Mitä luulet, mikä tekisi koirasi kaikkein onnellisimmaksi? Ehkä loputon määrä hampurilaisia tai kasa tennispalloja? Tai valtava, pehmeä sänky, jossa loikoilla? Voisi kuvitella, että koiralle paras tunne maailmassa olisi se, kun se saa jotakin hyvää, jotakin tavoittelemaansa tai haluamaansa. On kuitenkin olemassa tunne, joka on vieläkin voimakkaampi kuin positiivisten asioiden saavuttamisesta ja nauttimisesta saatu mielihyvä. SuuriJatka lukemista ”Milloin koira on onnellisimmillaan?”
Avainsana-arkisto:tunteet
Aina ongelma ei ole koulutuksen puute
Joskus on selvää, että koiralle on opetettava uusi tapa toimia. Se käyttäytyy tavalla, joka ei ole ihmisten mielestä hyväksyttävä, ja usein ainoa ratkaisu on yksinkertaisesti opettaa koiralle, miten haluaisimme sen mieluummin käyttäytyvän. Koira saattaa hyppiä pöydille ruoan toivossa, vetää hihnassa päästäkseen nopeammin hauskoihin paikkoihin tai ei anna ottaa itseään kiinni vapaana ollessaan. Käyttäytymiseen on yleensäJatka lukemista ”Aina ongelma ei ole koulutuksen puute”
Tunteeko koira samoja tunteita kuin ihminen?
Koira tuntee iloa, surua, turhautumista ja pelkoa, aivan kuten mekin. Siitä ovat kaikki varmasti samaa mieltä, ja näiden tunteiden olemassaoloa on myös tieteellisesti tutkittu eläimillä. Vaikeammin todistettavissa ovat monimutkaisemmat tunteet, kuten mustasukkaisuus, häpeä, katumus tai kostonhalu. Meillä on tapana usein inhimillistää koiria ja kuvitella, että ne tuntevat ja kokevat asiat täsmälleen samalla tavalla kuin me.Jatka lukemista ”Tunteeko koira samoja tunteita kuin ihminen?”
Osaako koira lohduttaa?
Jokainen koiranomistaja on varmasti kokenut vastaavan tilanteen. Olet masentunut ja surullinen huonosti menneen päivän jälkeen, ja koirasi tulee luoksesi huolestuneen oloisena. Se käyttäytyy selvästi eri tavalla kuin normaalisti, painaa päänsä syliisi ja heiluttaa häntäänsä. Se saattaa nuolla käsiäsi tai tökkiä sinua kuonollaan, tai ehkä vain maata vierelläsi. Tuntuu siltä, kuin koira kokisi myötätuntoa omaa suruasiJatka lukemista ”Osaako koira lohduttaa?”
Eleet, jotka jokaisen koiranomistajan tulisi tunnistaa
Koira viestii jatkuvasti. Aina koiran eleet eivät kuitenkaan ole selkeitä tai ihmisten helposti tunnistettavissa. Esimerkiksi jos koira ei halua, että siihen kosketaan, se ei välttämättä murise tai juokse karkuun. Se saattaa yksinkertaisesti kääntää päätään poispäin, nuolla huuliaan ja nostaa tassuaan. Koirien kielellä tällaiset eleet ovat aivan yhtä tärkeitä kuin murina tai pakeneminen. Koira viestii (ainakinJatka lukemista ”Eleet, jotka jokaisen koiranomistajan tulisi tunnistaa”