Yksikään koiranomistaja ei todennäköisesti epäile, etteikö koiralla olisi tunteita; näemmehän todisteita siitä päivittäin. On selvää, että koiran tunteiden vähättely johtaisi monenlaisiin ongelmiin, mutta toisaalta aivan yhtä ongelmallista olisi olettaa, että koira tuntee täsmälleen samoja tunteita kuin ihminen. Saatamme tällöin vaatia koiralta aivan liikoja tai kuvitella sen ymmärtävän enemmän kuin se todellisuudessa ymmärtää. Väärinkäsitykset saattavat johtaa koiran ja omistajan välisen suhteen heikkenemiseen, ei-toivotun käytöksen lisääntymiseen ja koiran elämänlaadun huononemiseen. Siksi on tärkeää pyrkiä ymmärtämään, mihin tunteisiin koira todellisuudessa kykenee, sen sijaan että olettaisimme tietävämme intuitiivisesti, miltä koirasta tuntuu.
Ihminen näkee ihmismäisiä piirteitä kaikkialla
Jopa hyvinkin rationaalinen koiranomistaja, joka ymmärtää kirkkaasti koiran olevan koira eikä ihminen, saattaa silti huomaamattaan sortua koiran inhimillistämiseen. Antropomorfismi, eli inhimillisten ominaisuuksien liittäminen eläimiin ja elottomiin kohteisiin, on luonnollinen osa ihmisyyttä. Emme aina edes tajua tekevämme sitä, sillä saatamme pitää täysin itsestäänselvyytenä, että koira ymmärtää tai tuntee samoja asioita kuin mekin. Yleensä vedämme hyvin nopeasti eläinten käyttäytymisen perusteella johtopäätöksiä, jotka sopivat yhteen uskomuksiemme kanssa ja vahvistavat käsityksiämme eläinten ihmismäisyydestä. On kuitenkin muistettava, että aina johtopäätöksemme eivät osu oikeaan – edes silloin kun todisteita vaikuttaisi olevan runsaasti.
Viisas Hans oli hevonen, joka esitteli omistajansa kanssa uskomattomia matemaattisia kykyjään 1900-luvun Saksassa. Hans vastasi omistajansa esittämiin kysymyksiin koputtamalla kaviollaan maata. Minkä tahansa monimutkaisen kysymyksen omistaja esittikin, Hans osasi vastata siihen oikein. Kun esitystä myöhemmin alettiin tutkia tarkemmin, kävi ilmi, että Hans ei kyennytkään vastaamaan kysymyksiin oikein, jos kysyjä ei itse tiennyt vastausta kysymykseen tai jos Hans ei saanut nähdä kysyjää. Hansin vastaukset osuivat oikeaan, koska se oli oppinut äärimmäisen taitavaksi ihmisten lukijaksi. Kun koputuksia oli tullut riittävä määrä, Hans huomasi sen omistajan pienistä ei-tahdonalaisista elekielen muutoksista, joista omistaja itsekään ei ollut tietoinen.
Viisaan Hansin esimerkki osoittaa, että aina se, mitä kuvittelemme näkevämme, ei välttämättä vastaa todellisuutta. Sen vuoksi onkin välillä tärkeää tutkia myös sellaisia kysymyksiä, joihin uskomme jo tietävämme vastauksen. Tutkimuksissa onkin keskitytty paljon eläinten perustunteisiin, vaikka niiden olemassaolo saattaakin koiranomistajan näkökulmasta tuntua itsestäänselvyydeltä.
Seitsemän perustunnetta
Tutkimustieto viittaa siihen, että muut nisäkkäät tuntevat ainakin samoja perustunteita kuin ihmisetkin. Neurotieteilijä Jaak Panksepp esitti, että kaikilla nisäkkäillä on ainakin seitsemän tunnejärjestelmää: pelko, suru, aggressio, mielihyvän tavoittelu, leikkisyys, hoivan tunne ja seksuaalinen halu. Näihin tunteisiin liittyviä aivojen rakenneosia ja kemiallisia reaktioita on tutkittu yksityiskohtaisesti useissa eläinlajeissa ja on huomattu, että niiden toiminta on hyvin samankaltaista kuin ihmisilläkin.
Pelko liittyy tilanteisiin, jotka koira kokee mahdollisesti vaarallisina. Pelon intensiivisyys voi vaihdella lievästä epävarmuudesta voimakkaaseen paniikkiin. Pelottavassa tilanteessa ilmenee usein taistele tai pakene -reaktio, eli koira saattaa joko puolustautua tai juosta karkuun. Näiden kahden reaktion lisäksi on kuitenkin olemassa myös kaksi muuta tapaa, joilla koira voi selviytyä uhkaavasta tilanteesta: jähmettyminen ja ”koheltaminen”. Koira saattaa joko sulkeutua ja lamaantua pelottavassa tilanteessa, tai se saattaa käyttäytyä liehittelevästi ja lähes hyperaktiivisesti. ”Koheltamista” saattaa ilmetä, jos koira pyrkii lepyttelemään tai rauhoittelemaan tilannetta esimerkiksi leikkisällä käytöksellään tai rauhoittavien signaalien kautta. Kyseessä voi myös olla sijaistoiminto, eli koira ilmaisee ja purkaa tilanteessa kokemaansa stressiä käytöksellä, joka ei suoraan liity tilanteeseen. Koira saattaa esimerkiksi juoksennella ympäriinsä, hyppiä, näykkiä tai tehdä leikkikumarruksia. Aina tällaista käytöstä ei ole helppo erottaa aidosta innostumisesta ja leikistä.
Ahdistus on samankaltainen tunne kuin pelko, mutta sen tuntemiseen ei vaadita minkäänlaista pelottavaa tai potentiaalisesti vaarallista ärsykettä. Koira kokee ahdistusta silloin, kun se ennakoi, että tilanteessa saattaa mahdollisesti tapahtua jotakin pelottavaa. Se saattaa ehkä kokea ahdistusta kävelyllä, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtuisi, koska se olettaa jostakin ilmestyvän jotakin pelottavaa.
Surua koira tuntee, kun se on joutunut eroon ihmisestä tai koirasta, johon se on muodostanut kiintymyssuhteen. Pankseppin mukaan tämä tunnejärjestelmä eroaa selkeästi pelosta, sillä ne perustuvat erilaisiin fyysisiin reaktioihin. Voidaan sanoa, että koira tuntee jotakin kaipauksen tai ikävän tapaista. Eroahdistus on harmillisen yleinen ongelma, mikä saattaa osaltaan johtua voimakkaasta kiintymyssuhteesta, jonka koira muodostaa omistajaansa. Tutkimusten perusteella on huomattu, että yllättävän moni koira kärsii yksinolo-ongelmista omistajiensa tietämättä. Jos koira ilmaisee ahdistuksensa muilla tavoin kuin esimerkiksi tuhoamalla tai haukkumalla, omistaja ei välttämättä koskaan saa tietää koiransa yksinoloon liittyvistä haasteista.
Aggression, vihan ja turhautumisen kaltaiset tunteet luokitellaan Pankseppin mukaan saman tunnejärjestelmän alle. Koira kokee näitä tunteita silloin, kun sen odotukset eivät täyty tai kun tilanne ei suju koiran toivomalla tavalla. Koira saattaa esimerkiksi puolustaa reviiriään tai se saattaa olla turhautunut siitä, että siltä estetään pääsy sille tärkeän resurssin tai kohteen luokse. Eri tunnejärjestelmät saattavat myös sekoittua keskenään. Koira saattaa esimerkiksi samanaikaisesti puolustaa reviiriään ja tuntea pelkoa reviiriä uhkaavaa, tuntematonta koiraa kohtaan. On tärkeää ymmärtää, että koiran aggressiivinen tai uhkaava käytös perustuu hyvin usein enimmäkseen pelkoon, vaikka monesti ihmisten ensimmäisenä oletuksena on, että koira kokee tällaisessa tilanteessa jotakin vihan kaltaista. Hyökkäävä käytös ei kuitenkaan tarkoita, etteikö koira voisi samalla pelätä.
Mielihyvän tavoittelu on ilon kaltainen tunne, jota koira kokee tavoitellessaan tai odottaessaan jotakin positiivista. Tämä on erilainen tunne kuin se mielihyvä, joka seuraa jonkin positiivisen asian saavuttamisesta. Koira saa iloa jo pelkästä yrittämisestä ja tietyn käyttäytymisen toteuttamisesta, eikä tämä ilo ole välttämättä riippuvainen siitä, onnistuuko koira yrityksissään vai ei. Koira kokee tätä tunnetta esimerkiksi suorittaessaan temppuja, juostessaan agilityradalla, etsiessään hajuaistinsa avulla herkkuja, metsästäessään ja missä tahansa muussa tilanteessa, jossa se uskoo ponnisteluidensa kautta saavansa jotakin positiivista ja arvokasta.
Leikkisyyttä ilmenee sosiaalisen leikin yhteydessä eli silloin, kun leikissä on mukana toinen yksilö, oli se sitten ihminen, toinen koira tai jokin muu eläin. Aitoa leikkiä ilmenee yleensä ainoastaan tilanteissa, joissa koira kokee olevansa turvassa ja joissa se voi hyvin. Leikille on tyypillistä, että roolit vaihtuvat osallistujien kesken. Jos siis yksi koirista jahtaa jatkuvasti toista, jahdattavana oleva koira ei välttämättä koe tilannetta leikkinä. Leikissä koirat käyttävät usein liioiteltuja tai epätäydellisiä versioita normaaleista käyttäytymismalleista, kuten metsästyksestä tai tappelusta. Koirat saattavat välillä antaa tarkoituksellisesti toisen voittaa, ja puruvoimaa käytetään huomattavasti vähemmän kuin aidoissa tilanteissa. Leikki on itsessään palkitsevaa, eli koira ei tee sitä minkään tavoitteen tai palkkion saavuttamiseksi.
Rakastaako koirasi sinua?
Rakkaus-sanan käyttöä on tietoisesti vältetty tutkimusmaailmassa, mutta useiden tutkimusten perusteella on selvää, että koirat kiintyvät voimakkaasti omistajiinsa. Tutkimuksissa on osoitettu, että koiran tuntema kiintymyssuhde omistajaansa kohtaan on hyvin samankaltainen kuin pienen lapsen kokema kiintymys äitiään kohtaan. Omistajan silittäessä koiraa tai pelkästään katsoessa sitä silmiin sekä koirassa että omistajassa erittyy oksitosiini-hormonia, joka liittyy voimakkaisiin kiintymyssuhteisiin. Koirassa tätä hormonia erittyy tällöin huomattavasti enemmän kuin ihmisessä. Koirat vaikuttaisivat tutkimusten mukaan kiintyvän ihmisiin itse asiassa voimakkaammin kuin toisiin koiriin. Koirien taipumus tällaiseen voimakkaaseen kiintymiseen voi johtua geenimuutoksista, jotka havaittiin Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa vuonna 2017. Nämä samat geenimuutokset aiheuttavat ihmisillä Williamsin oireyhtymän, joka tekee ihmisistä hypersosiaalisia ja herkästi kiintyviä.
On siis olemassa runsaasti biologisia ja käyttäytymiseen liittyviä perusteita sille, että koirat kiintyvät voimakkaasti omistajiinsa – ehkä jopa voimakkaammin kuin omistajat kiintyvät koiriinsa. On tietysti vaikeaa määritellä, missä vaiheessa tätä kiintymystä voitaisiin alkaa kutsua rakkaudeksi. On hyvin mahdollista, että koirien kokemus rakkaudesta on hyvin erilainen kuin se, mitä me ihmiset koemme, mutta ei välttämättä yhtään sen heikompi tai mitättömämpi.
Kykeneekö koira monimutkaisempiin tunteisiin?
Perustunteita monimutkaisempiin tunteisiin vaaditaan yleensä jonkinlaista itsetietoisuutta, sosiaalisten tilanteiden tulkintaa sekä käsitystä toisen yksilön mielestä. Jotta koira voisi kyetä tuntemaan esimerkiksi häpeää, ylpeyttä tai kateutta, sen on oltava tietoinen omista tunteistaan ja sillä on oltava kyky ajatella, mitä muut yksilöt tietävät, ajattelevat tai tuntevat. Osa tunteista saattaa vaatia hyvinkin monimutkaista rationaalista ajattelua ja kykyä asettautua toisen asemaan.
Itsetietoisuutta on yleisesti tutkittu testaamalla, kykeneekö eläin tunnistamaan itsensä peilistä. Koirat eivät ole läpäisseet tätä testiä, mutta sen sijaan ne vaikuttaisivat kykenevän erottamaan oman hajunsa muiden koirien hajuista. Tämän perusteella ei voi vielä vetää kovin varmoja johtopäätöksiä, mutta vaikuttaisi siltä, että koirilla on jonkinasteinen tietoisuus itsestään. Koirat kykenevät myös jossakin määrin ymmärtämään, mitä toinen eläin tai ihminen tietää ja mitä ei, mutta niiden versio tästä kyvystä on todennäköisesti erilainen kuin ihmisillä. Ei ole varmaa, pystyykö koira esimerkiksi ajattelemaan omia tunteitaan tai olemaan tietoinen muiden tunteista tai ajatuksista. Ihmisillä tietyt aivokuoren alueet ja limbisen järjestelmän yhteydet näihin alueisiin liittyvät tunteiden säätelyyn ja käsittelyyn, ja ne ovat myös valtavan paljon suuremmat kuin vastaavat alueet ja yhteydet koirilla.
On siis mahdollista, että koirat tuntevat jonkinlaisia varhaisia versioita monimutkaisemmista tunteista, mutta niiden kokemukset saattavat olla hyvin erilaisia kuin ihmisten. Koirat elävät yleensä hetkessä, eikä ole todisteita siitä, että ne kykenisivät muistelemaan menneitä tai suunnittelemaan tulevaisuutta. Koirat eivät todennäköisesti mieti, mitä ihmiset ajattelevat niistä tai miten muut koirat näkevät ne, eivätkä ne pohdi tunteidensa merkityksiä tai syitä. Koirilla ei myöskään vaikuttaisi olevan kykyä hillitä omia tunteitaan tai selvitellä niiden syitä. Ne eivät voi selittää itselleen, miksi niistä tuntuu siltä kuin tuntuu, eivätkä ne voi vakuuttaa itselleen, ettei tilanne ole oikeasti vaarallinen tai että se on pian ohi. Tästä syystä koirat saattavat kokea perustunteet jopa voimakkaampina kuin ihmiset; ne eivät voi ajattelun kautta keksiä selityksiä tunteilleen tai rauhoitella itseään samalla tavoin kuin ihmiset.
On epätodennäköistä, että koirat kokisivat noloutta, häpeää tai kostonhalua, sillä ne vaativat kykyä muistella menneitä tapahtumia, suunnitella tulevaisuutta ja ymmärtää, mitä ihmiset tai muut eläimet ajattelevat niistä ja miksi. Yleensä koiran käytökselle löytyy aina yksinkertaisempi selitys. Koira saattaa esimerkiksi näyttää ”nololta”, kun sille on puettu hassut vaatteet, koska vaatteet tuntuvat epämukavilta tai se kokee tilanteen pelottavana tai ahdistavana. Ihmisten äänekäs nauru saattaa pelästyttää koiran tai johtaa siihen, että se pyrkii eleillään rauhoittelemaan tilannetta. Koira, joka ”osoittaa mieltään” pureskelemalla esineitä tai tekemällä tarpeensa sisälle, on todennäköisemmin ahdistunut yksinolosta kuin kostonhaluinen omistajalle, joka jätti sen yksin.
Tietääkö koira tehneensä väärin?
Tilanne on tuttu monelle koiranomistajalle: tulet kotiin työpäivän jälkeen ja koira ryntää tervehtimään sinua ovelle. Tiedät välittömästi, että koira on tehnyt jotakin kiellettyä yksin ollessaan, sillä se paistaa sen elekielestä. Koira saattaa välttää katsekontaktia, kääntää päätään poispäin, piiloutua, madaltaa vartaloaan tai päätään, nuoleskella huuliaan, nostaa tassuaan, vetää korvansa taaksepäin tai madaltaa häntäänsä. Leimaamme tällaisen käytöksen usein syyllisyydeksi, vaikka koira käyttää täsmälleen samaa elekieltä lepytellessään omistajaa, käyttäessään rauhoittavia signaaleja ja kokiessaan tilanteen uhkaavana, ahdistavana tai stressaavana.
Tutkimuksissa on osoitettu, että tällaista ”syyllistä” käytöstä ilmenee todennäköisimmin silloin, kun omistaja luulee koiran syöneen jotakin kiellettyä – riippumatta siitä, onko koira todellisuudessa tehnyt niin vai ei. Koira siis vaikuttaisi reagoivan pääasiassa omistajan elekieleen ja käytökseen. Osa koirista saattaa olla hyvinkin herkkiä omistajan pienillekin mielentilan muutoksille, joista omistaja itsekään ei välttämättä ole tietoinen.
Kun tiedetään, kuinka huonoja koirat ovat muistelemaan menneitä tapahtumia tai yhdistämään syy-seuraussuhteita toisiinsa edes silloin, kun viivettä tapahtumien välillä on vain muutamia sekunteja, on vaikea kuvitella, että koira kykenisi tuntemaan syyllisyyttä jostakin, mitä se teki useita tunteja sitten. Todennäköisempi selitys on, että koira reagoi omistajan käyttäytymiseen ja yrittää sen perusteella arvata, onko tarvetta tyynnyttelyyn vai ei. Koirat saattavat myös mahdollisesti oppia yhdistämään lattialla näkyvät tuhotut esineet tai pissalätäköt omistajan tullessa kotiin siihen, että omistaja tulee olemaan tyytymätön. Koira ei kuitenkaan välttämättä tiedosta, että omistaan vihaisuus liittyy siihen, mitä koira teki aiemmin päivällä.
Mikä sitten selittää sen, että joskus jo pelkästään koiran käytöksen perusteella on mahdollista arvata, onko se tehnyt yksin ollessaan pahojaan vai ei? On mahdollista, että omistaja on oppinut todella tehokkaasti arvaamaan, milloin koira tulee tuhoamaan jotakin, ja koira puolestaan pyrkii arvaamaan omistajan käytöksen perusteella, milloin sille ollaan vihaisia ja milloin ei. Meillä ihmisillä on taipumus huomata ja muistaa erityisesti ne tilanteet, jotka vahvistavat omia uskomuksiamme ja käsityksiämme; tätä kutsutaan vahvisteharhaksi. Välillä saattaa käydä niin, että koira näyttää syylliseltä kotiin tullessasi, mutta minkäänlaisia jälkiä tihutöistä ei löydy, vaikka kuinka etsisit. Joskus taas koirasi saattaa tervehtiä sinua iloisesti, vailla syyllisyyden häivääkään, mutta astuessasi keittiöön huomaat, että roskakori on levitetty pitkin lattioita. Tällaiset tilanteet eivät sovi yhteen sen kanssa, mitä uskot, eivätkä ne noudata järkevältä tuntuvaa syy-seuraussuhdetta, joten ne saattavat helposti unohtua. Sen sijaan mieleen jäävät parhaiten ne tilanteet, joissa koira on tehnyt tuhojaan ja näyttää lisäksi syylliseltä.
Koirat vaikuttaisivat kuitenkin olevan tietoisia siitä, jos ne tekevät jotakin kiellettyä. Niiden syke nousee tällaisessa tilanteessa ja ne pyrkivät tekemään kiellettyjä asioita silloin, kun omistaja ei ole näkemässä. Tämä ei vielä tarkoita, että koiralla olisi käsitys oikeasta tai väärästä tai että se kokisi syyllisyyden tunnetta. Tällaista käytöstä voi ilmetä puhtaasti oppimisen seurauksena; koiralla on ehkä useita kokemuksia siitä, että kielletyn asian tekemisestä omistajan nähdessä seuraa jotakin ikävää.
Tällä hetkellä tiedossa olevien tutkimusten perusteella ei ole vielä mahdollista sanoa, kykeneekö koira tuntemaan syyllisyyttä vai ei. On kuitenkin paljon viitteitä siitä, että koiran ”syylliseltä” näyttävä käytös omistajan tullessa kotiin johtuu jostakin aivan muusta kuin syyllisyydestä.
Voiko koira olla mustasukkainen?
Osa koirista saattaa välillä käyttäytyä tavalla, joka muistuttaa hyvin paljon mustasukkaisuutta. Ne saattavat käyttäytyä vihamielisesti, jos toinen koira lähestyy niiden omistajaa, ne saattavat tunkea väliin omistajan viettäessä aikaa toisen ihmisen lähettyvillä, tai ne saattavat murista tai haukkua omistajan halatessa toista ihmistä. Kokeeko koira siis suhteensa omistajaan olevan jollakin tavoin uhattuna?
Koirien mustasukkaisuutta on aiemmin tutkittu lelukoirien avulla, mikä vaikeuttaa tutkimustulosten tulkintaa; koirat todennäköisesti käyttäytyvät eri tavalla lelukoiraa kohtaan verrattuna aitoon koiraan. Vuonna 2018 tehtiin kaksi tutkimusta, joissa tarkkailtiin koirien käytöstä silloin, kun omistaja kiinnitti huomiota toiseen koiraan. Unkarilaisessa tutkimuksessa koirat viettivät enemmän aikaa omistajan läheisyydessä tai omistajan ja koiran välissä silloin, kun toinen koira sai omistajalta huomiota. Vihamielistä käytöstä toista koiraa kohtaan ei kuitenkaan näkynyt lainkaan. Italialaisessa tutkimuksessa sen sijaan ei huomattu lainkaan merkkejä mustasukkaisuutta muistuttavasta käytöksestä.
Mustasukkaisuudesta tarvitaan selkeästi lisää tutkimustietoa, eli tällä hetkellä on vaikeaa sanoa, kokeeko koira aidosti mustasukkaisuutta vai voiko sen käytöksen taustalla olla jokin vaihtoehtoinen selitys. Koira saattaa esimerkiksi suhtautua yleisesti ottaen epäluuloisesti tai vihamielisesti tuntemattomia koiria tai ihmisiä kohtaan, mikä saattaa vaikuttaa mustasukkaisuudelta. Vaihtoehtoisesti se saattaa kokea omistajan tärkeänä resurssina, jota on puolustettava muilta. Koira saattaa myös nähdä ihmisten keskinäisen halaamisen tai muun läheisyyden konfliktitilanteena, jonka se pyrkii keskeyttämään. Koiran näkökulmasta halaaminen saattaa näyttää hyvinkin uhkaavalta käytökseltä. Kyseessä saattaa joissakin tapauksissa olla yksinkertaisesti se, koira kiinnostuu omistajan tarjoamasta huomiosta enemmän nähdessään toisen koiran menevän omistajan luokse. Koirat ovat sosiaalisia eläimiä ja muiden koirien käytös vaikuttaa väistämättä niihin jollakin tapaa. Jos yksi koira haistelee mielenkiintoista kohtaa ulkona, toinen koira ryntää todennäköisesti myös paikalle haistelemaan samaa hajua. Jos yksi koira alkaa leikkiä lelulla, saattaa toinenkin innostua leikkimään. Joskus voi käydä niinkin, että koira lähestyy omistajaansa syystä tai toisesta, ja joutuu tällä tavoin ikään kuin vahingossa aivan liian lähelle toista koiraa tai ihmistä, ja saattaa sen vuoksi ärähtää tai käyttäytyä uhkaavasti.
On täysin mahdollista, että koirat kokevat jonkinlaista mustasukkaisuuden esiastetta, joka on todennäköisesti erilaista kuin ihmisten tuntema mustasukkaisuus. Koira ei kuitenkaan kykene kantamaan kaunaa tai muistelemaan menneitä, joten mustasukkaisuuden tunne keskittyy todennäköisesti vain yksittäisiin hetkiin. Moni koiranomistaja olettaa helposti, että koiran mököttäminen tai vihamielinen käytös esimerkiksi uutta vauvaa tai koiranpentua kohtaan johtuu mustasukkaisuudesta. Paljon todennäköisempää kuitenkin on, että koira kokee uuden tilanteen stressaavana tai suhtautuu pelokkaasti tai epävarmasti uuteen perheenjäseneen.
Tunnetilojen selvittäminen kannattaa
Koska eläinten monimutkaisempia tunteita on tutkittu vasta suhteellisen vähän aikaa, ei varmaa tietoa ole vielä saatavilla kovinkaan paljon. Sitä ennen ei kannata hypätä liian nopeasti johtopäätöksiin siitä, mitä koira tuntee missäkin tilanteessa. On hyvä suhtautua koiran käytökseen uteliaan avoimesti, olettamatta liikaa sen sisäisestä tunnemaailmasta ennen kuin tilannetta on selvitetty riittävästi. Kun koira käyttäytyy tavalla, jota emme ymmärrä, on tärkeää aina ensimmäiseksi selvittää, mikä tunne tai tunteiden yhdistelmä on todennäköisimmin käytöksen taustalla. Ymmärtämällä, miltä koirasta tuntuu tilanteessa, päästään jo paljon lähemmäksi ratkaisua.
Artikkeli on julkaistu alun perin Canis-lehdessä 5/2020.
ZenKoira 