Koiran impulsiivisuus on monitahoinen ominaisuus, johon liittyy sekä haasteita että hyötyjä

Nopeasti ja hetken mielijohteesta toimiva koira saattaa aiheuttaa monenlaisia haasteita arjessa. Itsehillinnän puute voi haitata koiran oppimista ja häiritä sen keskittymistä. Impulsiivinen koira käyttäytyy spontaanisti, eikä välttämättä ”harkitse” toimiensa seurauksia. Koira saattaa toimia tavalla, joka ei ole sen itsenkään kannalta optimaalinen pitkällä aikavälillä. Impulsiivisella koiralla onkin usein vaikeuksia kontrolloida omia reaktioitaan, silloinkin kun itsehillinnästä voisi olla enemmän hyötyä. Impulsiiviselta koiralta puuttuu myös usein kärsivällisyyttä ja se turhautuu helposti, jos se ei saa heti tavoittelemaansa asiaa. Koira saattaa reagoida ylimitoitetun voimakkaasti erilaisiin häiriöihin, ärsykkeisiin tai vahvisteisiin. Monesti impulsiivisuuteen liittyy myös vilkkaus, levottomuus ja yliaktiivisuus. Koira saattaa kiihtyä nopeasti ja voimakkaasti (joskus näennäisesti ilman syytä) ja sillä kestää kauan aikaa, ennen kuin se rauhoittuu uudelleen.

Impulsiivisuus voi kuitenkin olla myös positiivinen ominaisuus. Impulsiivisuudessa on paljolti kyse voimakkaasta vahvisteiden tavoittelusta, eli koira pitää vahvisteita suuressa arvossa. Vahvisteina voivat toimia ympäristön ärsykkeet, mutta myös omistajalta saatavat palkkiot, kuten ruoka, herkut, lelut ja huomio. Impulsiivista koiraa voikin olla helppo motivoida ja kouluttaa, ja koira saattaa innostua helposti erilaisista asioista. Impulsiivisuus voi olla erityisen arvokas ominaisuus harrastuksissa, joissa koiralta vaaditaan nopeita reaktioita ja korkeaa viretilaa.

Mistä impulsiivisuudessa on kyse?

Suurimmalla osalla koirista on impulsiivisia taipumuksia ainakin tietynlaisissa olosuhteissa, eikä ole mahdollista vetää selkeää rajaa impulsiivisten ja ei-impulsiivisten koirien välille. Osalla koirista on kuitenkin voimakkaampi taipumus impulsiiviseen käytökseen kuin toisilla. Tutkimusten mukaan impulsiivisuus vaikuttaisi olevan melko pysyvä ominaisuus, jossa ei ilmene kovinkaan paljon vaihtelua koiran elinaikana. Alle yhdeksän kuukauden ikäisillä koirilla impulsiivisuus ei ole kuitenkaan vielä muuttunut pysyväksi ominaisuudeksi, ja on joitakin viitteitä siitä, että pentuajan kokemuksilla voisi olla vaikutusta impulsiivisuuden kehittymiseen. Ikä vaikuttaa myös aikuisilla koirilla jonkin verran tähän ominaisuuteen, sillä impulsiivisuus vähenee pikkuhiljaa koiran vanhetessa.

Suomalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että impulsiiviset ja yliaktiiviset koirat eroavat aineenvaihdunnaltaan muista koirista. Tutkimuksissa on myös saatu selville, että impulsiivisuuteen liittyy koirilla matalampi serotoniinin määrä, ja myös dopamiinin määrällä on vaikutusta. Sekä dopamiini että serotoniini ovat ns. mielihyvähormoneita, jotka aiheuttavat meille hyvänolontunteen. Koirien impulsiivisuuden ja yliaktiivisuuden biologinen perusta vaikuttaisikin olevan monilta osin hyvin samankaltainen kuin ihmisten ADHD:ssa. ADHD eli ylivilkkaus- ja tarkkaavaisuushäiriö on neuropsykiatrinen häiriö, johon liittyy tarkkaamattomuutta, hyperaktiivisuutta ja impulsiivista käytöstä. Koiranomistaja saattaakin herkästi kuvailla omaa yliaktiivista koiraansa ADHD-tapaukseksi, mutta on kuitenkin muistettava, että ADHD ei ole koirilla virallinen diagnoosi, eikä tutkimustietoa aiheesta ole vielä riittävästi. Edes ihmisillä pelkkä vilkkaus ja yliaktiivisuus ei automaattisesti tarkoita ADHD:ta, vaan diagnoosin saaminen on pitkällinen prosessi, jonka aikana on tärkeää erottaa myös mahdolliset muut syyt oireiden taustalta.

Impulsiivisuutta on monenlaista

Tutkimuksissa on havaittu, että impulsiivisuus ei ole vain yksittäinen ominaisuus, jota voisi helposti mitata yhdellä testillä. Sen sijaan se voidaan jakaa useaan erilliseen osa-alueeseen, jotka eivät välttämättä korreloi keskenään. Koira saattaa esimerkiksi olla impulsiivinen yhdellä osa-alueella, mutta osoittaa sen sijaan erinomaista itsehillintää toisella osa-alueella. Impulsiivisuuteen vaikuttaa huomattavasti myös konteksti ja vahviste, jota koira tavoittelee. Yksittäinen koira saattaa esimerkiksi olla impulsiivinen, kun kyseessä on ruokapalkka, mutta lelujen suhteen impulsiivisuutta ei ilmene lainkaan.

Impulsiivisuus voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan. Ensimmäinen liittyy siihen, miten hyvin koira sietää viivettä palkkion saamisessa. Kun koiralle tarjotaan valinta, jossa se saa joko pienen palkkion välittömästi tai suuren palkkion viiveellä, impulsiivisempi koira valitsee mieluummin pienen, välittömän palkkion. Koiralle on siis tärkeämpää, että se saa vahvisteen nopeasti, vaikka odottaminen olisi kannattavampaa.

Toinen osa impulsiivisuutta liittyy koiran käyttäytymiseen eli siihen, miten hyvin koira kykenee hillitsemään omia reaktioitaan. Impulsiivisella koiralla on usein vaikeuksia hillitä tai keskeyttää tiettyjä käyttäytymismalleja, joihin sillä on voimakas halu tai tarve – silloinkin, kun käyttäytymisestä ei ole selkeää hyötyä. Koira on saattanut toistaa tällaisia käyttäytymismalleja niin usein, että ne tapahtuvat lähes automaattisesti, ja niiden hillitseminen vaatii koiralta runsaasti aktiivista itsehillintää. Myös käyttäytymisen hillitseminen voidaan jakaa edelleen kahteen osaan. Osalla koirista impulsiivisuus saattaa ilmetä vaikeutena keskeyttää jo alkanut käyttäytymismalli, kun taas toisilla impulsiivisuuteen voi liittyä enemmän ongelmia hillitä käytöstään niin, että sitä ei alun alkaenkaan ilmene.

Tutkimusten mukaan sekä ihmisillä että koirilla impulsiivisuuteen liittyvät vahvasti tietynlaiset piirteet. Esimerkiksi koirat, joilla on heikompi itsehillintä, vaikuttaisivat myös olevan sinnikkäämpiä erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa (eli ne jatkavat yrittämistä pidempään) ja niillä on myös vaikeuksia muuttaa joustavasti omaa toimintaansa tilanteen mukaan. Impulsiivisemmat yksilöt myös käyttävät vähemmän aikaa valintojen tekemiseen eri tilanteissa, kun taas paremman itsehillinnän omaavat yksilöt harkitsevat pidempään ennen valinnan tekemistä.

Impulsiivisuus voi aiheuttaa ongelmia sekä koiralle että omistajalle

Impulsiivisen koiran omistaminen ei aina ole helppoa. Impulsiivisuus liittyy tutkimusten mukaan useisiin ei-toivottuihin käyttäytymismalleihin ja käytösongelmiin. Impulsiivisilla koirilla ilmenee muita todennäköisemmin mm. aggressiivisuutta (murisemista, haukkumista, näykkimistä tai puremista), esineiden tai huonekalujen tuhoamista, sisäsiisteyden ongelmia, pakko-oireisuutta / stereotyyppistä käytöstä ja eroahdistusta. Sen lisäksi, että koiran impulsiivinen käytös voi aiheuttaa harmaita hiuksia omistajalle, se voi myös heikentää koiran hyvinvointia. Pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla kroonistunut stressi, jos koira kiihtyy jatkuvasti arjessa ilman riittävää palautumisaikaa tilanteiden välissä. Pitkäkestoinen stressi voi johtaa monenlaisen ongelmakäytöksen lisääntymiseen ja aiheuttaa myös fyysisen terveyden heikkenemistä.

Itsehillinnän on havaittu olevan myös tärkeä ominaisuus ongelmanratkaisutilanteiden ja kognitiivisten testien suorittamisen kannalta. Impulsiivisuus voi vaikuttaa negatiivisesti koiran ongelmanratkaisukykyyn, ja impulsiiviset koirat menestyvät myös heikommin työtehtävissä, joissa on käytettävä hajuaistia esimerkiksi räjähteiden tai muiden kohteiden etsimiseen. Itsehillintä saattaakin olla erityisen tärkeä ominaisuus työtehtävissä, joissa koiralta vaaditaan pitkäjänteistä keskittymistä matalassa viretilassa.

Impulsiivisuudesta voi olla myös hyötyä

Impulsiivisuutta ajatellaan monesti nimenomaan negatiivisena piirteenä, mutta se on kuitenkin ominaisuus, joka vaihtelee huomattavasti yksilöiden välillä myös monien luonnossa elävien eläinlajien keskuudessa. Impulsiiviset yksilöt todennäköisesti selviävät paremmin tietynlaisissa ympäristöissä ja tilanteissa, kun taas vähemmän impulsiiviset yksilöt pärjäävät toisenlaisissa ympäristöissä paremmin. On tilanteita, joissa spontaanimpi toiminta ja nopea ruoan hankinta voi olla järkevämpää kuin paremman (ja mahdollisesti epävarmemman) ruokalähteen odottelu. Liiallinen harkinta voi tietyissä tilanteissa olla jopa haitallista, ja nopeat reaktiot voivat vaarallisissa tai epävarmoissa oloissa jopa pelastaa eläimen hengen.

Samalla tavoin helposti kiihtyvä ja nopeasti reagoiva koira voi tietyissä tilanteissa, harrastuksissa ja työtehtävissä olla huomattavan arvokas. Impulsiivisuutta on saatettu jalostuksessa jopa vahvistaa tietyissä roduissa ja linjoissa, joissa on ollut tärkeää, että koira reagoi nopeasti mahdolliseen uhkaan tai saaliseläimeen. Impulsiivisuus onkin todennäköisesti hyödyllinen ominaisuus lyhyissä tehtävissä, joissa vaaditaan nopeita reaktioita ja vauhdikasta toimintaa. Hyperaktiiviset ja impulsiiviset koirat vaikuttaisivat tutkimusten mukaan myös reagoivan positiivisemmin erilaisiin vahvisteisiin, mikä saattaa helpottaa kouluttamista.

Vaikka tietynlainen impulsiivisuus esiintyy usein yhdessä pelokkuuden kanssa, käyttäytymistestien kautta tutkimuksissa mitattu impulsiivisuus vaikuttaisi usein liittyvän avoimuuteen ja rohkeuteen. Ekstroversio liittyy sekä ihmisillä että koirilla monesti nopeampiin reaktioihin ja liikehdintään, kun taas neuroottisuus liittyy usein parempaan itsehillintään. Syynä saattaa olla, että epävarmuuteen liittyy epäröinti ja pohtiminen ennen toimintaa, kun taas rohkeuteen ja avoimuuteen saattaa liittyä nopeampi toiminta ilman turhaa harkitsemista.

Rotujen välillä on eroja

Impulsiivisuus on tutkimusten mukaan perinnöllistä, ja rotujen välillä on myös huomattavasti eroja. Suomalaisessa tutkimuksessa impulsiivisimmiksi ja hyperaktiivisimmiksi roduiksi osoittautuivat mm. saksanpaimenkoira, espanjanvesikoira ja staffordshirenbullterrieri, kun taas pitkäkarvainen collie ja kääpiösnautseri olivat vähiten impulsiivisia. Näyttelyissä käytettävät koirat vaikuttaisivat myös tutkimusten mukaan olevan vähemmän impulsiivisia kuin muut koirat. Näyttelyissä impulsiivisuudesta saattaa olla jopa haittaa, ja siksi eri rotujen näyttelylinjat saattavat olla hyvin samankaltaisia impulsiivisuudeltaan, kun taas käyttölinjoissa eroja saattaa näkyä enemmän. Brittiläisessä tutkimuksessa havaittiin, että kun käyttölinjaisia bordercollieita ja labradorinnoutajia verrattiin toisiinsa, bordercolliet olivat impulsiivisempia, mutta kun keskenään verrattiin näyttelylinjaisia koiria, rotueroja ei enää löytynytkään. On mahdollista, että paimennustyössä impulsiivisuus saattaa olla jopa hyödyllinen ominaisuus, kun taas käyttölinjaisilla labradorinnoutajilla itsehillintä on tärkeämpää.

Itsehillintää voi kehittää

Itsehillinnän vahvistamisesta on erityisen paljon hyötyä impulsiiviselle koiralle. Se helpottaa sekä koiran että omistajan elämää niin arjessa kuin koulutustilanteissakin. Kuten kaikkeen muuhunkin ei-toivottuun käytökseen liittyen, myös impulsiivisuuden kannalta tärkeä ensimmäinen askel on selvittää, mistä koiran käytös tarkalleen johtuu. Tämän jälkeen on varmistettava, että koiran laji- ja rotutyypilliset tarpeet on varmasti täytetty. Myös esimerkiksi nälän tunteeseen ja unen määrään kannattaa kiinnittää huomiota. Eläimet kykenevät yleisesti ottaen paremmin hillitsemään itseään ja toimimaan keskittyneesti, jos niillä ei ole nälkä. Yleinen neuvo kouluttaa koiraa nälkäisenä ei siis välttämättä tuota parhaita mahdollisia tuloksia kaikille koirille.

Itsehillintää voidaan kehittää harjoittelemalla rauhoittumista, luopumista ja luvan odottamista. Koira oppii harjoitusten myötä, että hillitsemällä itseään se saa juuri sen asian, jonka se haluaa – tai jotakin muuta sen tilalle. On tärkeää varmistaa, että palkkio on riittävän voimakas, että koiralle on varmasti kannattavaa hillitä itseään. Harjoituksissa on tärkeää aloittaa tasolta, jolla koira varmasti onnistuu pysymään rauhallisena, ja nostaa sitten vaikeusastetta pikkuhiljaa. Aluksi koiralta voidaan vaatia hyvin vähän, vaikka vain sekunnin murto-osan odottaminen helpossa tilanteessa, ja vaatimustasoa voidaan sitten nostaa vaihe vaiheelta. Itsehillinnän harjoittamisesta ei ole hyötyä tilanteessa, jossa koira kiihtyy voimakkaasti, vaan koiran on saatava onnistumisen kokemuksia. Koiran kanssa voidaan sitten pikkuhiljaa edetä kohti vaikeimpia tilanteita, kunnes koira onnistuu lopulta niissäkin.

Jo pelkkä itsehillinnän harjoittelu erilaisissa, koiralle riittävän helpoissa tilanteissa, saattaa auttaa koiraa myös ”oikean elämän” tilanteissa. Ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että itsehillinnän harjoittaminen yhdessä tilanteessa voi auttaa impulssien kontrolloimisessa myös muissa tilanteissa. Harjoittelemalla taitoja, joihin liittyy odottaminen tai oman käytöksen kontrolloiminen, voidaan koiran itsehillintää pikkuhiljaa kasvattaa, jotta se pärjäisi lopulta paremmin myös niissä tilanteissa, joissa näitä taitoja erityisesti tarvitaan.

Itsehillintää on käytettävissä rajallisesti päivittäin

Impulssien kontrolloimisesta voidaan tehdä joko helppoa tai vaikeaa. Kuvittele vaikka, että haluat vähentää kännykkäsi selailua. Tehtävä voi olla hyvinkin vaikea, jos kännykkä on koko ajan näkyvillä – erityisesti, jos siihen tulee vähän väliä viestejä ja ilmoituksia. Houkutus voi koitua liiankin suureksi. Sen sijaan tehtävä voi helpottua huomattavasti, jos sammutat kännykän ja laitat sen vaikka kaappiin piiloon toiseen huoneeseen. Kännykän käyttö vaatii nyt huomattavasti enemmän vaivannäköä, eikä se muistuta sinua jatkuvasti olemassaolostaan.

Samalla tavoin voit tehdä koiran impulssien kontrolloimisesta joko helppoa tai vaikeaa. Mitä helpompaa onnistuminen on ja mitä vaikeampaa epäonnistuminen on, sitä todennäköisempää on, että koira oppii toivotun käyttäytymismallin. Jokaisesta hetkestä ei tarvitse tehdä koulutustilannetta, vaan välillä voit tarjota taukoa sekä sinulle että koiralle, että kumpikin jaksaa harjoitella paremmin oikealla hetkellä.

Tutkimuksissa on osoitettu, että sekä koirilla että ihmisillä itsehillintää on tavallaan käytettävissä rajallinen määrä tietyn ajan sisällä. Jos esimerkiksi koira on hetki sitten joutunut hillitsemään reaktioitaan, sen on vaikeampi hillitä itseään uudestaan. Se on ikään kuin käyttänyt kaiken itsehillintänsä loppuun. Jos koiran on jatkuvasti hillittävä reaktioitaan pitkin päivää, jossain vaiheessa saattaa tulla eteen piste, jossa koira ei yksinkertaisesti enää jaksa. Koiran itsehillintävarastoja kannattaakin säästää tärkeimpien tilanteiden varalle sen sijaan, että ne kulutettaisiin heti loppuun.

Oleellista itsehillinnän opettamisessa ei ole siis pelkästään kouluttaminen, vaan myös se, että keksitään ratkaisuja koiraa kiihdyttävien tilanteiden helpottamiseksi. Näin voidaan keskittyä kouluttamiseen silloin, kun koira on saanut ladata akkujaan riittävästi ja onnistuu todennäköisemmin.


Julkaistu alun perin Suomen Koirankasvattajat ry:n Kasvattaja -lehdessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: