Elä hetkessä koiran kanssa

DSCF3102

Tunnustan – lipsun helposti negatiiviseen ajattelumalliin ja tilaan, jossa stressaan ja kiirehdin liikaa. Kaikesta tulee suorittamista ja pakkopullaa, jopa koiran kävelyttämisestä.

Silloin muistutan itseäni siitä, miksi ylipäätään omistan koiran: jotta voisin viettää sen kanssa aikaa ja nauttia siitä.

Koiran kanssa olemisen ei tarvitse olla yksi vaatimus muiden joukossa. Siitä voi itse asiassa saada lisää energiaa, iloa ja jaksamista arkeen, jos siihen suhtautuu oikein.

Liian usein yritän multitaskata, etenen hommasta toiseen autopilotilla, murehdin menneitä  tai stressaan tulevaisuutta. Tällöin unohdan keskittyä siihen kaikkeen tärkeimpään eli tähän hetkeen.

Koirat, sen sijaan, ovat hetkeen keskittymisen mestareita. Voisimme oppia niiltä paljon.

Mindfulness avuksi

Mindfulness on tietoista läsnäoloa, jota harjoittelemalla voi oppia elämään enemmän hetkessä, rentoutumaan ja vähentämään stressiä.

Mindfulness-meditaatioon kuuluu hetkeen keskittyminen ja sen hyväksyminen sellaisena kuin se on. Mitään muuta ei tehdä samalla, eli kännykkä, tv ja tietokone laitetaan pois päältä. Hetken annetaan olla sellainen kuin se on, ja keskittyminen siirretään esimerkiksi hengitykseen, ympäristön tarkkailuun, ääniin, hajuihin, tuntemuksiin tai vaikka koiraan. Ajatukset saavat harhailla vapaasti, mutta ne tuodaan aina lempeästi takaisin tähän hetkeen.

Koiran kanssa mindfulnessin harjoittaminen on äärimmäisen palkitsevaa. Koira nauttii omistajan jakamattomasta huomiosta, ja omistaja nauttii siitä, kuinka pienistä asioista koira iloitsee.

Kun mindfulnessia alkaa harjoittaa, tajuaa kuinka harvoin itse asiassa keskittyykään täysillä yhteen asiaan kerrallaan, ja kuinka paljon upeita asioita jää sen seurauksena kokematta.

Joskus tuntuu, ettei ole aikaa mihinkään mindfulness-hömpötyksiin. Silloin kannattaa pitää mielessä tämä buddhalainen sananlasku:

Istu meditaatiossa kaksikymmentä minuuttia joka päivä – paitsi jos olet liian kiireinen. Siinä tapauksessa sinun tulisi istua tunti.

Rauhoittuminen ja tietoinen läsnäolo on entistäkin tärkeämpää niinä päivinä, kun tuntuu, ettei millään ehtisi keskittyä hetkeen. Mindfulness-harjoitusten avulla saa kerättyä energiaa, jaksaa paremmin ja toimii tehokkaammin, mikä on juuri sitä, mitä kiireisinä päivinä tarvitsee. Olen itse oppinut tämän kantapään kautta.

Pyhitä siis vaikkapa koiran kanssa vietetty aika mindfulnessin harjoittamiselle. Unohda kaikki muu ja keskity vain ja ainoastaan koiran kanssa olemiseen. Anna koiran näyttää, miten homma hoituu – se on paras mahdollinen opettaja.

Tässä muutamia vinkkejä siihen, miten voit soveltaa mindfulnessia koirasi kanssa:

  • Silittelyhetki. Istuskele tai makoile koirasi kanssa sohvalla tai lattialla ilman, että teet mitään muuta samalla. Silittele ja rapsuttele koiraasi ja huomaa, miltä sen turkki tuntuu. Nauti siitä, kuinka kovasti koira nauttii silittämisestä, ja kuuntele sen rauhallista hengitystä.
  • Ulkona istuskeleminen. Etsi jokin kaunis, rauhallinen paikka, jossa voit istua koirasi kanssa. Anna koiran tutkailla ympäristöä tai istuskella kanssasi, jos se haluaa. Tarkkaile, kuinka koira nauttii ulkona olemisesta ja kerää haistelemalla tietoa ympäristöstä. Keskity ympäristön yksityiskohtiin, auringon lämpöön, kukkien tuoksuun, tuulen vireeseen ja lintujen lauluun.
  • Tietoisesti käveleminen. Sen sijaan, että yrittäisit saada kävelylenkin suoritettua mahdollisimman nopeasti, hidasta vauhtia. Keskity jokaiseen askeleeseen. Anna koiran juoksennella vapaana tai liinassa, jos mahdollista, ja nauti sen riemusta. Keskity havainnoimaan ympäristöä käyttäen kaikkia aistejasi. Anna jalkojen viedä uusiin paikkoihin, tai anna vaikka koiran päättää kävelyn suunta.
  • Leikkiminen. Koiran kanssa leikkimisen ei tarvitse olla pelkkää pallon heittämistä. Ole luova, hulluttele ja nauti. Anna koiran muistuttaa, kuinka hauskaa leikkiminen voi olla. Jessien mielestä mahtavin leikki on se, kun juoksemme yhdessä edestakaisin pihalla, Jessie heilutellen lelua suussaan. Myös kouluttamisesta voi tehdä leikkiä – tarkoituksenahan on, että sekä omistajalla että koiralla on hauskaa. Sekoita lyhyitä koulutushetkiä leikin lomaan, tee siitä hauskaa, ja riemuitse koiran kanssa, kun se tekee jotain oikein.

Itselläni on vielä paljon opittavaa; en aina osaa nauttia hetkestä ja rentoutua, mutta mindfulness auttaa muistamaan, mikä on koiran omistamisessa (ja ylipäänsä elämässä) tärkeintä.

Kaikille meistä tulee välillä eteen huonoja päiviä, ja silloin koiran kanssa ajan viettäminen voi olla paras lääke.

Lisäbonuksena oman rentoutumisen seurauksena koirakin rentoutuu. Tämä voi olla erityisen hyödyllistä, jos oma koira on pelokas tai arka, jolloin omistajan rauhallinen mielentila saattaa hyvinkin tarttua koiraan.

Lisää mindfulnessista:

Mitä ovat mindfulness-tietoisuustaidot?

How animals help us live in the moment

  • Lisää vinkkejä mukavampaan arkeen koiran kanssa

    Tilaa uutiskirje, niin saat viikoittaisen vinkin sähköpostiisi! Bonuksena saat myös ilmaisen minikurssin koiran totuttamisesta kynsien leikkaukseen. 🙂

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: