Koira on elänyt tiiviisti yhdessä ihmisen kanssa pidempään kuin yksikään muu eläin. Tätä kahden lajin välistä suhdetta on kuvailtu vuosien varrella monella eri tapaa. Yleinen ajatus oli pitkään se, että koira suhtautuu ihmisiin samalla tavoin kuin susi suhtautuu laumanjäseniinsä. Koettiin tärkeänä, että koira pitää ihmistä ehdottomana laumanjohtajana, ja arvojärjestyksen ylläpitämiseen haettiin mallia aggressiivisesti johtoasemaansa puolustavilta susilta. Nykyisen tutkimustiedon valossa kuitenkin tiedetään, että luonnossa susilauma muodostuu useimmiten vanhemmista ja niiden eri-ikäisistä jälkeläisistä, eikä arvojärjestys ole lainkaan niin tiukka ja aggressioon perustuva kuin aikaisemmin uskottiin. Kun vapaana elävien koirien käyttäytymistä on alettu tutkia, on käynyt selväksi, että koirien sosiaalinen käyttäytyminen eroaa monilla oleellisilla tavoilla susien laumakäyttäytymisestä. On selvää, että arvojärjestys on vain yksi osa koirien välille muodostuvia suhteita, jotka ovat huomattavan monivivahteisia ja vaihtelevia. Lisäksi olemme alkaneet ymmärtää yhä enemmän, miten koira suhtautuu ihmiseen verrattuna lajitovereihinsa. Uusimman tutkimustiedon myötä koiran ja ihmisen välistä suhdetta on alettu tarkkailla monesta eri näkökulmasta, ei pelkästään alamaisen ja johtajan välisenä suhteena.
Kuvitteleeko koira ihmisen olevan toinen koira?
Koirat muodostavat hyvin monimuotoisia suhteita keskenään saadessaan elää vapaana muiden koirien kanssa. Ympäristö ja resurssien saatavuus vaikuttavat voimakkaasti siihen, millä tavoin koirat ryhmittyvät ja käyttäytyvät keskenään. Joidenkin koirayksilöiden välille saattaa tosiaan muodostua selkeä arvojärjestys, kun taas toisten välille saattaa syntyä suhde, jota voisi luonnehtia enemmänkin ystävyydeksi. Tällöin yksilöiden välillä on paljon positiivista ja ystävällistä vuorovaikutusta, eikä ole lainkaan selvää, kumpi on johtoasemassa. Osa koirista taas ei ole missään tekemisissä toistensa kanssa, vaikka kuuluisivatkin samaan ryhmään sijaintinsa puolesta. Alueesta ja ryhmästä riippuen koirien välillä saattaa myös olla hyvin löyhät suhteet, ja ryhmien koostumus saattaa vaihdella huomattavasti päivästä ja viikosta toiseen. Tämän lisäksi koirat usein viettävät paljon aikaa myös itsekseen, erityisesti ruokaa etsiessään.
Useiden tutkimustulosten myötä on alkanut käydä koko ajan selvemmäksi, että koira käyttäytyy hyvin eri tavalla ihmisten ja lajitovereidensa kanssa. Ihmisiin riittävässä määrin sosiaalistetut koirat vaikuttaisivat itse asiassa luovan voimakkaamman siteen omistajiinsa kuin perheen muihin koiriin. Tutun ihmisen läsnäolo madaltaa tehokkaammin koiran stressitasoa vieraassa tai uudessa tilanteessa, verrattuna tutun koiran läsnäoloon. Useimmat eroahdistuksesta kärsivät koirat eivät juurikaan hyödy toisen koiran läsnäolosta, mutta ihmisen läsnäolo voi lievittää koiran ahdistusta, vaikka ihminen ei olisikaan erityisen läheinen koiralle.
Koirat myös toimivat todennäköisemmin yhteistyössä ihmisten kuin muiden koirien kanssa. Yksi teoria onkin, että koiran ja ihmisen välinen yhteistyö on kehittynyt domestikaation myötä susien välisestä yhteistyöstä, kun taas samanaikaisesti koirista on tullut vähemmän yhteistyökykyisiä toistensa kanssa. Koirilla vaikuttaisikin moniin muihin eläinlajeihin verrattuna olevan ainutlaatuinen kyky ymmärtää ihmisten sosiaalisia vihjeitä, ilmeitä ja eleitä. Lisäksi koirat suhtautuvat sallivammin esimerkiksi ihmisen lähestymiseen, kun niillä on hallussaan lelu tai jokin muu arvokas kohde, kun taas toisen koiran lähestyminen saatetaan kokea todennäköisemmin kilpailutilanteena. Vaikka koira saisi leikkiä muiden koirien kanssa, se ei millään tavoin vähennä sen motivaatiota leikkiä ihmisten kanssa, mikä viittaisi siihen, että kumpikin leikkitilanne tarjoaa koiralle jotakin erilaista. Kaiken kaikkiaan koirat siis vaikuttaisivat selkeästi tekevän eron ihmisten ja koirien välillä, eivätkä kuvittele ihmisten olevan vain erikoisen näköisiä koiria.
Koira on kuin ikuinen pentu
Tuhansia vuosia kestäneen domestikaation myötä koira on muuttunut koko ajan pentumaisemmaksi suteen verrattuna. Sama ilmiö näkyy monissa muissakin lemmikki- ja kotieläimissä; domestikaatio johtaa usein siihen, että pentumainen käytös ja piirteet jatkuvat aikuisuuteen. Koirilla tämä on erityisen korostunutta. Koirilla on monia fyysisiä piirteitä, jotka ovat ominaisia nuorille susille, mutta eivät aikuisille. Haukkumista ja leikkisyyttä esiintyy susilla enimmäkseen pentuaikana, kun taas koirilla nämä käyttäytymismallit kestävät usein koko aikuisiän. Koirilla on myös huomattavasti pidempi ja tehokkaampi sosiaalistamiskausi susiin verrattuna, mikä mahdollistaa niiden voimakkaan kiintymisen ihmiseen ja mihin tahansa muuhun eläinlajiin, jonka kanssa ne viettävät paljon aikaa pentuna.
Koiranpennun käyttäytymisessä emoaan kohtaan on paljon yhtäläisyyksiä sen kanssa, miten aikuinen koira suhtautuu omistajaansa. Koiran kiintyminen omistajaan vastaa voimakkuudeltaan hyvin paljon emo-pentu-suhdetta. Muunlaiset suhteet ovat harvoin näin intensiivisiä, kun taas koiranpennulle emo on tärkein asia sen elämässä. Emon läsnäolossa on pennulle kysymys elämästä ja kuolemasta. Joutuessaan eroon emostaan tai kokiessaan pelkoa tai ahdistusta, pentu pyrkii pääsemään takaisin kontaktiin emonsa kanssa tai kutsumaan sen takaisin itkemällä tai vinkumalla. Samanlaista käytöstä ilmenee usealla aikuisella koirilla omistajaa kohtaan; joillakin vain lievästi, toisilla taas hyvin voimakkaana. Tutkimusten mukaan yllättävän moni koira kärsii lievästä eroahdistuksesta omistajan tietämättä siitä mitään.
Emo tarjoaa pennulle turvaa, ravintoa ja ohjausta elämään, hyvin samalla tavoin kuin omistaja koiralleen. Sekä emä että omistaja tekevät lähes kaikki valinnat koiran elämässä. Uusissa ja stressaavissa tilanteissa koira yleensä tarkkailee omistajaa saadakseen vihjeitä siitä, miten tilanteeseen tulisi suhtautua. Omistajan käytös ja tunnetila voi vaikuttaa siihen, millaisena koira kokee tilanteen. Jo pelkkä omistajan läsnäolo saattaa lievittää koiran stressiä uudessa tilanteessa, ja koira hakeutuu myös usein ahdistuessaan omistajan läheisyyteen; samanlaiset ilmiöt nähdään myös lapsen ja vanhemman välisessä kiintymyssuhteessa. Omistajan ja koiran välinen katsekontakti ja fyysinen kontakti johtavat oksitosiinin erittymiseen sekä ihmisessä että koirassa. Oksitosiini on mielihyvähormoni, joka liittyy vahvasti nimenomaan lapsen ja vanhemman – tai emon ja poikasen – välisen voimakkaan kiintymyssuhteen muodostumiseen.
Koira kiintyy omistajaansa samalla tavoin kuin lapsi kiintyy vanhempaansa
Ihmislapsen kiintymyssuhde hoivaajaa kohtaan on ollut jo pitkään useiden tutkimusten aiheena. Tätä voimakasta kiintymyssuhdetta on tutkittu laajalti Ainsworthin vieras tilanne -menetelmän avulla. Siinä lapsi ja vanhempi ovat kummallekin vieraassa huoneessa, jossa lapsi altistetaan erilaisille tilanteille. Lapsen käytöstä vanhemman seurassa verrataan siihen, miten lapsi käyttäytyy tuntemattoman aikuisen seurassa. Vanhempi jättää lapsen välillä lyhyeksi ajaksi joko yksin tai tuntemattoman aikuisen seuraan. Kun kiintymyssuhde hoivaajaa kohtaan on turvallinen, lapsi pitää vanhempaansa turvasatamana, josta on turvallista lähteä tutkimaan ympäristöä. Lapsi liikkuu enemmän vieraassa huoneessa ja leikkii itsekseen, kun vanhempi on läsnä, kun taas tuntemattoman aikuisen seurassa näin ei käy. Lapsi myös viettää selvästi enemmän aikaa vanhemman lähettyvillä kuin tuntemattoman aikuisen lähellä. Turvallisesti kiintynyt lapsi myös näyttää lieviä stressin merkkejä vanhemman poissa ollessa, ja tervehtii häntä iloisesti tämän palatessa takaisin huoneeseen. Tällainen turvallinen kiintymyssuhde muodostuu silloin, kun vanhempi on huomioinut lapsen tarpeet ja reagoinut tämän tunteiden ilmaisuihin. Lapsi on oppinut luottamaan siihen, että vanhempi on läsnä ja saatavilla tarvittaessa, ja että häneltä saa tukea ja turvaa.
Turvaton kiintymyssuhde taas muodostuu silloin, kun vanhempi käyttäytyy epäjohdonmukaisesti lapsen kanssa, ja vanhemman läsnäolo ja tuki on epävarmaa. Tällöin lapsi saattaa käyttäytyä vanhempaansa kohtaan joko takertuvasti tai hyvin etäisesti. Lapsi saattaa esimerkiksi ahdistua erityisen voimakkaasti vanhemman poistuessa, tai vaihtoehtoisesti suhtautua välinpitämättömästi vanhemman läsnäoloon, poistumiseen ja palaamiseen.
Vieras tilanne -menetelmää on sovellettu myös koiran ja omistajan välisen suhteen tutkimiseen. Tutkimuksissa on havaittu, että koira käyttäytyy omistajaansa kohtaan hyvin samalla tavalla kuin lapsi vanhempaansa kohtaan. Koiran kiintymyssuhde voi myös olla joko turvallista tai turvatonta, ja turvaton kiintymyssuhde voidaan jakaa useampiin tyyleihin samalla tavoin kuin lapsillakin. Mielenkiintoista on, että jakauma on hyvin samankaltainen kuin lapsillakin. Tutkimusten mukaan myös omistajan herkkyys reagoida koiran tunteisiin sekä tarjota koiralle turvaa ja tukea stressaavissa ja ahdistavissa tilanteissa vaikuttaa turvallisen kiintymyssuhteen muodostumiseen. Koiran ja omistajan välinen tunneside vaikuttaisi siis olevan monilta osin hyvin samanlainen kuin kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välillä. Samanlaista kiintymyssuhdetta ei testeissä ole löydetty tuttujen aikuisten koirien väliltä. Enemmän merkkejä tämäntyyppisestä kiintymyssuhteesta on kuitenkin löydetty silloin, jos emo ja sen aikuiseksi kasvanut jälkeläinen ovat asuneet yhdessä, mutta silloinkaan kiintymyssuhde ei ole ollut yhtä voimakas kuin omistajan ja koiran välillä.
Ihminen – koiran paras ystävä?
Vaikka koiran ja omistajan välisessä suhteessa on paljon yhtäläisyyksiä vanhempi-lapsi -suhteen kanssa, näillä on kuitenkin joitakin eroja, jotka tekevät suhteesta samankaltaisen kuin kahden aikuisen yksilön välisen ystävyyssuhteen. Koiran ja omistajan suhteessa on esimerkiksi enemmän vastavuoroisuutta kuin emon ja pennun välisessä suhteessa. Moni koira pyrkii auttamaan, lohduttamaan ja tukemaan omistajaa mahdollisesti vaarallisissa ja stressaavissa tilanteissa, ja reagoi omistajan ahdistukseen ja tunneilmaisuihin. Koira saattaa toimia myös omistajalleen turvasatamana; omistajan stressi vähenee koiran ollessa läsnä stressaavassa, haastavassa tai ahdistavassa tilanteessa, ja koiran läsnäolo voi monilla tavoin vaikuttaa positiivisesti omistajan hyvinvointiin. Sekä koira että omistaja siis hyötyvät suhteesta, ja molemmat saavat ja tarjoavat tukea toisilleen vaikeissa tilanteissa. Tältä osin suhde vaikuttaisi olevan siis ystävyyssuhteen kaltainen.
Todennäköisesti koiran ja omistajan välinen suhde on jotakin ystävyyden ja emo-pentu -suhteen väliltä. Koira kokee ehkä omistajan olevan emon kaltainen, toista lajia oleva eläin, joka tarjoaa tärkeää informaatiota ympäröivästä maailmasta ja on myös arvokkaiden resurssien lähde. Omistajalta saa turvaa ja tukea, mutta tarvittaessa koira on valmis myös auttamaan ja tukemaan omistajaa vaikeissa tilanteissa.
Mitkä tekijät vaikuttavat suhteen laatuun?
Koirayksilöiden välillä on runsaasti vaihtelua siinä, minkälaisia sosiaalisia suhteita ne muodostavat lajitovereiden ja ihmisten kanssa. Tähän saattavat vaikuttaa niin geneettiset tekijät kuin varhaiset kokemuksetkin. Samoin ihmiset eroavat toisistaan suhtautumisessaan koiriinsa, ja tähänkin voivat vaikuttaa monet tekijät.
Omistajan kiintymykseen koiraa kohtaan vaikuttavat itse asiassa enemmän omistajan ominaisuudet kuin koiran persoonallisuuspiirteet. Eniten vaikutusta tuntuu olevan omistajan asenteella koiran käytöstä kohtaan kuin koiran varsinaisella käytöksellä. Tärkeimpiä ovat siis odotukset, joita omistajalla on siitä, miten koiran tulisi käyttäytyä. Omistajan persoonallisuuspiirre neuroottisuus liittyy voimakkaampaan kiintymiseen koiraa kohtaan, ja koirat myös vaikuttaisivat kiintyvän voimakkaammin neuroottisiin omistajiin. Omistajat, jotka hankkivat koiran harrastuskoiraksi tai työkoiraksi vaikuttaisivat kiintymään koiriinsa voimakkaammin kuin omistajat, jotka ottavat koiran vain seuran vuoksi. Yksin asuvat ihmiset kokevat tunnesiteensä koiraan voimakkaammaksi kuin perheelliset koiranomistajat, ehkä koska tällöin koiran kanssa tulee vietettyä enemmän aikaa. Yllättäen useamman koiran omistaminen vaikuttaisi liittyvän voimakkaampaan kiintymiseen yksittäisiä koiria kohtaan. Tämä saattaa johtua siitä, että koiriin herkästi kiintyvät omistajat päätyvät myös hankkimaan useamman koiran.
Kuitenkin myös koiran käyttäytyminen vaikuttaa siihen, millaisena omistaja kokee suhteen laadun. Jos koira käyttäytyy pelokkaasti tai aggressiivisesti sosiaalisissa tilanteissa, omistaja kokee yllättäen suhteensa koiraan läheisemmäksi. Tähän saattaa olla useita syitä; tällainen koira saattaa esimerkiksi ottaa enemmän kontaktia omistajaansa ja kiintyä tähän voimakkaammin, koska muut ihmiset ja koirat aiheuttavat siinä pelkoa. Arka koira saattaa myös vaatia enemmän koulutusta ja aikaa ja rajoittaa omistajan elämää enemmän. Tällöin koiran kanssa tulee ehkä vietettyä enemmän aikaa, jolloin myös kiintymyssuhde voimistuu. Sen sijaan pelkoon liittyvä ongelmakäytös (eli omistaja kokee käytöksen ongelmallisena), vaikuttaa suhteeseen negatiivisella tavalla.
Omistajan kokema kiintymys koiraa kohtaan voi myös vaikuttaa koiran kiintymiseen omistajaa kohtaan. Koirat, joiden omistajat viettävät paljon aikaa vuorovaikutuksessa niiden kanssa, käyttäytyvät innokkaammin omistajan palatessa takaisin poissaolon jälkeen. Ylipäänsä vaikuttaisi siltä, että mitä enemmän aikaa omistaja viettää koiran kanssa, sitä voimakkaampaa kiintymys on kumpaankin suuntaan. Koulutusmenetelmillä on myös vaikutusta; koirat, joita koulutetaan enimmäkseen palkitsemalla, muodostavat yhden tutkimuksen mukaan todennäköisemmin turvallisen kiintymyssuhteen omistajiinsa kuin koirat, joita on koulutettu rankaisujen avulla.
Sekä koiran että omistajan persoonallisuus, kokemukset ja käyttäytyminen vaikuttavat siihen, millaisena kumpikin osapuoli kokee suhteen, ja kummankin kiintymys vaikuttaa toisen kokemaan kiintymiseen monimutkaisella ja dynaamisella tavalla. Omistaja voi monella tapaa vahvistaa suhdetta koiraansa kohtaan, mutta myös omistajan ja koiran yhteensopivuus vaikuttaa suhteen toimivuuteen. Koiran rodulla ja yksilön ominaisuuksilla on vaikutusta siihen, miten voimakkaasti koira kiintyy omistajaansa ja millä tavoin kiintymys ilmenee. Esimerkiksi alkukantaiset rodut ja pystykorvat ovat tutkimusten mukaan vähemmän kiintyneitä ja huomionhakuisia, kun taas kääpiökoirarodut vaikuttaisivat kiintyvän ihmiseen voimakkaammin. Rodut, jotka on jalostettu tiiviiseen yhteistyöhön ihmisten kanssa muodostavat myös vahvemman suhteen omistajaan ja reagoivat voimakkaammin omistajasta eroon joutumiseen. Kaikki rodut ja yksilöt eivät myöskään välttämättä näytä kiintymystään samalla tavoin; osa saattaa haluta jatkuvaa läheisyyttä ja fyysistä kontaktia, kun taas osa osoittaa kiintymisensä mieluummin muilla tavoin.
Rodun ja yksilön valitseminen omistajalle sopivaksi on siis tärkeää; kaikki ihmiset eivät arvosta voimakkaasti kiintynyttä, takertuvaa ja huomionhakuista koiraa, kun taas jatkuvia hellyydenosoituksia tarjoava omistaja saattaa aiheuttaa itsenäisemmälle koiralle stressiä ja turhautumista. On siis hyvä, että sekä omistajan että koiran kiintymistyyli huomioidaan valintaa tehdessä, ja koiran annetaan olla tarvittaessa myös rauhassa.
Jokainen koiran ja ihmisen välinen suhde on ainutlaatuinen; yksikään koirakko ei ole samanlainen. Kaikilla on oma tapansa kiintyä ja osoittaa kiintymystä. Toimiva ja vakaa suhde, jossa koira kokee olevansa turvassa ja saa positiivisia kokemuksia omistajaltaan, on tärkeä sekä koiran hyvinvoinnin kannalta että myös koiran koulutettavuuden ja arjen hallinnan kannalta. Koira, joka luottaa omistajaansa ja tekee mielellään yhteistyötä tämän kanssa, on usein tasapainoisempi ja helpommin koulutettava. Oli suhde sitten minkälainen tahansa, se tarjoaa sekä omistajalle että koiralle runsaasti arvoa, iloa ja merkitystä, ja sen laatuun kannattaa panostaa.
Artikkeli on julkaistu alun perin Suomen Koirankasvattajat ry:n Kasvattaja -lehdessä.
ZenKoira 