Mitä on klassinen ehdollistaminen ja miksi se on tärkeää?

DCIM100GOPRO

Jokainen, joka on vähänkään perehtynyt koirankoulutuksen terminologiaan, on jossain vaiheessa oppinut eron klassisen ja operantin ehdollistamisen välillä.

Klassinen ehdollistuminen on oppimista, jossa kaksi asiaa yhdistyvät koiran mielessä toisiinsa. Aikaisemmin koiralle merkityksetön asia muuttuukin merkitykselliseksi, koska se ennustaa jotakin. Esimerkiksi jääkaapin oven avaamisen ääni saa koiran kuolaamaan, koska se tarkoittaa ruoan saapumista. Hihnan esille ottaminen saa koiran innostumaan, koska se tarkoittaa kävelylle menemistä. Kynsisaksien ilmestyminen johtaa pelkoon ja tärinään, koska ne ovat yhdistyneet koiran mielessä ikäviin asioihin, eli kynsien leikkaamiseen.

Operantti ehdollistuminen taas tarkoittaa sitä, että koira oppii muuttamaan käyttäytymistään. Klassisessa ehdollistumisessa koiran ei tarvitse aktiivisesti tehdä mitään, kun taas operantissa ehdollistumisessa koira oppii joko lisäämään tai vähentämään tiettyä käytöstä. Jos käyttäytymisestä seuraa jotakin ikävää (rankaisu), se vähenee. Jos käytöksestä seuraa jotakin mukavaa (palkinto), se lisääntyy. Lähes kaikki kouluttaminen perustuu operanttiin ehdollistumiseen. Koira oppii istumaan, makaamaan, tulemaan luokse ja antamaan tassua, koska se on sille kannattavaa.

Klassinen ehdollistaminen on jäänyt operantin ehdollistamisen varjoon

Usein klassinen ehdollistaminen opitaan mielenkiintoisena terminä, jonka jälkeen se unohtuu jonnekin kaapin perälle, koska sille ei löydy juurikaan käytännön sovelluksia. Operantti ehdollistaminenhan opettaa koiralle, miten toimia, klassinen ehdollistaminen ei.

Kokeneetkin koirankouluttajat keskittyvät usein vain ja ainoastaan kouluttamaan operantisti. Koiraa palkitaan siitä, mitä sen halutaan tekevän. Ilmaiseksi ei anneta palkkaa, ja ainoastaan aktiivisesta tekemisestä saa jotakin.

Tämä on harmi, sillä klassinen ehdollistaminen voi olla erittäin tehokas keino vaikuttaa koiran tunnereaktioihin, mielleyhtymiin ja käsityksiin asioista. Tämän seurauksena yleensä myös käyttäytyminen muuttuu.

Jos keskitytään ainoastaan muokkaamaan käyttäytymistä, koiran käsitys tilanteesta ei välttämättä muutu. Jos käytöksen syynä on negatiivinen tunnetila, koiran voi kyllä opettaa suorittamaan uudenlaisen käyttäytymismallin, mutta ikävä tunne saattaa silti jäädä taustalle. Koiran voi esimerkiksi opettaa seisomaan paikoillaan suihkussa, mutta se saattaa yhä kokea tilanteen pelottavana. Jos taas koira oppii suihkun olevan mukava asia, se alkaa haluta mennä suihkuun ja seistä paikoillaan suihkutuksen ajan, ilman että tätä käytöstä tarvitsi edes opettaa sille.

Vastaehdollistaminen muuttaa tunteita

Kun koiran suhtautuminen tiettyä asiaa kohtaan muutetaan, tätä kutsutaan vastaehdollistamiseksi. Entinen negatiivinen tunnereaktio korvataan uudella, positiivisella reaktiolla.

Yksinkertaisimmillaan koira näkee tai kuulee kohteen, jonka se kokee ikävänä, ja saa välittömästi sen jälkeen jotakin mukavaa, esimerkiksi herkun. Useiden toistojen jälkeen kohteen näkeminen tai kuuleminen saa koiran ajattelemaan herkkua, jolloin se on muuttunut mukavaksi asiaksi.

Apuna on usein käytettävä myös järjestelmällistä siedättämistä. Pelottavan asian näkeminen voi aiheuttaa koirassa sen verran vahvan reaktion, että makkaran tunkeminen koiran suuhun ei auta asiaa millään lailla.

Et todennäköisesti pääsisi eroon esimerkiksi hämähäkkipelosta pitelemällä valtavaa tarantellaa pääsi päällä, vaikka sinulle kuinka tarjottaisiin lempikarkkejasi. Jos sen sijaan kaikkein perimmäisimmässä nurkassa vahvan lasiterraarion sisällä olisi pienenpieni hämähäkki, ja saisit syödä karkkejasi rauhassa huoneen toisessa päässä, alkaisit ehkä pikkuhiljaa pitää hämähäkkejä ihan ok:na asiana. Vähän kerrallaan edeten saattaisit ehkä jonain päivänä päästä niinkin pitkälle, että voisit jopa pitää isompaa hämähäkkiä kädessäsi. Jotta vastaehdollistaminen toimisi, täytyy ikävästä asiasta kuitenkin tehdä aluksi mahdollisimman ”ei-ikävä”.

Usein ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää , ettei koiran tarvitse tehdä yhtään mitään ansaitakseen palkinnon. Pelkkä pelottavan asian ilmestyminen johtaa hyviin asioihin. Kun tämän ymmärtää, on prosessi itse asiassa paljon yksinkertaisempi kuin uuden käyttäytymisen opettaminen.Wales 327

Vastaehdollistaminen on tehokas ratkaisu moneen ongelmaan. Remmirähinä (jos se johtuu pelosta), eläinlääkäripelko, kynsienleikkuuseen tai käsittelyyn tottuminen, ääniarkuus, aggressiivisuus (mikä hyvin usein johtuu nimenomaan pelosta); mikä tahansa, mikä johtuu negatiivisesta tunnetilasta.

Voit lukea täältä kirjoitukseni, jossa selitän yksityiskohtaisemmin, miten koiraa voi auttaa pääsemään yli peloistaan.

Naksutin ennustaa palkinnon saapumisen

Hyvä esimerkki klassisesta ehdollistamisesta on naksuttimen käyttö. Useiden toistojen seurauksena koira oppii, että naksuttimen ääni ennustaa namin saapumisen, jolloin sitä voi käyttää merkitsemään koiralle täsmällisen hetken, jolloin se toimii oikein. Samalla tavoin toimii myös mikä tahansa ääni tai sana, jota käytetään aina ennen palkinnon saamista. Lue täältä ohjeet naksuttimen käyttämiseen.

Luoksetulon voi opettaa klassisesti ehdollistamalla

Yleensä luoksetuloa opetettaessa keskitytään siihen, että koiran on tultava luokse, jotta sitä voi palkita. Luoksetulon voi kuitenkin opettaa toisellakin tavalla, joka saattaa olla jopa tehokkaampi ja helpompi. Luoksetulokutsu yksinkertaisesti yhdistetään koiran mielessä johonkin todella mahtavaan. Niin simppeliä. Kun omistaja huutaa kutsun, koira ei ajattele, että nyt sen täytyy tulla luokse, vaan se yksinkertaisesti ajattelee, että nyt saan jotain todella mahtavaa. Tällöin se automaattisesti juoksee täysillä omistajan luo. Jotta koira oppisi tämän, on kutsusta seurattava joka kerta jotakin hyvää, tuli koira luokse tai ei. Tämä tarkoittaa sitä, että aluksi kutsusana yhdistetään positiivisiin asioihin kerta toisensa jälkeen.

Voit lukea täältä lisää vinkkejä luoksetulon opettamiseen.

Automaattinen katsekontakti

Voit opettaa koiran katsomaan sinua käskystä silmiin. Tai voit toimia yksinkertaisemmin ja opettaa koiralle, että tiettyjen kohteiden näkeminen tarkoittaa namin saapumista.

Kun kävelyllä tulee ihminen tai koira vastaan, Jessie tulee vierelleni kävelemään ja tarjoaa katsekontaktia. En missään vaiheessa ole opettanut sitä toimimaan näin. Jessie on yksinkertaisesti oppinut, että aina kun näkyviin tulee ihminen tai toinen koira, se saa herkkuja. Katsekontakti ja sivulla seuraaminen ilmestyivät itsestään tämän seurauksena.

Keskity mielleyhtymiin käyttäytymisen sijaan

Kaikki tapahtumat koiran elämässä opettavat koiralle jotakin. Klassinen ehdollistuminen on läsnä joka hetkessä.

Yksi syy, miksi palkitsemalla kouluttaminen on niin kannattavaa on se, että koira ei opi pelkästään käyttäytymisensä seurauksia – se oppii myös yhdistämään kaiken koulutustilanteessa positiivisiin asioihin. Omistaja, ympäristö ja koko tilanne muuttuvat koiran silmissä entistä mahtavammiksi asioiksi. Rankaisuja käyttäessä taas koira oppii yhdistämään ikävät asiat kaikkeen tilanteessa läsnäolevaan – omistajaan, ympäristöön, muihin ihmisiin ja koiriin.

Joskus on virkistävää ajatella asioista uudella tavalla. Sen sijaan, että miettisit, miten haluaisit koiran käyttäytyvän, mieti mitä mielleyhtymiä haluaisit koiran muodostavan. Mitä haluaisit sen ajattelevan asioista?

 

Lisää luettavaa:

Klassinen ehdollistuminen

Vastaehdollistaminen ja siedättäminen

Are you really performing classical counterconditioning? – erittäin hyvin selitetty miten voi helposti kuvitella vastaehdollistavansa, vaikka todellisuudessa vaatii koiralta tiettyä käyttäytymistä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s