Koiran voi väsyttää kävelemällä tuntikausia, menemällä pitkälle juoksulenkille tai heittelemällä palloa uudestaan ja uudestaan. Tämän seurauksena koira saattaa nukkua koko loppupäivän ja käyttäytyä omistajan näkökulmasta erinomaisesti, koska se on liian väsynyt tekemään mitään. Jos koiran kuitenkin haluaa väsyvän tällä tavalla päivittäin, eteen tulee ongelma. Koiran kunto kasvaa päivä päivältä, jolloin koira vaatii väsyäkseen aina vainJatka lukemista ”Onko väsynyt koira onnellinen koira?”
Avainsana-arkisto:hyväkäytöksinen
Koiran 10 tärkeintä elämäntaitoa
Suurin osa koiranomistajista on varmasti yhtä mieltä siitä, että koiran on oltava tottelevainen. Tottelevaisuus tietysti helpottaa asioita huomattavasti, mutta itse asiassa vielä tärkeämpää on, että koira on hyväkäytöksinen. Tottelevainen ja hyväkäytöksinen koira ovat kaksi eri asiaa, vaikka saattavatkin ensisilmäykseltä vaikuttaa samalta. Tottelevainen koira tekee, mitä käsketään ja lopettaa kiellosta sen, mitä oli tekemässä. Hyväkäytöksistä koiraaJatka lukemista ”Koiran 10 tärkeintä elämäntaitoa”