
Moni uskoo, että positiiviseen vahvistamiseen perustuva kouluttaminen tarkoittaa sitä, että koiran annetaan tehdä mitä sitä huvittaa. Eihän palkitsemalla voi mitenkään opettaa koiralle, mitä se ei saisi tehdä.
Tämä on hyvin yleinen uskomus, joka osoittaa, ettei positiivista vahvistamista ole täysin ymmärretty. Tämä ei ole ihme, sillä tuntuu paljon yksinkertaisemmalta kieltää tai rankaista koiraa sen toimiessa väärin. Miten ihmeessä koiran voisi palkitsemalla opettaa olemaan haukkumatta tai varastamatta ruokaa pöydältä?
Idea onkin siinä, että tilanne käännetään päinvastaiseksi ja keskitytään siihen, mitä koiran halutaan tekevän. Jotta koiraa päästäisiin palkitsemaan mahdollisimman usein, tilanteista luodaan aina sellaisia, että onnistuminen on mahdollisimman helppoa. Lisäksi on tärkeää välttää sitä, että koira pääsee harjoittamaan ei-toivottua käyttäytymistä, eli epäonnistumisesta on tehtävä koiralle mahdollisimman vaikeaa.
Rajoja voi asettaa muillakin tavoin kuin jatkuvasti kieltämällä, rankaisemalla tai pakottamalla koiraa. Koiralle voi opettaa käytöstapoja käyttämällä yksinomaan positiivista vahvistamista ja ympäristön muokkaamista.
Koiran palkitseminen ja namien käyttäminen ei tarkoita sitä, että koiran suuhun tungetaan herkkuja tilanteessa kuin tilanteessa, tai että odotellaan sitä hetkeä, kun koira sattuu toimimaan oikein. Positiiviseen kouluttamiseen kuuluu olennaisena osana se, että tilanteista muokataan mahdollisimman helppoja. Mitä useammin koiraa päästään palkitsemaan, sitä vahvemmaksi toivottu käytös muodostuu. Mitä harvemmin koira pääsee toteuttamaan ei-toivottua käytöstä, sitä epätodennäköisempää sen toistuminen on.
Positiivinen kouluttaminen ei tarkoita sitä, että koira tottelee vain jos sitä huvittaa. Jos koulutus on toteutettu oikein, koira tottelee käskyjä heti ne kuullessaan. Ei siksi, että sen on pakko, vaan siksi, että se aidosti haluaa. Koiraa ei tarvitse edes houkutella namien avulla, eikä myöhemmässä vaiheessa välttämättä edes palkita joka kerta. Positiivinen kouluttaminen ei myöskään tarkoita, että koiran huono käytös jätettäisiin yksinkertaisesti huomioimatta – tämä keino toimii vain harvoin. Sen sijaan koiran ympäristöä ja elämää muokataan siten, että huono käytös olisi epätodennäköisempää, tilanteita ennakoidaan ja koira ohjataan tarvittaessa tekemään jotakin muuta, jos näyttää siltä, että se saattaa alkaa käyttäytyä huonosti.
Esimerkiksi muille koirille rähisevän koiran kanssa voidaan vältellä tilanteita, joissa toinen koira on liian lähellä, jotta rähinöitä tapahtuisi mahdollisimman vähän. Lisäksi voidaan hakeutua sellaisiin tilanteisiin, joissa muut koirat ovat mahdollisimman kaukana, jotta koira varmasti onnistuu. Koiralle voidaan opettaa vaihtoehtoinen toimintatapa, esimerkiksi omistajan vierellä seuraaminen, tai sen tunnetila voidaan muuttaa positiivisemmaksi vastaehdollistamisen avulla, jos käyttäytymisen taustalla on pelko. Pikkuhiljaa välimatkaa koiriin saadaan myös lyhennettyä ja tilanteita vaikeutettua.
Rajojen asettaminen ei ole millään tavalla itseisarvo. Välillä kuulee sanottavan, että koira käyttäytyy huonosti, koska sille ei ole asetettu riittävästi rajoja. Koira ei kuitenkaan käyttäydy huonosti siksi, että sen oltaisiin annettu jossakin toisessa tilanteessa tehdä mitä se haluaa. Yleensä syynä on se, ettei koira ymmärrä, mitä siltä vaaditaan. Jos haluat koiran käyttäytyvän hyvin tietyssä tilanteessa, se täytyy opettaa koiralle askel kerrallaan.
Rajoja ei tarvitse asettaa vain siksi, että niitä pitäisi asettaa. Jos nautit siitä, että koira makoilee kanssasi sohvalla, ei sohvalle pääsemistä tietenkään tarvitse kieltää. Jos sinusta on söpöä, että koira kerjää ruokaa syödessäsi, ei sen sallimisesta ole mitään haittaa. Jokainen päättää itse, mitkä säännöt ja rajat ovat tärkeitä ja mitkä eivät.
Tietysti on huolehdittava siitä, että koira ja muut ihmiset ja eläimet ovat turvassa, noudatatte hyviä käytöstapoja muiden ihmisten ja koirien suhteen, eikä koiran hyvinvointi kärsi, mutta muilta osin valinta on sinun. Rajojen asettaminen on tärkeää ainoastaan, jos ne ovat sinulle tai koirallesi tärkeitä.
Lisälukemista:
Positive puppy training – does it really work?
Positive dog training doesn’t mean ignoring bad behavior
The 5 most common dog training mistakes
