Koiran voi väsyttää kävelemällä tuntikausia, menemällä pitkälle juoksulenkille tai heittelemällä palloa uudestaan ja uudestaan. Tämän seurauksena koira saattaa nukkua koko loppupäivän ja käyttäytyä omistajan näkökulmasta erinomaisesti, koska se on liian väsynyt tekemään mitään. Jos koiran kuitenkin haluaa väsyvän tällä tavalla päivittäin, eteen tulee ongelma. Koiran kunto kasvaa päivä päivältä, jolloin koira vaatii väsyäkseen aina vainJatka lukemista ”Onko väsynyt koira onnellinen koira?”
Avainsana-arkisto:haisteleminen
Anna koiran haistella päivän uutiset
Ihmisellä ja koiralla on hyvin erilainen käsitys siitä, mikä on kävelyn tarkoitus. Ihmiselle tärkeintä on päästä paikasta A paikkaan B; saada lenkki suoritettua. Parasta on, jos pysähdyksiä tulee mahdollisimman vähän, ja koira seuraa vierellä silmät omistajaan liimattuna koko kävelyn ajan. Niinhän hyvin koulutetun koiran tulisi tehdä. Koiralle kävely on koko päivän kohokohta. Se on ainoaJatka lukemista ”Anna koiran haistella päivän uutiset”
Parhaat ideat koiran aktivointiin ja virikkeistämiseen
Koira nauttii siitä, kun se saa käyttää aivojaan ja nenäänsä. Aktivointi pitää tylsyyden loitolla, lisää hyvinvointia, väsyttää koiran tehokkaammin kuin liikunta, ja saattaa jopa vähentää ongelmakäyttäytymistä. Tässä siis kattava lista kaikesta mahdollisesta, mitä voit tehdä pitääksesi koirasi tylsyyden loitolla. Aktivointilelut Eläinkaupoista löytyy valtava valikoima hauskoja ja haastavia aktivointileluja, namipalloista ja kongeista monimutkaisiin älypeleihin. Halvemmalla pääseeJatka lukemista ”Parhaat ideat koiran aktivointiin ja virikkeistämiseen”