Palkitsemiseen perustuvan koulutuksen ei tarvitse olla aikaavievää ja vaivalloista

Moni valitsee edelleen koulutustavan, joka perustuu rankaisemiseen, pelkoon tai kipuun, siitäkin huolimatta, että useat tutkimustulokset ovat osoittaneet niiden tehottomuuden ja haitallisuuden. Kun vaihtoehtoina ovat positiivinen vahvistaminen, johon menee usein aikaa ja vaivaa, ja rankaiseminen, joka on nopeampaa ja helpompaa, moni valitsee mieluummin jälkimmäisen. Kirjoitin aikaisemmassa artikkelissani siitä, miksi rankaisujen käyttämiseen ei kannata langeta, vaikka seJatkaJatka lukemista ”Palkitsemiseen perustuvan koulutuksen ei tarvitse olla aikaavievää ja vaivalloista”

Hyvät asiat vievät aikaa – koirankoulutuksessa ei ole oikoteitä

Nykymaailmassa kaikki halutaan nopeasti, heti ja mahdollisimman vähällä vaivalla. Elämä on useimmille meistä kiireistä ja hektistä, joten yritämme luonnollisesti säästää aikaa aina kun mahdollista. Sama pätee koirien suhteen. Jos koira käyttäytyy tavalla josta omistaja ei pidä, halutaan käyttäytymisestä päästä eroon mahdollisimman nopeasti ja helposti. Koulutusmenetelmät, jotka lupaavat nopeita tuloksia vähällä vaivalla ovat ymmärrettävästi suosittuja. KukapaJatkaJatka lukemista ”Hyvät asiat vievät aikaa – koirankoulutuksessa ei ole oikoteitä”