Palkitsemiseen perustuvan koulutuksen ei tarvitse olla aikaavievää ja vaivalloista

heinäkuu 17 207

Moni valitsee edelleen koulutustavan, joka perustuu rankaisemiseen, pelkoon tai kipuun, siitäkin huolimatta, että useat tutkimustulokset ovat osoittaneet niiden tehottomuuden ja haitallisuuden. Kun vaihtoehtoina ovat positiivinen vahvistaminen, johon menee usein aikaa ja vaivaa, ja rankaiseminen, joka on nopeampaa ja helpompaa, moni valitsee mieluummin jälkimmäisen.

Kirjoitin aikaisemmassa artikkelissani siitä, miksi rankaisujen käyttämiseen ei kannata langeta, vaikka se vaikuttaisikin helpolta pikaratkaisulta.

Positiiviseen vahvistamiseen joutuu tosiaan uhraamaan hieman enemmän aikaa ja vaivaa, mutta se saattaa myös yllättää positiivisesti. Tulokset voivat olla joskus huomattavan nopeita ja melko vaivattomasti saavutettuja. Aina ei tarvitse käyttää useita kuukausia koiran ongelmakäyttäytymisen vähentämiseen, ellei kyseessä ole vakava ongelma.

Tämä on ehkä muiden kouluttajien keskuudessa epäsuosittu mielipide, mutta koulutusta ei aina tarvitse toteuttaa tiukkapipoisen täydellisesti. Jos kaiken tekee täydellisyyttä tavoitellen, aikaa voi mennä ja paljonkin. Joskus jo pelkkä ajatuskin edessä olevasta urakasta saa lamaantumaan ja valitsemaan joko ikävämmän koulutustavan tai sen, ettei asialle tee mitään. Jos vaihtoehtoina ovat luovuttaminen ja ei-niin-täydellisen positiivisen koulutussuunnitelman toteuttaminen, valitsisin mieluummin jälkimmäisen.

Kannattaa miettiä, mitä haluat koirasi kanssa saavuttaa. Jos se esimerkiksi pelkää ilotulitusta, haluatko että se on täysin iloinen ja huoleton ilotulituksia kuullessaan, vai edes hieman parempi kuin nykyään? Jos haluat täydellisiä tuloksia, on siedättäminen ja vastaehdollistaminen toteutettava myös täydellisesti, ja usein myös hitaasti. Jos vähempikin riittää, voi koulutukseen suhtautua hieman rennommin. Aina on tietysti parempi, mitä huolellisemmin koulutussuunnitelman toteuttaa, mutta jos aika tai jaksaminen ei yksinkertaisesti riitä, on parempi tehdä edes jotakin kuin olla tekemättä mitään.

Annan esimerkkinä edesmenneen koirani Meganin, joka vihasi kaikenlaisia hoitotoimenpiteitä. Se antoi kyllä kärsien tehdä itselleen mitä tahansa, mutta oli äärimmäisen peloissaan ja ahdistunut. Megan tiesi heti, milloin esimerkiksi sen kynsiä aiottiin leikata, ja piiloutui pöydän alle tai juoksi karkuun. Se tuli kutsuttaessa luokse, mutta makasi litteänä maata vasten, täristen ja hampaitaan kalisuttaen. Se oli ahdistunut ja stressaantunut vielä useita minuutteja toimenpiteen jälkeen.

Tiesin, että asialle on tehtävä jotakin, mutta urakan suuruus lannisti. Lopulta sain aikaiseksi aloittaa kynsienleikkuuseen vastaehdollistamisen ja siedättämisen. Aluksi otin kynsisakset esiin ja tarjosin jatkuvalla syötöllä namia, kunnes Megan rentoutui ja sen häntä alkoi heilua. Sitten kynsisakset menivät pois. Toistimme tätä kerran tai kaksi päivässä, pari minuuttia kerrallaan. Tätä jatkui pari viikkoa, kunnes Megan alkoi innostua kynsisakset nähdessään. Tässä vaiheessa ikävä kyllä tajusin, että Meganin kynnet olivat niin pitkät, että ne oli pakko leikata. Otin siis kynsisakset esiin tavalliseen tapaan ja syötin muutaman namin. Seuraavaksi leikkasin yhden kynnen, ja samalla hetkellä käytin merkkiääntä, joka merkitsi Meganille namin tuloa (samalla tavalla kuin naksutin). Leikkasin yhden tassun kynnet loppuun, ja pidimme taukoa. Myöhemmin päivällä leikkasin lisää kynsiä, ja myöhemmin taas lisää.

En tehnyt siedättämistä oikein. Ensimmäisen vaiheen jälkeen seuraava askel olisi oikeaoppisesti ollut se, että ainoastaan kosketan Meganin tassua, ilman että kynsisakset tulevat edes sen lähelle. Tästä oltaisiin sitten edetty pikkuhiljaa pidemmälle. Megan ahdistui hieman, kun otin sen tassun käteeni ja aloin leikata kynsiä. Tässä vaiheessa minun olisi oikeasti pitänyt lopettaa ja mennä askel taaksepäin, tehdä asioista helpompia. Ehkä jos olisin toiminut näin, Megan olisi oppinut rentoutumaan täysin ja itse asiassa nauttimaan kynsienleikkuusta.

Vaikka Megan ei oppinutkaan rakastamaan kynsienleikkaamista, olin yllättynyt siitä, miten paljon näinkin yksinkertainen ja epätäydellinen vastaehdollistaminen vaikutti sen hyvinvointiin. Megan ei yrittänyt enää paeta kynsisakset nähdessään, se ei tärissyt eikä painautunut maata vasten, ja toimenpiteen jälkeen se palautui heti, eikä ollut enää stressaantunut. Megan alkoi myös pitää kynsien napsaisuääntä merkkinä namin saamisesta (ikään kuin se olisi naksutin). Se tuli istumaan viereen, kun toisen koiran kynsiä leikattiin, ja liikahti innostuneen odottavaisesti joka kerta, kun kynsi napsahti poikki. Luulin, että koko prosessiin olisi mennyt useita kuukausia; sen sijaan siihen meni vain pari viikkoa, ja harjoituksiin yhteenlaskettuna ehkä puolisen tuntia. Tärkein vaihe oli selvästi alkuvaihe, eli positiivisen mielikuvan luominen kynsisaksiin. Jos olisin kiirehtinyt tämän vaiheen kanssa, lopputulos olisi saattanut olla jotakin aivan muuta.

Toinen esimerkki on koira, joka ei pidä suihkussa olemisesta. Tällöin on useita vaihtoehtoja:

  • Jatketaan koiran pakottamista olemaan suihkussa
  • Siedätetään koira pikkuhiljaa nauttimaan suihkuista
  • Tehdään jotakin näiden kahden ääripään väliltä. Esimerkiksi suihkun seiniin voi sivellä maapähkinävoita tai maksamakkaraa, jolloin suihkussa oleminen onkin koiran oma valinta. Koira ei todennäköisesti opi nauttimaan suihkussa olemisesta, mutta se on hieman miellyttävämpi kokemus.

Vaikka koiran siedättäminen onkin näistä paras vaihtoehto, kokemuksen muuttaminen positiivisemmaksi on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin pelkkä väkisin suihkuttaminen.

Tietysti on aina parempi edetä hitaasti ja koiran tahtiin, ja toimin itse aina niin jos vain mahdollista. Jollekin muulle nopeus saattaa kuitenkin olla hyvinkin tärkeä asia, ja tällöin on hyvä ymmärtää, että myös positiivinen vahvistaminen voi olla nopeaa. Täydellisessä maailmassa kaikki kouluttaisivat ja siedättäisivät koiriaan täsmällisen oikein ja koiran omaan tahtiin, mutta tämä on melko epärealistinen odotus. Voin hyvin kuvitella, kuinka lannistavaa voi olla lukea tai kuulla ehdotuksia esimerkiksi siedättämisestä, johon kuuluu useita vaiheita ja paljon aikaa. Voin kuvitella, että moni jättää tämän seurauksena positiiviset keinot kokonaan kokeilematta, tai kokeilee niitä nopeasti ja luovuttaa. Oma mielipiteeni on, että positiiviseen vahvistamiseen kuuluvia koulutusmetodeja on joissain tapauksissa hieman yksinkertaistettava, jotta useampi käyttäisi niitä.

Palkitsemalla kouluttaminen voi olla yllättävän helppoa, ja tuloksia voi ilmetä nopeastikin. Joskus ongelmista voi päästä eroon jopa päivässä tai viikonlopussa, realistisemmin ehkä parissa viikossa. Riippuu omista taidoistasi, koirasi oppimiskyvystä ja kouluttamiseen varatusta ajasta, kuinka nopeasti tuloksia ilmenee. Kouluttaminen on myös yllättävän vaivatonta. Usein koiran käytöksen muuttamiseen riittää muutaman minuutin harjoittelu päivässä. Tietysti jos tuloksia haluaa nopeasti, on koiran kanssa myös harjoiteltava useammin, mutta rennommin koulutus etenee vaikkapa yhdellä viiden minuutin harjoituskerralla päivässä. Tutkimuksissa on itse asiassa osoitettu, että lyhyet ja harvat koulutuskerrat ovat paljon tehokkaampia oppimisen kannalta kuin pitkät ja usein toistuvat.

Jotta koulutus toimisi, on kuitenkin noudatettava tiettyjä oppimisen sääntöjä. Aivan miten sattuu ei voi toimia. Jos palkitsemalla kouluttaminen ei toimi, ei kannata luovuttaa kokonaan positiivisen koulutusfilosofian suhteen, vaan pyytää apua tai oppia lisää aiheesta. Positiivinen vahvistaminen toimii, se on tieteellisesti todistettu fakta. Joten jos se ei toimi, jotakin on mennyt pieleen, jolloin on yritettävä tehdä asiat hieman ”täydellisemmin”.

Kaikille koirille nopeasti eteneminen ja ei-niin-täydellisesti kouluttaminen ei toimi. Pahimmissa ongelmissa on pakko edetä täysin oikeaoppisesti ja mahdollisimman hitaasti. Joskus on myös edettävä kiireettömästi turvallisuussyistä, jos koira on esimerkiksi osoittanut merkkejä aggressiivisesta käytöksestä. Tällaisissa tapauksissa kannattaa myös ottaa yhteyttä ammattitaitoiseen ongelmakoirakouluttajaan tai käytösneuvojaan.

Jos tuntuu siltä, että et jaksa tai aika ei riitä koiran positiivisella vahvistamisella kouluttamiseen, mieti uudelleen. Onnistuisiko parin minuutin uhraaminen päivässä kouluttamiseen? Voit yllättyä siitä, kuinka paljon voit saada aikaan koirasi kanssa melko vähällä vaivalla.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s