Anna koiran olla koira – 7 ideaa koiramaiseen tekemiseen

Koirat elävät kanssamme yleensä hyvin erilaista elämää kuin luonnon koiraeläimet. Vaatimukset, joita asetamme koirille, saattavat olla jopa päinvastaisia kuin käyttäytymismallit ja piirteet, joita on aiemmin jalostuksessa suosittu. Vaadimme koiriltamme usein sellaista käytöstä (tai pikemminkin käytöksen puuttumista), joka ei tule niille luonnostaan. Niiden pitäisi olla tekemättä mitään koko sen ajan kun olemme töissä; kotona ollessamme niiden…

Milloin koira on onnellisimmillaan?

Mitä luulet, mikä tekisi koirasi kaikkein onnellisimmaksi? Ehkä loputon määrä hampurilaisia tai kasa tennispalloja? Tai valtava, pehmeä sänky, jossa loikoilla? Voisi kuvitella, että koiralle paras tunne maailmassa olisi se, kun se saa jotakin hyvää, jotakin tavoittelemaansa tai haluamaansa. On kuitenkin olemassa tunne, joka on vieläkin voimakkaampi kuin positiivisten asioiden saavuttamisesta ja nauttimisesta saatu mielihyvä. Suuri…

Onko väsynyt koira onnellinen koira?

Koiran voi väsyttää kävelemällä tuntikausia, menemällä pitkälle juoksulenkille tai heittelemällä palloa uudestaan ja uudestaan. Tämän seurauksena koira saattaa nukkua koko loppupäivän ja käyttäytyä omistajan näkökulmasta erinomaisesti, koska se on liian väsynyt tekemään mitään. Jos koiran kuitenkin haluaa väsyvän tällä tavalla päivittäin, eteen tulee ongelma. Koiran kunto kasvaa päivä päivältä, jolloin koira vaatii väsyäkseen aina vain…

Parhaat ideat koiran aktivointiin ja virikkeistämiseen

Koira nauttii siitä, kun se saa käyttää aivojaan ja nenäänsä. Aktivointi pitää tylsyyden loitolla, lisää hyvinvointia, väsyttää koiran tehokkaammin kuin liikunta, ja saattaa jopa vähentää ongelmakäyttäytymistä. Tässä siis kattava lista kaikesta mahdollisesta, mitä voit tehdä pitääksesi koirasi tylsyyden loitolla. Aktivointilelut Eläinkaupoista löytyy valtava valikoima hauskoja ja haastavia aktivointileluja, namipalloista ja kongeista monimutkaisiin älypeleihin. Halvemmalla pääsee…

4 hyvää syytä luopua ruokakupista

Viime keväänä olin tilanteessa, josta olin jo kauan unelmoinut: eläinkaupassa ostamassa tarvikkeita tulevalle koiralleni Jessielle. Tätä hetkeä olin odottanut jo monta kuukautta. Puhkuin innosta, halusin ostaa koko kaupan tyhjäksi ja hemmotella tulevaisuuden koirani piloille. Ostoslistalta kuitenkin puuttui yksi tarvike, joka yleensä on melko oleellinen osa uuden koiranomistajan tarvikelistaa: ruokakuppi. Ja ei, en ole mikään julmuri…