapaapäivä” viikossa, jolloin mitään ihmeellistä ei tapahdu.
Riittävän liikunnan takaaminen on tietysti joka tapauksessa äärimmäisen tärkeää. Koiran on helpompi pysyä rauhallisena, jos sen kaikki käyttäytymistarpeet on täytetty. Fyysinen liikunta on kuitenkin vain yksi näistä tarpeista, ja se harvoin riittää yksinään. Tavoitteena ei pitäisi olla koiran uuvuttaminen, vaan rauhallisemman mielentilan mahdollistaminen pidemmällä aikavälillä.
Selvitä, mistä koiran yliaktiivisuus johtuu
On turha ruveta muuttamaan koiran mielentilaa rauhallisemmaksi, jos perimmäistä syytä koiran käytöksen taustalla ei ole selvitetty. Joskus koiran hyperaktiivinen käytös voi johtua esimerkiksi kivusta, terveysongelmista, stressistä tai ahdistuksesta. Aina ei ole helppo tunnistaa, että koira ei olekaan pelkästään innoissaan tai ”ADHD”, vaan sillä saattaa olla jokin hätänä. Esimerkiksi koira, joka ahdistuu uusista ihmisistä, saattaa käyttää yliaktiivisuutta ikään kuin sijaistoimintona. Se saattaa hyppiä ja juoksennellä ympäriinsä tai lepytellä voimakkaasti kotiin tulevia vieraita.
Jotta koiran käytöksen taustat selviäisivät, kannattaa alkaa kiinnittää huomiota siihen, missä tilanteissa sitä ilmenee. Mihin päivänaikaan käytös on voimakkaimmillaan? Mitä tapahtuu juuri ennen sitä? Entä sen jälkeen? Miten itse reagoit käytökseen, entä muut ihmiset tai eläimet? Saavuttaako koira käytöksellään jotakin? Mitä erilaisia eleitä näet koirassa käytöksen aikana, sitä ennen tai sen jälkeen? Onko käytös alkanut tai pahentunut ajan myötä, ja jos on, mikä on muuttunut samoihin aikoihin?
On tärkeää selvittää, miksi koiralla on vaikeuksia rauhoittua. Kun tiedät, mikä koiraa motivoi, on paljon helpompi tehdä muutoksia sen eteen, että koira onnistuisi pysymään rauhallisena. Joskus ratkaisu voi olla hyvinkin yksinkertainen; siihen voi riittää esimerkiksi rutiinien tai oman käytöksen muuttaminen tai tilanteiden ennakointi niin, että koira ei pääse alun perinkään kiihtymään. Kun syy koiran käytöksen taustalla on selvitetty, voidaan alkaa toteuttaa muita keinoja koiran rauhallisemman mielentilan edesauttamiseksi.
Virikkeistäminen on avainasemassa
Pitkäkestoinen ja tehokas ratkaisu koiran väsyttämiseen (hyvällä tavalla) on virikkeistäminen. Kun koiran toivotaan olevan rauhallisempi, kannattaakin liikunnan sijaan keskittyä ensisijaisesti koiran saamien virikkeiden määrään. Kaikesta aktivoinnista ja tekemisestä, jossa koira saa edes hieman käyttää aivojaan, on jossakin määrin hyötyä. Kaikkein tehokkaimpia keinoja ovat kuitenkin muun muassa erilaiset haistelutehtävät sekä pitkäkestoisten herkkujen, luiden tai aktivointilelujen järsiminen.
Erilaisia aktivointileluja ja muita virikkeistämiskeinoja voi myös käyttää strategisesti aikoina, jolloin koiran tiedetään käyttäytyvän yliaktiivisesti; näin koiran on helpompi pysyä edes jossain määrin rauhallisena, koska sillä on jotakin mukavaa tekemistä.
Tee lepäämisestä mahdollisimman houkuttelevaa
Jos koiran halutaan viettävän enemmän aikaa lepäillen ja nukkuen, on varmistettava, että sillä on mahdollisimman mukava olla. Koiralla olisi hyvä olla oma peti, jossa se saa olla rauhassa ihmisiltä ja eläimiltä. Vielä parempi on, jos koiralla on valinnanvaraa erilaisista, eri sijainneissa olevista pedeistä. Jokaisella koiralla on omat mieltymyksensä; osa saattaa pitää reunallisesta pedistä, osa taas haluaa levittäytyä makaamaan koko pituudellaan. Varmista siis, että koiran peti on riittävän iso, että se voi nukkua siinä mukavasti. Osa saattaa haluta olla eri huoneessa kuin muut, osa mahdollisimman lähellä perheenjäseniä. Osa koirista saattaa nauttia korkealla paikalla makoilusta, osa taas pöydän alla tai esimerkiksi peitetyssä häkissä nukkumisesta (häkin ovi auki). Osa saattaa nauttia siitä, että pedissä on runsaasti vilttejä, peittoja tai tyynyjä ”pedattavaksi” ja pöyhittäväksi.
On tärkeää, että koiralla on ainakin yksi oma peti, jossa se saa aina olla täysin rauhassa. Varmista siis, että pidät myös muut lemmikkieläimet ja perheenjäsenet parhaasi mukaan poissa koiran omalta paikalta. Tarvittaessa käyttöön voi ottaa vaikka koiraportin, jolloin koira saa olla edes osan ajasta täysin rauhassa. Fyysinen este kiinnostavien, stressaavien tai muuten vain kiihdyttävien kohteiden välissä voi joissakin tapauksissa jopa auttaa koiraa rauhoittumaan esimerkiksi vieraiden kyläillessä, lasten riehuessa tai kun keittiössä laitetaan ruokaa – kunhan koira ei stressaannu eri tilaan joutumisesta.
Palkitse rauhallisuudesta
On harmillinen tosiasia, että koira on yksinkertaisesti helpompi huomata, kun se ei ole rauhallinen. Rauhassa omissa oloissaan makoileva koira muuttuu helposti näkymättömäksi ja saattaa melkein unohtua, kun taas hyppivä, haukkuva tai ympäriinsä juoksenteleva koira on hyvinkin näkyvä. On vaikeaa olla tarjoamatta koiralle huomiota (edes negatiivista huomiota), kun se toimii ei-toivotulla tavalla. Tällöin saattaa käydä huomaamatta niin, että koiraa palkitaan vahingossa nimenomaan silloin, kun se ei ole rauhallinen, kun taas rauhallinen käytös jää huomaamatta. Tällöin yliaktiivinen käytös vahvistuu ja rauhallinen käytös heikkenee.
Kannattaakin alkaa kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä koira tekee eri aikoina ja miten itse reagoit siihen. Voi vaatia paljon aktiivista itsesi muistuttelua, että et unohda koiraa sen käyttäytyessä rauhallisesti. Mitä useammin muistat palkita koiraa sen ollessa rauhallinen, sitä kannattavammaksi rauhallisuus muuttuu koiralle, ja sitä todennäköisemmin sama käytös toistuu jatkossakin.
Koiraa voi palkita kehuilla, silityksillä, herkuilla tai vaikka leikkihetkillä. Ei ole väliä, vaikka koira ei palkitsemisen jälkeen enää olisikaan rauhallinen, kunhan ehdit palkita sitä siinä hetkessä, kun se vielä käyttäytyi rauhallisesti. Se käytös vahvistuu, jota koira teki palkitsemisen hetkellä. Sillä, mitä koira tekee palkitsemisen jälkeen ei ole oppimisen kannalta niinkään väliä. Vaikka lyhyellä aikavälillä saattaakin tuntua ristiriitaiselta ”keskeyttää” koiran rauhallinen käytös, pitkällä aikavälillä koira kuitenkin oppii käyttäytymään rauhallisemmin, sillä siitä sitä palkittiin. Todennäköisesti koira oppii myös kerta kerralta rauhoittumaan nopeammin ja nopeammin palkitsemisen jälkeen, kun se oppii, että palkkion jälkeen ei tapahdu mitään ihmeellistä. Jos se on mahdollista, koiraa kannattaa kuitenkin palkita mahdollisimman rauhallisesti, että rauhallinen mielentila olisi sille helpompi.
Varmista kuitenkin, että koiralla on myös mahdollisuus täysin häiriöttömään uneen. Koiralla voi olla esimerkiksi yksi peti, jossa sitä ei koskaan häiritä. Koiraa ei kannata myöskään herättää kesken syvän unen; odota mieluummin, että se heräilee hieman, ennen kuin palkitset sitä.
Opeta rauhoittuminen ”temppuna”
On tärkeää opettaa koiralle, mitä sen halutaan tekevän. Jos koiralle ei ole ikinä opetettu, miltä rauhoittuminen näyttää tai mitä siihen sisältyy, miten se voisi tietää, mitä haluamme siltä? Kun koiralle opetetaan käytös, joka auttaa sitä pääsemään rauhallisempaan mielentilaan, sitä voidaan myöhemmin käyttää tilanteissa, joissa koiran toivotaan rauhoittuvan. Koiralle voidaan tällöin selkeästi viestiä, mitä siltä halutaan.
Harjoittelun myötä koira alkaa usein myös tarjota samaa käytöstä monissa muissakin tilanteissa harjoitusten ulkopuolella. Koira saattaa esimerkiksi alkaa viettää enemmän aikaa pedissään makoillen. Tästä syystä harjoitus on erityisen hyödyllinen koirille, joiden toivottaisiin nukkuvan enemmän omassa pedissään ja vähemmän esimerkiksi sohvalla. Myös koiran koko mielentila saattaa muuttua monissa erilaisissa tilanteissa rauhallisemmaksi, vaikka harjoitusta oltaisiinkin tehty vasta yhdessä tietyssä tilanteessa. Mitä enemmän koira toistaa rauhallista käytöstä harjoituksissa ja kokee sen kannattavaksi, sitä todennäköisemmäksi käytös muuttuu myös muissa tilanteissa.
Kun koira opetetaan makaamaan rauhassa viltillä, pedillä tai jollakin muulla alustalla, rauhallinen mielentila muuttuu sille helpommaksi. Koiralle voidaan opettaa tietty vihjesana, joka merkitsee rauhoittumista, tai pelkkä alustan esiin ottaminen voi toimia koiralle merkkinä harjoituksen alkamisesta.
On tärkeää, että harjoitus tehdään alkuvaiheessa aina silloin, kun koira on jo valmiiksi rauhallinen. Jos koiralle yritetään opettaa rauhoittumista, kun se on kiihtynyt, ei saada todennäköisesti mitään aikaan, ja koira oppii yhdistämään kiihtyneen mielentilan harjoitukseen. Sen sijaan tavoitteena on yhdistää rauhallinen mielentila harjoitteluun. Valitse siis aika, jolloin rauhoittuminen on mahdollisimman helppoa koiralle. Myöhemmin harjoitusta voidaan käyttää myös vaikeammissa tilanteissa, mutta alussa onnistuminen on tehtävä mahdollisimman helpoksi koiralle.
Aluksi koiralle opetetaan yksinkertaisesti, että alustalla makaamisesta seuraa hyviä asioita, eli koiraa palkitaan tiheään tahtiin (mutta rauhallisesti) toivotusta käytöksestä. Harjoituksen edetessä voidaan sitten pikkuhiljaa pidentää aikaa herkkujen välillä. Lopulta voit myös harjoitella niin, että olet itse kauempana koirasta ja teet muita asioita samalla, kun koira makoilee alustalla. Tee onnistumisesta aina mahdollisimman helppoa koiralle; jos se turhautuu, kiihtyy tai lähtee alustalta, helpota tehtävää huomattavasti. Etene hyvin pienin askelin, että epäonnistumisia tulisi mahdollisimman vähän.
Harjoitukset kannattaa pitää aluksi melko lyhyinä. On tärkeää muistaa, että itsehillintä ja rauhoittuminen voivat olla koiralle äärimmäisen haastavia asioita, eikä se välttämättä kykene niihin kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Alussa noin 5-10 minuuttia päivässä voi olla oikein hyvä määrä. Myöhemmin aikaa voidaan pikkuhiljaa pidentää, että koira oppii rauhoittumaan myös pidempiä aikoja kerrallaan.
Kun aikaa alustalla pidennetään, voit alkaa palkita koiraa myös valikoivasti. Palkitse sellaisina hetkinä, kun koira osoittaa merkkejä erityisestä rauhallisuudesta; kun se ottaa mukavamman asennon, vetää syvään henkeä, huokaisee, laskee päänsä alas tai katselee muualle (eli ei tapita sinua jatkuvasti odottaen herkkuja). Varmista kuitenkin, että koira ei ala tarjota näitä käytöksiä pelkkinä temppuina, vaan palkitset sitä aidosta rauhallisesta mielentilasta.
Kun harjoitus sujuu hyvin kotioloissa ja rauhallisena hetkenä, voit alkaa pikkuhiljaa treenata haastaavammissa tilanteissa. Mieti, mikä olisi vain astetta haastavampi tilanne, ja harjoittele sitä seuraavaksi. Älä oleta, että koira pystyy heti rauhoittumaan vaikeimmassa mahdollisessa tilanteessa, vaan tee onnistuminen helpoksi. Jos rauhoittuminen ei onnistu jossakin tilanteessa, on parempi harjoitella ensin helpommissa tilanteissa, vaikeuttaen pikkuhiljaa.
Kun harjoitustilannetta vaikeutetaan, kannattaa harjoitusta myös helpottaa aluksi koiralle. Palkitse sitä taas melko tiheään tahtiin, että rauhoittuminen olisi edelleen kannattavaa, ja pidennä vasta sitten palkitsemisväliä pikkuhiljaa.
Muista, että et voi pakottaa rauhoittumista
Voimme opettaa koiralle erilaisia taitoja, joiden avulla rauhoittuminen muuttuu todennäköisemmäksi eri tilanteissa. Voimme opettaa käyttäytymismalleja, jotka edesauttavat rauhallista mielentilaa. Mutta koira ei ole robotti, jonka voimme asettaa lepotilaan milloin tahansa. Välillä tulee varmasti eteen tilanteita, joissa koira kaikesta huolimatta kiihtyy, innostuu, turhautuu tai stressaantuu. Ethän itsekään pystyisi olemaan täysin zen joka ikinen päivä koko loppuelämäsi ajan; miksi siis koiran täytyisi kyetä tähän? Itse asiassa koiralle olisi hyvä silloin tällöin antaa jopa lupa kiihtyä. Varmista, että koira saa välillä olla myös vapaasti oma itsensä ja käyttäytyä koiramaisesti.
Artikkeli on julkaistu alun perin SuKoKa:n Kasvattaja-lehdessä.
ZenKoira-verkkokoulu on luotu varta vasten koirien käyttäytymisestä kiinnostuneille koiranomistajille ja koira-alan ammattilaisille. Ylläolevat ovat vain muutamia esimerkkejä verkkoluennoista, videoista, artikkeleista ja verkkokursseista, joihin saat pääsyn kuukausimaksua vastaan. Verkkokoulun jäsenyyden voit keskeyttää halutessasi milloin tahansa. Verkkokoulussa yhdistyvät teoria ja käytäntö. Löydät verkkoluentoja, joissa käyn läpi koirien käyttäytymisen taustoja perusteellisesti ja syvällisesti, tieteelliseen tutkimukseen perustuen, ja myös videoharjoituksia, joissa havainnollistan vaihe vaiheelta erilaisten hyödyllisten taitojen opettamista koiralle.
Koiran haukkumista pyritään usein kitkemään tavalla tai toisella, mutta harvoin pysähdytään miettimään, mistä käytös oikeastaan johtuu. Haukkuminen on koiralle normaalia käyttäytymistä, joka on saattanut vahvistua domestikaation kautta osittain siksi, että se on erityisen tehokas kommunikointikeino ihmisten maailmassa. Haukkuminen ei siis tarkoita, että koirassa olisi mitään vikaa, vaan koirille on täysin normaalia haukkua silloin tällöin. Jos haukkumisesta kuitenkin aiheutuu ongelmia joko koiralle itselleen tai sen ympärillä oleville ihmisille, on tärkeää aina ensin selvittää, mistä haukkumisessa on kyse. Koiran ääntelyyn on huomattavasti helpompi reagoida oikealla tavalla, jos ymmärrämme sen taustat paremmin.
Miksi koirat haukkuvat?
Koiran lähin sukulainen, susi, haukkuu vain harvoin, kun taas koiralle se on hyvinkin yleinen ääntelykeino. On mahdollista, että haukkuminen on lisääntynyt osittain domestikaation sivuvaikutuksena, mutta haukkumista on myös pitkään pidetty jopa toivottavana piirteenä (erityisesti tietyissä roduissa), ja sitä on myös jalostuksen kautta vahvistettu. Haukkumisesta on saattanut olla hyötyä esimerkiksi kodin puolustamisessa sekä myös joissakin työtehtävissä.
Suhteellisen lyhyen ajan sisällä haukkuminen on kuitenkin muuttunut hyödyllisestä piirteestä haitalliseksi ja epätoivotuksi käyttäytymismalliksi, ainakin meidän ihmisten näkökulmasta. Moni tuntuu olettavan, että koira ei saisi koskaan haukkua missään tilanteessa, tai sen pitäisi vähintäänkin tietää, milloin on sallittua haukkua ja milloin ei. Murtovarkaille olisi toivottavaa haukkua, kun taas kotona käyville remonttimiehille ei. Koira, joka hälyttää haukkumalla epäilyttävistä ihmisistä tai vaarallisista tilanteista julistetaan sankariksi, kun taas muissa tilanteissa haukkuva koira leimataan ongelmalliseksi. Tilanteet saattavat koiran näkökulmasta kuitenkin olla aivan yhtä vaarallisia tai epäilyttäviä; koira ei osaa arvioida, milloin on aidosti tosi kyseessä ja milloin taas ei.
Haukkumiseen liittyy myös sosiaalinen ulottuvuus, ja koiran voi olla hyvinkin vaikeaa olla yhtymättä mukaan toisen yksilön haukuntaan. Samassa taloudessa asuvat koirat saattavat yhdessä ollessaan yllyttää toinen toisiaan haukkumaan entistä kovempaa, vaikka ne yksin ollessaan olisivat ehkä hiirenhiljaa. Kyseessä voi olla niinsanottu tunnetartunta, joka on ikään kuin empatian esiaste. Tunnetartunnassa yhden eläimen tunnetila vaikuttaa melkeinpä automaattisesti toisen eläimen tunteisiin ja käyttäytymiseen, ilman että yksilö on välttämättä edes itse tietoinen siitä. Eräässä tutkimuksessa koirat esimerkiksi reagoivat selvästi negatiivisemmin kuullessaan yksinolotilanteessa nauhoitettua vinkumista, verrattuna leikkitilanteessa nauhoitettuun haukkumiseen (Huber et al., 2017).
Joskus koiran haukkuminen voi tosiaan kummuta suoraan sen kokemasta tunnetilasta, eli koira ei välttämättä tietoisesti pyri kommunikoimaan mitään haukkumisellaan. Joissakin tilanteissa koiran haukkuminen kuitenkin liittyy selvästi tarkoituksenmukaiseen kommunikointiin. Se saattaa siis haukkumisellaan yrittää vaikuttaa toisen koiran, ihmisen tai jonkin muun eliön toimintaan. On mielenkiintoista, että villinä elävät koirat haukkuvat huomattavasti vähemmän kuin ihmisten kanssa asuvat koirat. On siis mahdollista, että haukkuminen on ollut erityisen hyödyllinen kommunikointikeino nimenomaan ihmisten kanssa eläessä – me kun emme välttämättä reagoi yhtä herkästi koiran muihin kommunikointiyrityksiin. Sama ilmiö on huomattu myös kissojen naukumisen suhteen.
Osaammeko tulkita koiran haukkumista oikein?
Et välttämättä edes tiedosta sitä, mutta todennäköisesti reagoit eri tavalla koiran haukkumiseen riippuen siitä, miltä se kuulostaa. Uhkaava haukku on selvästi erilainen kuin leikkisä haukku. Tutkimuksissa on osoitettu, että ihmiset osaavat yllättävän hyvin päätellä pelkän äänen perusteella, mikä tilanne ja tunnetila haukkumisen taustalla on (Pongrácz et al., 2005). Ihmisten aiemmalla koirakokemuksella ei ole juurikaan vaikutusta tähän, ja jopa ihmiset, jotka eivät sokeuden vuoksi ole koskaan edes nähneet koiraa, pystyvät myös suhteellisen hyvin tulkitsemaan koirien haukkumista (Molnár et al., 2010).
Myös lapset osaavat tunnistaa ainakin koiran uhkaavalta kuulostavan haukkumisen, mutta esimerkiksi leikkihaukun tunnistaminen on heille haastavampaa (Pongrácz et al., 2011). Lapset kuitenkin vaikuttaisivat olevan itse asiassa taitavampia tunnistamaan koirien haukkumista kuin niiden elekieltä – he saattavat esimerkiksi helposti erehtyä luulemaan koiran hampaiden näyttämistä hymyksi.
Koska me ihmiset käytämme toistemme ymmärtämiseen pääasiassa kuuloaistiamme, koiran ääntelyn tulkitseminen voi olla meille luontevampaa kuin sen eleiden lukeminen – koirien elekielihän on monelta osin erilaista kuin ihmisten elekieli, ja merkitykset saattavat olla joskus jopa päinvastaisia. Voi olla, että haukkuminen on osittain tästä syystä yleistynyt koirilla; se on ehkä tehokkaampi tapa kommunikoida eliöiden kanssa, jotka käyttävät kommunikointiin enimmäkseen ääntään.
Haukkuminen vaikuttaisi myös olevan erityisen ärsyttävä ääni meidän ihmisten näkökulmasta – se on vahvistettu jopa tutkimustulosten kautta. Yksi teoria on, että koiran haukkuminen vaikuttaa meihin hieman samalla tavalla kuin vauvan itkeminen – molemmat ovat saattaneet kehittyä juuri sellaisiksi ääniksi, jotka kiinnittävät huomiomme kaikkein tehokkaimmin ja vaativat melkeinpä välitöntä reagointia. Erityisen ärsyttävänä koettiin korkean sävelkorkeuden haukkuminen (joka muistuttaa vauvan itkemistä), ja kaikkein ärsyttävimpänä sen kokivat nuoret aikuiset (Jégh-Czinege et al., 2020) . Koiran haukkuminen koettiin myös sitä ärsyttävämpänä, mitä negatiivisemmaksi sen taustalla oleva tunnetila miellettiin (Pongrácz et al., 2016).
Haukku voi sisältää yllättävän paljon informaatiota
Vaikka me ihmiset osaammekin jossakin määrin tulkita koiran haukkumista, ei tule varmaan yllätyksenä, että koira kykenee vieläkin vaikuttavampaan suoritukseen. Todennäköisesti on vielä paljon sellaista, mitä emme tiedä haukkumisen sisältämästä informaatiosta toisille koirille.
Koirat osaavat esimerkiksi pelkän haukkumisen perusteella tunnistaa, mikä yksilö on kyseessä – tähän eivät ihmiset vaikuttaisi kykenevän. Ne pystyvät myös tehokkaasti tunnistamaan haukkumiseen liittyviä tunnetiloja. Eräässä tutkimuksessa pihassa olevalle koiralle soitettiin aidan takaa joko tutun tai tuntemattoman koiran haukkumista. Haukkumista oli äänitetty joko tilanteessa, jossa koira jää yksin kotiin tai tilanteessa, jossa koira haukkuu uhkaavalle ihmiselle. Jos aidan takaa soitettiin tutun koiran ääntelyä, testikoira pysytteli lähellä kodin ovea, missä se tiesi tutun koiran olevan – tämä siitäkin huolimatta, että äänitys kuului täysin eri suunnasta. Jos haukkujana oli tuntematon koira, testikoira pysytteli lähellä aitaa, josta äänitys kuului. Kun äänitetty haukku kohdistui uhkaavaan henkilöön, testikoira haukkui huomattavasti enemmän kuin silloin, jos äänitetty haukku liittyi yksinolotilanteeseen (Péter et al., 2014).
Tietokone-ohjelmille on onnistuttu opettamaan suhteellisen luotettavasti haukkumisäänien erottelu muun muassa yksilön, kontekstin, sukupuolen ja iän perusteella (Larranaga et al., 2015). Haukkumiseen saattaa siis sisältyä yllättävän paljon informaatiota, eikä tulisi lainkaan yllätyksenä jos kävisi ilmi, että koirat kykenisivät saamaan huomattavasti enemmän tietoa toistensa ääntelystä kuin tiedämmekään.
Miten koiran haukkumisen syy voidaan selvittää?
Koiran haukkumisen perusteella on mahdollista saada paljonkin selville käytöksen taustalla olevasta tunnetilasta ja motivaatiosta. Tutkimuksissa on osoitettu, että ainakin sävelkorkeus, haukkumisen kesto sekä haukkumistahti voivat auttaa meitä selvittämään, miksi koira haukkuu tietyssä tilanteessa.
Sävelkorkeus
Haukkuminen korkealta tai matalalta sävelkorkeudelta kertoo paljon koiran tunnetilasta ja haukkumiseen liittyvästä tilanteesta. Matalampi haukkuminen tulkitaan usein olevan lähtöisin isokokoisemmasta koirasta, oli tulkitsijana sitten ihminen tai toinen koira. Koira muuttaakin yleensä haukkumisen sävelkorkeutta matalammaksi tilanteessa, jossa se pyrkii kuulostamaan suuremmalta ja pelottavammalta. Koira saattaa haluta kohteen liikkuvan kauemmas itsestään, ja haukkuminen saattaa liittyä korkeampaan aggressiivisuuteen ja uhkaavaan käytökseen, erityisesti jos haukahdusten välissä on lyhyempi aika, eli koira haukkuu tiheämpään tahtiin.
Sen sijaan korkean sävelkorkeuden haukkuminen saattaa liittyä leikkisyyteen tai innostumiseen, varsinkin jos haukahdusten välissä on enemmän aikaa. Joskus korkealta haukkuminen saattaa kuitenkin myös liittyä pelkoon, ahdistukseen tai yksinolotilanteeseen.
Haukkumisen kesto
Kun koiran haukkuminen kestää pidempään, se on todennäköisemmin tarkoituksenmukaista haukkumista, kun taas lyhyt yksittäinen haukahdus saattaa olla nopea ja lähes automaattinen tunteenpurkaus. Pitkään jatkuva haukkuminen voi siis tarkoittaa, että koira on oikeasti tosissaan, ja tunnetila saattaa olla myös voimakkaampi.
Haukkumistahti
Nopeasti peräkkäin toistuvat haukahdukset saattavat viitata siihen, että koira on kiihtynyt tai kokee tilanteen tärkeänä tai vaarallisena. Se saattaa myös tarkoittaa, että koira on valmis hyökkäämään tai puolustautumaan. Tiheään ja pitkään jatkuva haukkuminen saattaa liittyä esimerkiksi kodin puolustamiseen.
Elekieli ja konteksti
On melko harvinaista, että joutuisimme selvittämään koiran haukkumisen taustalla olevia syitä ilman, että näkisimme koiraa lainkaan. Koiran haukkumista kannattaa siis aina tulkita yhdessä tilanteeseen liittyvän elekielen ja käyttäytymisen kanssa. Jos koira haukkuu esimerkiksi yksin ollessaan, on tärkeää saada myös videokuvaa koiran käyttäytymisestä sen sijaan, että jätettäisiin haukkumisen syiden arviointi pelkän äänityksen varaan.
Kannattaa myös pohtia kontekstia, jossa haukkuminen ilmenee. Mitä yhdistäviä tekijöitä tilanteilla on? Mitä tapahtuu ennen haukkumista, entä sen jälkeen? Mitä koira saavuttaa haukkumisellaan? Näitä kysymyksiä pohtimalla voidaan selvittää, mikä käytöstä ylläpitää ja mitkä ärsykkeet tarkalleen ottaen käynnistävät sen.
Miten haukkumista saadaan vähennettyä?
Vasta siinä vaiheessa, kun ollaan selvitetty todennäköisin syy koiran käytöksen taustalla, voidaan ruveta tekemään suunnitelmaa haukkumisen vähentämiseksi – jos siihen ylipäänsä on tarvetta.
Joskus, kun haukkumisen taustat ymmärretään, saatetaan päätyä siihen lopputulokseen, ettei haukkuminen välttämättä olekaan niin suuri ongelma kuin alun perin ajateltiin. Jos koira esimerkiksi haukkuu pari kertaa viikossa ovikellon äänelle, eikä siitä ole kenellekään haittaa, voi olla että asialle ei välttämättä tarvitse edes tehdä mitään. Joskus taas on mahdollista tehdä yksinkertaisia muutoksia koiran ympäristöön tai omistajan käyttäytymiseen, joiden seurauksena haukkuminen ei enää ole ongelma. Voidaan esimerkiksi peittää ikkunat, ettei koira näe jokaista kodin ohi kulkevaa ihmistä, tai koiralle voidaan tarjota muuta puuhaa silloin, kun vieraita on tulossa kylään.
Jos haukkumisen taustalla on negatiivinen tunnetila, koira itse kärsii haukkumisestaan tai se häiritsee omistajaa tai naapureita, voi tilanteelle olla tarpeen tehdä jotakin. Aina ensimmäiseksi on kuitenkin päätettävä, mikä on koulutuksen tavoitteena. Voi olla epärealistista ja jopa epäreilua olettaa, että koira ei ikinä saisi haukkua missään tilanteessa. Haukkuminen on koiralle normaalia käytöstä, eli sitä on mahdoton kitkeä kokonaan pois. Emme olettaisi, että kissa ei saisi koskaan naukua tai kukko ei saisi kiekua, joten miksi vaatisimme, että koira ei saisi haukkua?
Joskus tavoitteeksi voi riittää se, että koiran on sallittua haukkua, mutta sen on jäätävä yhteen tai pariin haukahdukseen. Näin vältytään siltä, että haukkuminen jatkuu useita minuutteja, ja omistaja saa myös keinon haukkumisen keskeyttämiseen tarvittaessa. Koiralle voidaan opettaa, että aina kun se haukahtaa, sen on suoritettava jokin tehtävä, jonka se osaa jo ennestään erittäin hyvin. Sitä voidaan pyytää esimerkiksi menemään omaan petiinsä, koskemaan kättäsi kuonollaan tai tuomaan sinulle lelu. Kun tätä käytöstä pyydetään aina koiran haukahtaessa (ja siitä palkitaan reilusti), koira oppii lopulta ketjuttamaan haukkumisen ja tehtävän toisiinsa, ja tarjoamaan käytöstä pyytämättäkin.
On kuitenkin tärkeää, että koiralla on myös mahdollisuus saada palkkaa silloinkin, kun se ei hauku. Muuten vaarana on, että koira alkaa haukkua enemmän pelkästään herkkuja saadakseen. Koiralle voidaan esimerkiksi opettaa tietty käytös, jonka avulla se saa palkkaa milloin tahansa, haukkui se tai ei – esimerkiksi omaan petiin meneminen.
Jos koiran haukkumisen syynä on huomion hakeminen, on erityisen tärkeää, että koiralla on omistajan huomion kiinnittämiseen vaihtoehtoinen keino, johon ei liity haukkuminen. Koiralle voidaan opettaa esimerkiksi, että se saa huomiota aina mennessään tietylle alustalle, tökätessään omistajaa kuonollaan tai tuodessaan omistajalle lelun. Haukkumiselle ei pitäisi olla enää tarvetta, jos koiralla on toinen, paljon tehokkaampi keino pyytää huomiota. Tällöin on kuitenkin tärkeää muistaa myös noudattaa yhteisiä pelisääntöjä, eli antaa koiralle huomiota joka ikinen kerta, kun se tarjoaa tätä käytöstä. Haukkuminen on syystäkin yleinen huomionhakukeino; sillä saadaan tehokkaasti omistajan huomio herätettyä, kun taas hiljaa olemisesta palkitseminen saattaa helposti unohtua.
Aina on tehokkaampaa toimia proaktiivisesti sen sijaan, että reagoitaisiin vasta sitten, kun koira on ehtinyt haukkua. Siinä vaiheessa kun koira jo haukkuu, on periaatteessa liian myöhäistä; haukkuminen saattaa olla koiralle jo itsessäänkin palkitsevaa. Siksi onkin tärkeää tiedostaa, missä tilanteissa koira yleensä haukkuu, jotta voisimme toimia ennaltaehkäisevästi. Omistaja voi esimerkiksi pyytää koiralta tiettyä käytöstä tai tarjota sille muuta tekemistä niissä tilanteissa, joissa haukkumista saattaa normaalisti ilmetä.
Jos koiran käytöksen taustalla on esimerkiksi pelko tai epävarmuus, on kaikkein tärkeintä muuttaa koiran tunnereaktio tilannetta kohtaan, jolloin haukkuminenkin lopulta vähenee. Jos taas käytöksen taustalla on turhautuminen tai kiihtyminen, voivat erilaiset rauhoittumista, impulssikontrollia ja itsehillintää kehittävät harjoitukset auttaa pidemmällä aikavälillä.
Aina on tietysti tärkeää varmistaa, että koiran elämässä on kaikki tasapainossa, se ei altistu liialle stressille ja se pääsee toteuttamaan riittävästi lajityypillistä käyttäytymistä. Yllättävätkin asiat saattavat vaikuttaa koiran haukkumisherkkyyteen, ja joskus on keskityttävä muuttamaan tilanteita, jotka eivät milläänn tapaa edes liity varsinaiseen haukkumistilanteeseen. Koiran on huomattavasti helpompi pysyä rauhallisena haukkumisen sijaan, jos sen elämän muut osa-alueet ovat tasapainossa.
Artikkeli on julkaistu alun perin Canis-lehdessä 3/2020
ZenKoira-verkkokoulu on luotu varta vasten koirien käyttäytymisestä kiinnostuneille koiranomistajille ja koira-alan ammattilaisille. Verkkokoulun jäsenyyden voit keskeyttää halutessasi milloin tahansa. Verkkokoulussa yhdistyvät sopivasti teoria ja käytäntö. Löydät verkkoluentoja ja verkkokursseja, joissa käyn läpi koirien käyttäytymisen taustoja perusteellisesti ja syvällisesti, tieteelliseen tutkimukseen perustuen, ja myös videoharjoituksia, joissa havainnollistan vaihe vaiheelta erilaisten hyödyllisten taitojen opettamista koiralle.
Käsittelytilanne voi aiheuttaa harmaita hiuksia sekä omistajalle että koiralle; koira saattaa pinkoa karkuun, kun kynsisakset tulevat esiin, vältellä valjaiden pukemista, rimpuilla eläinlääkärissä, näykkiä, kun sen turkkia yritetään harjata tai murista, kun sen korvia puhdistetaan.
Tällöin osoitetaan sormella usein omistajaa tai koiraa; joko omistaja ei tee toimenpidettä oikealla tavalla tai sitten koirassa täytyy olla jotakin vikaa, kun se ei kestä tavallisia arjen tilanteita. Oletuksena on usein, että kyseessä on aivan normaali tilanne, jota koiran ei pitäisi pelätä, ja jossa koiran täytyisi osata käyttäytyä oikein.
Koiran näkökulmasta käsittelytilanne ei kuitenkaan ole millään lailla normaali; koira ei luonnostaan ymmärrä, mistä siinä on kyse. Koirat eivät käsittele toisiaan samalla tavalla kuin me ihmiset, vaan koskeminen liittyy yleensä joko leikkiin tai hellyydenosoituksiin – tai sitten aggressiiviseen, uhkaavaan käytökseen.
Tilanne on myös ennalta-arvaamaton eli koira ei kykene aina ennustamaan, mitä tulee tapahtumaan. Jos koira lisäksi vielä kokee edes yhden kerran kipua tilanteen aikana (esim. harjatessa takkua auki tai leikatessa kynttä hieman liikaa), oppii koira nopeasti yhdistämään käsittelyn ikäviin asioihin. Tilanteesta tekee vieläkin negatiivisemman se, että koira ei koe voivansa vaikuttaa tapahtumien kulkuun millään tapaa.
Usein koiran käsittelyongelmien taustalla on nimenomaan pelko, epävarmuus tai ahdistus. Ihmisen voi olla vaikea käsittää, miksi käsittely on koiran mielestä niin pelottavaa, ja saatamme vähätellä koiran kokemuksia ja olettaa sen olevan vain ylidramaattinen. Koiran näkökulmasta sen pelko on kuitenkin aitoa.
Käsittelyn hyväksyminen ei tapahdu itsestään
Jos koiraa ei ole pienestä pitäen totutettu käsittelyyn eri tavoilla, se ei voi mitenkään pitää tilannetta normaalina ja positiivisena. Silloinkin kun koira on pennusta lähtien totutettu käsittelyyn, se ei välttämättä koe tilanteita kovinkaan positiivisina. Jos pennulle on opetettu, että toimenpiteet vain tehdään väkisin, teki pentu mitä tahansa, se saattaa oppia hyväksymään käsittelyn, mutta ei todennäköisesti koe sitä millään tapaa miellyttävänä. Pahimmillaan koira saattaa joutua opitun avuttomuuden tilaan; se oppii, että millään sen toimilla ei ole minkäänlaista vaikutusta tilanteeseen, joten sen kannattaa vain luovuttaa ja lopettaa yrittäminen. Se kokee edelleen tilanteen äärimmäisen epämiellyttävänä, mutta ei koe voivansa tehdä asialle mitään.
Tällainen ei välttämättä ole ihmisen näkökulmasta ongelma, mutta se vähentää koiran kokemaa turvallisuudentunnetta sekä sen luottamusta omistajaa kohtaan. Opitun avuttomuuden tilassa oleva koira saattaa kokea tilanteen aivan yhtä pelottavana kuin koira, joka näyttää pelkonsa selkeämmin esimerkiksi pyrkimällä karkuun.
Koira, joka pelkästään hyväksyy käsittelytilanteet, on paljon herkempi pelästymään tai reagoimaan ikävästi myöhemmin. Jos koira on sen sijaan saanut paljon positiivisia kokemuksia käsittelytilanteista varastoon, ikään kuin ”pankkitilille”, se selviää myös paljon paremmin tilanteista, joissa onkin pakko tehdä koiralle jotakin ikävää tai sitä esimerkiksi satutetaan vahingossa käsittelyn aikana.
Harjoittelu kannattaa aloittaa varhain
Kaikkein parhaiten käsittelyongelmilta vältytään, kun koira totutetaan käsittelyyn pennusta lähtien positiivisella tavalla – samoja harjoituksia voidaan kuitenkin käyttää myös aikuisen koiran kanssa vähentämään käsittelypelkoa. Tällöin on kuitenkin edettävä huomattavasti rauhallisemmin vaiheesta toiseen ja helpotettava aina tilanteita niin, että koira ei varmasti ahdistu.
Pennun kanssa on tärkeää aloittaa harjoittelu jo varhaisessa vaiheessa, mielellään ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Jo kasvattajan luona on mahdollista tehdä yksinkertaisia harjoituksia, jotka luovat pohjaa tuleville käsittelytilanteille.
Sillä on paljon merkitystä, miten käsittelyyn totuttelu aloitetaan. Jos pentu kokee tilanteessa pelkoa tai epävarmuutta, ei nameilla ja kehuilla ole kovinkaan paljon merkitystä. Vaakakupissa pelko painaa usein enemmän kuin mikään palkkio. Ei ole siis kovinkaan hyödyllistä yrittää totuttaa pentua kynsienleikkuuseen leikkaamalla sen kynnet ja tarjoamalla sille lopuksi namia.
Oleellista ei ole saada toimenpide tehtyä loppuun, vaan tärkeintä on, että tilanne on kaiken kaikkiaan positiivinen koiran kannalta. Paljon tehokkaampaa on siis aloittaa mahdollisimman pienestä. Pennulle voidaan esimerkiksi näyttää kynsisakset, jonka jälkeen sitä palkitaan. Näin se oppii, että kynsisaksien ilmestyminen johtaa hyviin asioihin. Toinen hyödyllinen harjoitus on koskea pennun tassua hetken kevyesti ja palkita sitten namilla välittömästi. Pikkuhiljaa voidaan myöhemmin edetä siihen, että pennun tassuja voidaan käsitellä pidemmän aikaa eri tavoilla (palkiten jokaisen kosketuksen jälkeen) ja lopulta myös koskea kynsisaksilla – ja vasta viimeisessä vaiheessa leikataan kynsi. Ainakin alussa kannattaa palkita välittömästi, kun yksi kynsi on leikattu. Näin pentu oppii, että käsittelystä seuraa aina jotakin hyvää.
Usein itse toimenpide ei ole se vaikein asia koiran näkökulmasta; se sujuu monesti helposti, kunhan perusteet ovat kunnossa. Jos pentu on oppinut, että eri kehon alueiden koskeminen eri tavoilla johtaa herkkuihin, helpottuvat monet toimenpiteet tulevaisuudessa.
Ei siis kannata kiirehtiä liian nopeasti itse toimenpiteeseen, vaan on tärkeämpää varmistaa, että perusasiat ovat ensin hallussa ja pentu suhtautuu ehdottoman positiivisesti niihin. Jos esimerkiksi pennun kynsiä ei ole vielä kasvattajan luona leikattu, mutta se on oppinut, että tassujen koskeminen on positiivinen asia, on pentu paljon paremmin valmistautunut kynsien leikkaukseen kuin sellainen pentu, jonka kynnet on leikattu väkisin.
Pennun kanssa kannattaa harjoitella kaikkia niitä tilanteita, jotka saattavat tulla aikuisiällä vastaan, kuten rokotukset, eläinlääkärin tarkistukset, kynsien leikkaus, turkinhoito, hampaiden harjaus, valjaiden ja takin pukeminen, peseminen ja korvien puhdistus. Näin luodaan hyvä pohja sille, että erilaiset käsittelytilanteet sujuvat lopulta stressittömästi.
Varmista, että tilanne on aina riittävän helppo
Joka vaiheessa on tärkeää pitää huoli siitä, että koira on aidosti rento ja kokee tilanteen positiivisena. Vaikeampiin vaiheisiin ei kannata edetä, ennen kuin koira kokee senhetkisen vaiheen varmasti positiivisena.
On tärkeää tarkkailla koiran elekieltä ja huomata varhaiset merkit siitä, että koiralla saattaa olla vaikeaa. Välttely tai pois pyrkiminen ovat melko selkeitä merkkejä, samoin haluttomuus syödä herkkuja, jotka normaalisti kiinnostavat. Pään kääntäminen poispäin, haukottelu, huulien lipominen, korvien taakse vetäminen ja hännän madaltaminen ovat myös eleitä, joita kannattaa pitää silmällä.
Tavoitteena on edetä vaiheesta toiseen niin rauhallisesti, että koira ei missään vaiheessa ahdistu. Jos kuitenkin jossakin tilanteessa huomaat, että koiralla on vaikeaa, kannattaa palata harjoittelussa taaksepäin ja helpottaa tehtävää koiralle.
Pilko tehtävä pieniin osiin
Mieti, mitä kaikkea tiettyyn käsittelytilanteeseen liittyy ja mitkä eri osiot saattavat olla koiralle vaikeita. Esimerkiksi koiran pesemiseen sisältyy useita osia, joista jokaista on mahdollista harjoitella erikseen:
Kylpyhuoneessa oleminen
Suihkun ääni (ilman että koiraa kastellaan)
Suihkun pään liikuttaminen koiran kehon lähettyvillä (ilman, että suihku on päällä)
Koiran hierominen, ikään kuin sitä pestäisiin (ilman vettä)
Veden suihkuttaminen koiran turkkiin (tai kannulla kaataminen, jos suihku pelottaa)
Kuivaaminen
Tarvittaessa eri osiot voidaan vielä pilkkoa useampaan, pienempään osaan. Tavoitteena on aina löytää sellainen tilanne, joka ei pelottaisi koiraa.
Tarjoa koiralle keino vaikuttaa tilanteeseen
Tutkimuksissa on osoitettu, että eläimet sietävät paljon paremmin ikäviäkin asioita, jos ne kokevat voivansa vaikuttaa jollakin tavoin niiden alkamiseen ja loppumiseen. Tilanteet myös muuttuvat huomattavasti positiivisemmiksi, kun koira on itse aktiivisessa roolissa niihin osallistumisessa.
Kun koiralle tarjotaan selkeä keino kommunikoida tilanteessa, meidän ihmisten on myös paljon helpompi tietää, milloin koiralla alkaa olla liian vaikeaa. Elekielen lukeminen on tietysti tärkeää joka tapauksessa, mutta emme aina välttämättä osaa huomata koiran pienimpiä eleitä – eikä koira aina edes näytä ulkoisia merkkejä ahdistuksesta, ennen kuin on jo liian myöhäistä. Siinä vaiheessa, kun koiran pelko alkaa näkyä selkeästi ulospäin, ollaan usein jo menty liian pitkälle; koira on jo ehtinyt saada ikävän kokemuksen tilanteesta. Jos koira sen sijaan saa itse kertoa, että sillä alkaa olla vaikeaa, voimme helpottaa tilannetta jo ennen kuin koiran pelko ehtii kasvaa.
Käsittelystä on mahdollista tehdä omaehtoista jo pienestä pennusta saakka, jolloin myös ennaltaehkäistään ongelmien syntymistä. Erityisen paljon hyötyä kontrollin tunteesta on koiralle, joka jo pelkää käsittelytilanteita.
On useita keinoja tarjota koiralle mahdollisuuksia valintojen tekemiseen käsittelytilanteessa. Käsittely voi esimerkiksi tapahtua aina tietyn pyyhkeen päällä tai pienellä korokkeella, jolloin koira saa itse päättää, tuleeko se mukaan tilanteeseen ja haluaako se poistua siitä. Tämän opettaminen on suhteellisen helppoa; koiraa ei yksinkertaisesti käsitellä, ellei se ole pyyhkeen tai korokkeen päällä, ja sen annetaan vapaasti poistua halutessaan.
Kynnys lähteä pois alustalta voi kuitenkin olla koiralle melko korkea, ja siksi voi olla hyödyllistä käyttää myös jotakin hienovaraisempaa keinoa, jonka avulla koira voi kommunikoida helpommin. Voit esimerkiksi opettaa koiralle, että kun se pitää leukaansa kädelläsi tai tuolin päällä, sitä käsitellään. Jos se jossakin vaiheessa nostaa leukansa pois tai vetää kuononsa pois, käsittely lopetetaan heti. Jotta tämä toimisi, koiran täytyy ensin osata pitää kuonoaan kohteen päällä pitkiäkin aikoja.
Mitä tahansa menetelmää käytetäänkin, on tärkeää olla johdonmukainen ja luotettava: jotta menetelmät toimisivat, on pidettävä kiinni yhteisistä pelisäännöistä. Jos siis olet päättänyt, että koiraa ei käsitellä, ellei se tee tiettyä käytöstä, päätöksessä on pysyttävä joka ikinen kerta. Yksikin tilanne, jossa koiran luottamus katoaa, voi pilata kaiken aiemman työn. Koiralle kannattaa myös antaa säännöllisesti mahdollisuus poistua tilanteesta halutessaan; voit esimerkiksi välillä heittää sille namin poispäin itsestäsi, jolloin koira saa päättää, haluaako se tulla takaisin tilanteeseen.
Harjoitteluun ei kulu paljon aikaa
Koiran totuttelu erilaisiin käsittelytilanteisiin pikkuhiljaa ja vaihe vaiheelta saattaa kuulostaa alkuun vaivalloiselta ja aikaa vievältä. Todellisuudessa harjoitteluun ei tarvitse uhrata sen enempää aikaa kuin vaikka viitisen minuuttia päivässä. Lyhyet harjoittelukerrat toimivat itse asiassa tehokkaammin kuin liian pitkään harjoittelu.
Kun koira oppii prosessin, joka käydään läpi käsittelyyn totuttelussa, se oppii pikkuhiljaa yleistämään sen muihinkin käsittelytilanteisiin. Jokainen käsittelyharjoitus sujuu nopeammin kuin edellinen, ja lopulta koiralle voidaan opettaa jokin täysin uusi käsittelytilanne hyvinkin nopealla aikataululla. Kun koiralla on tarvittavat pohjataidot, uudetkin tilanteet sujuvat helpommin.
Mitä perusteellisemmin, kärsivällisemmin ja huolellisemmin alkuvaiheen harjoittelut tehdään, sitä nopeammin ja tehokkaammin myöhemmät vaiheet myös sujuvat. Tilanteet, jotka tuntuvat äärimmäisen helpoilta ja melkeinpä tylsiltä, ovat itse asiassa kaikkein tärkeimpiä uuden asenteen oppimisen kannalta.
Oli kyseessä sitten pentu tai aikuinen koira, käsittelyyn totutteluun panostaminen kannattaa. Aika, jonka panostat harjoitteluun, maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, kun käsittelytilanteet eivät ole koiran kanssa taistelua vaan mukavaa yhteistä puuhaa.
Artikkeli on julkaistu alun perin SuKoKa:n Kasvattaja-lehdessä.
ZenKoira 