Koirarotuihin kohdistuvat ennakkokäsitykset – meillä kaikilla on niitä

Kaikki labradorinnoutajat ovat kilttejä. Vinttikoiralle ei voi opettaa luotettavaa luoksetuloa. Kaikki bordercolliet ovat älykkäitä. Huskya on vaikea kouluttaa. Pitbullit ja staffit ovat vaarallisia. Akitat ovat kovapäisiä. Pikkukoirat räksyttävät jatkuvasti.

Näitä yleistyksiä kuulee jatkuvasti, erilaisina variaatioina. Jokaisesta rodusta löytyy uskomuksia ja ennakkoluuloja pilvin pimein. Osa yleistyksistä on positiivisia, osa taas negatiivisia.

Emme aina edes tiedosta, että suhtaudumme johonkin rotuun tietyllä tavalla. Moniin näistä ennakkoluuloista emme pysty edes itse vaikuttamaan, vaan ne tapahtuvat automaattisesti, huomaamattamme. Osa ennakkokäsityksistä ovat todennäköisesti sisäsyntyisiä; suhtaudumme eri tavalla pieneen, pörröiseen, suurisilmäiseen ja luppakorvaiseen koiraan kuin suureen, lihaksikkaaseen ja lyhytkarvaiseen koiraan. Osa käsityksistämme taas ovat opittuja; jos esimerkiksi tietyn rotuinen koira on purrut sinua ollessasi pieni, suhtaudut siihen todennäköisesti varautuen myös aikuisena. Jos taas olet aina omistanut esimerkiksi dobermanneja, käsityksesi niistä on todennäköisesti positiivisempi kuin jonkun muun, jonka ainoat kokemukset rodusta ovat tv-ohjelmista ja elokuvista, joissa se kuvataan aina pelottavana vahtikoirana.

Rotujen välillä on eroja, mutta jokainen koira on myös yksilö

En missään nimessä väitä, että jokainen rotu olisi käyttäytymiseltään täsmälleen samanlainen, tai ettei niiden välillä olisi minkäänlaisia eroja. Eri rotujen yksilöillä on tietysti geneettiset taipumukset tietynlaiseen käyttäytymiseen ja luonteenpiirteisiin. Rotu kuitenkin määrittää vain sen, mihin suuntaan koiran käytös saattaa kehittyä. Koiran käytökseen vaikuttavat voimakkaasti myös ympäristö sekä koiran elämän aikaiset kokemukset. Saman rodun edustajat saattavat kasvaa hyvinkin erilaisiksi erilaisissa ympäristöissä.

Koiran rotu voi toisaalta vaikuttaa siihen, millaisia kokemuksia se elämänsä aikana saa, ja näin ollen vaikuttaa epäsuorasti sen käyttäytymiseen. Tietynlaiset ihmiset saattavat päättää hankkia tietynrotuisen koiran, jolloin tämän rotuiset koirat saavat hyvin samankaltaisia kokemuksia. Koiran rotu vaikuttaa myös siihen, miten omistaja suhtautuu koiraan ja kouluttaa sitä. Jos omistaja esimerkiksi uskoo, että rotu on tyhmä tai itsepäinen, eikä sitä voi kouluttaa, hän ei välttämättä vaivaudu edes yrittämään. Jos omistaja uskoo, että rodun kouluttaminen vaatii ”kovemman käden”, koiran saamat kokemukset ovat hyvin erilaisia kuin toisenrotuisen yksilön saamat kokemukset. Myös muiden ihmisten suhtautuminen koiraan riippuu sen rodusta. Jos suurin osa koiran kohtaamista ihmisistä hermostuu ja siirtyy toiselle puolelle katua koiran nähdessään, tällä voi olla vaikutusta siihen, miten koira suhtautuu ihmisiin. Toisenrotuinen koira taas saattaa saada hymyileviä katseita ja rapsutuksia ohikulkevilta ihmisiltä. Jopa muiden koirien suhtautuminen yksilöön voi riippua koiran rodusta; joidenkin rotujen eleitä voi olla vaikeampi lukea, jolloin lajikumppanit saattavat suhtautua niihin epäilevästi.

Toki on tärkeää tietää, mihin tarkoitukseen koira on jalostettu, mitkä käyttäytymismallit ovat sille ominaisia ja mitkä luonteenpiirteet ovat todennäköisempiä. Pelkkä rotu ei kuitenkaan kerro koko tarinaa; rosun luonteen kuvaukset ovat enemmänkin keskiarvoja, ja on muistettava, että rotujen sisällä on myös runsaasti vaihtelua. Saman rodun sisältä löytyy yleensä laaja skaala eriluonteisia ja eri tavalla käyttäytyviä koiria.

Koiran rodun tietäminen on vain osa kokonaisuutta. Se ei vielä kerro, millainen koira on yksilönä. Jos oletamme liikaa koirasta sen rodun perusteella, saatamme vetää koirasta johtopäätöksiä, jotka eivät pidä paikkaansa. On paljon hyödyllisempää suhtautua koiraan yksilönä, ottaen tietysti rodun huomioon.

”Tämähän on normaalia tälle rodulle”

Välillä kuulee sanottavan, että jonkin rodun kuuluukin olla arka, pelokas tai varautunut, tai että epävarmuudesta, pelosta tai stressistä vihjaavat eleet ja käyttäytymismallit ovat normaalia käytöstä tietylle rodulle. Toki on hyvä tiedostaa, että esimerkiksi arkuus voi olla yleisempää joissakin roduissa, mutta se ei tarkoita, etteikö asialle kannattaisi tai voisi tehdä mitään. Samalla tavoin vaikka tietyt käyttäytymismallit olisivatkin yleisimpiä tietyissä roduissa, se ei tarkoita, etteikö käyttäytymisen taustalla olisi aitoja tunnetiloja.

Joskus voi käydä niinkin, että koiran käyttäytymistä tulkitaan väärin siksi, että stressi ja pelko saattavat ilmetä eri roduissa (ja yksilöissä) eri tavalla. Esimerkiksi bordercollieille on tyypillistä osoittaa pelkonsa käyttämällä runsaasti rauhoittavia signaaleja, kiemurrella, lepytellä ja näyttää äärimmäisen ”miellyttämisenhaluiselta”. Tämä tulkitaan helposti ystävällisyydeksi tai ”alistumiseksi”, ja sitä saatetaan myös pitää bordercollieille normaalina käytöksenä. Tällöin voi jäädä huomaamatta, että koira onkin oikeasti epävarma ja huolissaan. Staffit taas saattavat reagoida herkästi stressiin tarttumalla suullaan johonkin lähellä olevaan, kuten hihnaan, vaatteisiin tai omistajan käsiin (ilman siis minkäänlaista tarkoitusta satuttaa tai aiheuttaa vahinkoa). Tätä saatetaan pitää leikkisyytenä, tottelemattomuutena, tai jopa normaalina käytöksenä rodulle. Monelta jää ymmärtämättä taustalla oleva tunnetila. Akita taas saattaa osoittaa pelkonsa tai epävarmuutensa hyvin eleettömästi, esimerkiksi jähmettymällä paikoilleen ilmeenkään värähtämättä. Tämä saatetaan tulkita jääräpäisyydeksi tai tottelemattomuudeksi, tai se saattaa jäädä omistajalta kokonaan huomaamatta. Meidän on paljon helpompi lukea rotuja ja yksilöitä, jotka näyttävät pelkonsa meille helposti ymmärrettävällä tavalla, kuten pakenemalla tai piiloutumalla.

Nämä ovat tosiaan yleistyksiä siitä, mitä eri rotujen edustajat saattavat tehdä stressaantuessaan tai pelätessään. Se ei missään nimessä tarkoita, että kaikki tämänrotuiset koirat toimisivat näin, vaan eri yksilöillä on aina eri keinoja selviytyä stressistä.

On aina hyvä miettiä, mikä voi olla koiran käytöksen taustalla, vaikka se olisi kuinka ominaista kyseiselle rodulle.

”Vaaralliset” ja ”ystävälliset” rodut

Jos kadulla tulee vastaan kaunis kultainennoutaja tai söpö kääpiövillakoira, saatat olettaa sen olevan ystävällinen ja ehkä jopa mennä silittämään sitä. Mutta entä jos kyseinen yksilö onkin pelokas tai jopa aggressiivinen? Vastaantuleva pitbull taas saatetaan kiertää kaukaa, vaikka se olisi maailman ystävällisin koira. Kumpikin ennakkokäsitys voi olla haitallinen.

Moni ”vaarallisen” rodun omistaja saa kuulla täysin tuntemattomilta ihmisiltä ikäviä kommentteja koirastaan, koiran käyttäytymisestä tai luonteesta riippumatta. Sen sijaan pieniä koiria ja ”ystävällisiä” rotuja ei monesti oteta vakavasti, vaikka ne käyttäytyisivät aggressiivisesti. Kuonokopallista bordercollieta saatetaan lähinnä ihmetellä (ja mennä silittämään joka tapauksessa), ja murisevalle chihuahualle saatetaan vain nauraa.

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuskatsauksen mukaan on melkein mahdotonta arvioida koiran aggressiivisuutta pelkän rodun perusteella. Eri tutkimuksista saatiin hyvin erilaisia tuloksia siitä, mitkä rodut purevat kaikkein todennäköisimmin. Riippuen siitä, mitä tarkalleen ottaen tutkittiin ja miten, ”aggressiivisimmiksi” roduiksi osoittautuivat mm. jackrusselinterrieri, bordercollie, saksanpaimenkoira, cockerspanieli, pitbull, rottweiler tai lhasa apso. Nämä ovat vain joitakin esimerkkejä tuloksista, jotka vaihtelivat huomattavasti ajankohdan, alueen ja rotujen yleisyyden mukaan.

Pienet rodut aiheuttavat tietysti vähemmän vahinkoa purressaan, mutta niiden todennäköisyys aggressiiviseen käytökseen on usean tutkimuksen mukaan jopa suurempi kuin isojen rotujen.

Mediassa vahvistetaan entisestään käsityksiä, joita ihmisillä on eri rotujen vaarallisuudesta. Jos pikkukoira puree ihmistä, se ei ole uutinen. Jos taas kyseessä on suurikokoinen koira, sitä uutisoidaan laajasti, ja ainakin Iso-Britanniassa koiraa kuvaillaan usein ”pitbull-tyyppiseksi”, oli kyseessä sitten mikä tahansa suurikokoinen, lyhytkarvainen koira. Uutisten yhteydessä saatetaan jopa käyttää täysin tapahtumaan liittymätöntä kuvaa rodusta, joka mielletään vaaralliseksi, vaikka purija olisi ollut jokin aivan muunrotuinen koira.

Ennakkoluulot ovat niin voimakkaita, että samaan koiraan suhtaudutaan eri tavalla riippuen siitä, minkä rotuinen ihmiset luulevat sen olevan. Yhdysvaltalaistutkimuksessa saatiin selville, että jos rescueyhdistyksessä asuvia sekarotuisia koiria kuvailtiin ”pitbull-tyyppisiksi”, niiden adoptointi oli huomattavan paljon epätodennäköisempää kuin hyvin samannäköisten koirien, joita kuvailtiin muunrotuisiksi. Lisäksi jos ihmiset katsoivat videon koirasta, jonka sanottiin olevan pitbull-tyyppinen, he kokivat sen vähemmän miellytttävänä kuin jos täsmälleen saman koiran sanottiin olevan toisenrotuinen, esimerkiksi labradorimix.

”Tätä rotua on koulutettava kovalla kädellä”

Moni uskoo, että tiettyjä rotuja ei yksinkertaisesti voi kouluttaa lempeästi ja positiivisesti vahvistamalla, vaan niille on pakko ”näyttää kuka on pomo”, ja rankaiseminen kuuluu asiaan. Tästä syntyy itseään vahvistava kierre, jossa koira saattaa puolustautua, jolloin omistaja kokee entistä enemmän tarvetta kovien otteiden käyttämiseen.

Totuus on, että kaikki koirat oppivat samalla tavalla, rodusta riippumatta. Positiivinen vahvistaminen toimii niin villakoiraan kuin rottweileriinkin, ja rankaisemisen seuraukset ovat haitallisia ja usein jopa vaarallisia.

Suhtaudutaan koiriin yksilöinä

Mielestäni on hyvä tiedostaa yleistykset, oletukset ja ennakkoluulot, joita meillä on tietyistä roduista. Näin voimme alkaa kyseenalaistaa, pitävätkö ne oikeasti paikkansa vai eivät. Jos suhtaudumme jokaiseen koiraan yksilönä sen sijaan, että vetäisimme heti johtopäätöksiä rodun perusteella, opimme katsomaan koiria objektiivisemmin ja realistisemmin, ja ymmärrämme niitä sen seurauksena paremmin.

Mihin ennakkokäsityksiin olet itse törmännyt?

• Kiinnostaako koirien käyttäytyminen?

  Tilaa uutiskirje, niin saat viikoittaisen vinkin sähköpostiisi! Bonuksena saat myös ilmaisen minikurssin koiran totuttamisesta kynsien leikkaukseen. 🙂

  Tilaa uutiskirje