Rauhoittumisen opettaminen vaatii kärsivällisyyttä

Kukapa ei toivoisi koiraltaan enemmän rauhallisuutta, edes silloin tällöin? Olisihan se hienoa, kun koiran saisi taikasanasta rauhoittumaan hetkessä, erityisesti, kun se sattuu hyppimään vieraita vasten, haukkuu tai vinkuu monta minuuttia yhteen menoon tai syöksyilee hihnassa ympäriinsä. Vaikka koira ei olisikaan erityisen hyperaktiivinen, välillä tulee eteen tilanteita, joissa koiran toivoisi osaavan rauhoittua. Valitettavasti koiraa ei kuitenkaanJatka lukemista ”Rauhoittumisen opettaminen vaatii kärsivällisyyttä”

Haukkuminen – koiran tehokkain keino kommunikoida ihmisten kanssa

Koiran haukkumista pyritään usein kitkemään tavalla tai toisella, mutta harvoin pysähdytään miettimään, mistä käytös oikeastaan johtuu. Haukkuminen on koiralle normaalia käyttäytymistä, joka on saattanut vahvistua domestikaation kautta osittain siksi, että se on erityisen tehokas kommunikointikeino ihmisten maailmassa. Haukkuminen ei siis tarkoita, että koirassa olisi mitään vikaa, vaan koirille on täysin normaalia haukkua silloin tällöin. JosJatka lukemista ”Haukkuminen – koiran tehokkain keino kommunikoida ihmisten kanssa”

Dominoivatko koirat toisiaan?

Ennen kuin koiria alettiin tutkia tarkemmin omana lajinaan, koiran käyttäytymisen ymmärtäminen perustui pitkälti susitutkimuksiin. Huomattiin, että vankeudessa elävät sudet muodostavat tiukan arvojärjestyksen, joka perustuu aggressiiviseen kanssakäymiseen ja oman aseman puolustamiseen. Tästä tietysti pääteltiin, että koiratkin muodostavat laumahierarkian ihmisten ja muiden koirien kanssa. Johtajuusajattelu muodostui huomattavan suosituksi selitykseksi lähes kaikelle koiran ei-toivotulle käytökselle. Uskottiin myös, ettäJatka lukemista ”Dominoivatko koirat toisiaan?”

Sukella syvemmälle koiran elekielen maailmaan

Koirat puhuvat meille jatkuvasti eleillään ja käyttäytymisellään. Kukaan ei todennäköisesti tule koskaan tietämään kaikkea, mitä koirien elekieli voi paljastaa meille, vaikka uutta tietoa tuleekin esille jatkuvasti. Eleillä on myös valtavasti eri merkityksiä, jotka vaihtelevat eri tilanteiden ja yksilöiden välillä. Näistä syistä ihan jokaisella meistä tulee aina olemaan lisää opittavaa koirien salaperäisestä kielestä; emme koskaan voiJatka lukemista ”Sukella syvemmälle koiran elekielen maailmaan”

Kuinka olla täydellinen koiranomistaja

Täydellinen koiranomistaja tietää aivan kaiken koirista – niin hoidosta, sairauksista, terveydestä, käyttäytymisestä kuin koulutuksestakin. Tämän kaiken hän tietää jo ennen ensimmäistä koiraansa, mieluiten jo syntyessään. Hän tietää aina täsmälleen, mitä hänen koiransa ajattelee ja tuntee milläkin hetkellä ja huomaa välittömästi, jos jotakin on pielessä. Hän ei koskaan ole väärässä, vaan tietää aina sataprosenttisella varmuudella, mitkäJatka lukemista ”Kuinka olla täydellinen koiranomistaja”

Koiran arkuus – ennaltaehkäisy on yhtä tärkeää kuin hoitaminen

Artikkeli on ilmestynyt alun perin SuKoKan Kasvattaja-lehdessä. Ainoastaan aidosti aran koiran kanssa elänyt omistaja voi käsittää, kuinka voimakkaasti arkuus voi vaikuttaa sekä koiran että omistajan elämään. Arka koira saattaa kokea voimakasta pelkoa useita kertoja päivässä, mikä usein rajoittaa sen elämää monilla tavoin. Meidän ihmisten ei aina ole helppo ymmärtää, miksi koira pelkää hyvinkin arkipäiväisiä asioita.Jatka lukemista ”Koiran arkuus – ennaltaehkäisy on yhtä tärkeää kuin hoitaminen”

Tunnistatko koirasi erilaiset haukut?

Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että koiran haukkumistyyli vaihtelee tilanteen mukaan? Monesti reagoimme eri tavalla koirien erilaisiin haukkuihin melkeinpä vaistonvaraisesti, ajattelematta sitä sen kummemmin. Haukkumiselle voi olla useita eri syitä; koira saattaa haukkua varoituksena, innostuessaan, turhautuessaan, pelätessään, uhatessaan, puolustautuessaan, ahdistuessaan tai tavoitellessaan jotakin. Koiran haukkuminen kuulostaa erilaiselta riippuen siitä, mikä tunnetila on sen taustalla. Olet todennäköisestiJatka lukemista ”Tunnistatko koirasi erilaiset haukut?”

Ongelmia yksinolossa? Syynä ei välttämättä ole eroahdistus

Aiemmin, jos koira yksin ollessaan aiheutti tuhoja, haukkui tai teki tarpeensa sisälle, saatettiin koiran olettaa olevan vain huonokäytöksinen tai osoittavan mieltään. Tällöin tuntui loogiselta rankaista koiraa ”huonosta” käytöksestä. Nykyään yhä useampi tuntuu ymmärtävän, että tällaisen käytöksen taustalla saattaa hyvinkin olla eroahdistus. Koira ei tee pahojaan yksin ollessaan huvin vuoksi, vaan sillä saattaa oikeasti olla huonoJatka lukemista ”Ongelmia yksinolossa? Syynä ei välttämättä ole eroahdistus”

Anna koiran olla koira – 7 ideaa koiramaiseen tekemiseen

Koirat elävät kanssamme yleensä hyvin erilaista elämää kuin luonnon koiraeläimet. Vaatimukset, joita asetamme koirille, saattavat olla jopa päinvastaisia kuin käyttäytymismallit ja piirteet, joita on aiemmin jalostuksessa suosittu. Vaadimme koiriltamme usein sellaista käytöstä (tai pikemminkin käytöksen puuttumista), joka ei tule niille luonnostaan. Niiden pitäisi olla tekemättä mitään koko sen ajan kun olemme töissä; kotona ollessamme niidenJatka lukemista ”Anna koiran olla koira – 7 ideaa koiramaiseen tekemiseen”

Onko koirallasi oma turvapaikka?

Mitä teet silloin, kun olet väsynyt, huonolla tuulella tai haluat vain olla itseksesi? Menet ehkä omaan huoneeseesi ja suljet oven perässäsi, tai ehkä sinulla on jokin muu ”pakopaikka”, jossa voit olla rauhassa. Koirilla ei useinkaan ole mahdollisuutta tähän. Edes koiran oma peti ei välttämättä ole tällainen paikka – koiraa saatetaan mennä vaikka silittelemään tai pusuttelemaanJatka lukemista ”Onko koirallasi oma turvapaikka?”