Ensimmäinen väitöskirjaani sisältyvä tutkimusartikkeli on nyt julkaistu! Tutkimuksessa selvitettiin koirarotujen välisiä eroja useissa kognitiivisissa ja käyttäytymispiirteissä, joita mitattiin smartDOG-testin avulla. Ohjaajina tutkimuksessa toimivat Katriina Tiira, Anna Valros ja Katariina Mäki; iso kiitos heille kaikesta avusta ja tuesta!
Ajattelin suomentaa ja selkeyttää tuloksia tässä, sillä kaikki eivät varmastikaan jaksa/halua ruveta lukemaan ja selvittelemään englanninkielistä tieteellistä tekstiä. Koko tutkimuksen voi toki halutessaan käydä lukemassa täältä.
Lyhyesti sanottuna, rotujen välillä oli eroja useissa kognitiivisissa piirteissä, kuten itsehillinnässä, ihmisten eleiden (kuten osoittamisen) ymmärtämisessä, tilaan liittyvässä ongelmanratkaisussa ja suhtautumisessa mahdottomaan tehtävään (mm. pyytääkö koira apua ihmiseltä vai toimiiko se itsenäisesti), Sen sijaan merkitseviä eroja ei (ainakaan näiden rotujen väliltä) löytynyt loogisesta päättelystä eikä muistista. Selkeitä eroja löytyi myös aktiivisuustasossa, tuntemattomaan ihmiseen suhtautumisessa ja uuteen tilaan tutustumisessa. Mukana tutkimuksessa oli 1002 koiraa 13:sta eri rodusta.
Taustaa
Koirarotujen välisiä kognitiivisia eroja on jo tutkittu jonkin verran, mutta tutkimuksissa rodut on yleensä jaettu roturyhmiin (esim. paimenkoirat, terrierit, noutajat, jne.) sen sijaan, että katsottaisiin yksittäisten rotujen eroja (kuten kultainennoutaja, bordercollie, jne.). Ongelmana tässä on se, että saman roturyhmän sisältä saattaa löytyä hyvin monenlaisia rotuja, jotka eivät tietenkään ole käyttäytymiseltään identtisiä. Ajatellaan vaikka esimerkiksi belgianpaimenkoira malinoisia ja shetlanninlammaskoiraa, jotka molemmat kuuluvat paimenkoiriin, mutta ovat käyttäytymiseltään monilta osin hyvin erilaisia. Yksittäisten rotujen käyttötarkoitus on saattanut myös muuttua alkuperäisestä, eli rotuja saatetaan käyttää erilaisiin työtehtäviin kuin aiemmin, ja moni rotu on nykyään lähes yksinomaan lemmikki tai perheenjäsen. Jopa geneettisesti samankaltaiset rodut saattavat erota suuresti käyttäytymiseltään.
Parissa tutkimuksessa (Svartberg, 2006 ja Turcsán ym. 2011) onkin huomattu, että rotujen välillä on runsaasti käyttäytymiseroja, jotka eivät välttämättä riipu roturyhmästä (oli ryhmittely sitten geneettiseen sukulaisuuteen tai alkuperäiseen käyttötarkoitukseen perustuvaa). Tämä saattaa selittää, miksi aiemmat kognitiotutkimusten tulokset ovat olleet hyvin ristiriitaisia keskenään. Tulokset saattavat riippua paljon siitä, millä tavalla rodut on ryhmitelty (esim. saksanpaimenkoira saatetaan luokitella lammas-/karjakoiraksi, mastiffi-/molossityyppiseksi roduksi, ”työkoiraroduksi” tai joksikin muuksi, tutkimuksesta riippuen). Moni yksittäisten rotujen välillä oleva mahdollinen ero on saattanut jäädä huomaamatta sen seurauksena, että rotuja on tarkkailtu ryhminä. Tutkimukset, joissa on vertailtu yksittäisten rotujen kognitiivisia ominaisuuksia, voidaan laskea kahden käden sormilla. Osallistuneiden koirien ja rotujen määrä on usein myös hyvin pieni, ja kognitiivisissa tutkimuksissa ollaan keskitytty enimmäkseen sosiaaliseen kognitioon, jonka seurauksena tiedämme hyvin vähän esimerkiksi itsehillinnän, muistin, loogisen päättelyn ja ongelmanratkaisutaitojen mahdollisista rotueroista.
Tässä tutkimuksessa olikin erittäin hyvänä puolena se, että koiria on testattu valtava määrä, jolloin oli mahdollista verrata useita yksittäisiä rotuja. Lisäksi smartDOG KOGNITIO-testiin sisältyy useita kognitiivisia testejä, eli oli mahdollista analysoida useampia kognitiivisia ominaisuuksia (myös niitä ei-sosiaalisia).
Menetelmät
Tutkimukseen otettiin mukaan kaikki 1-8-vuotiaat koirat, jotka olivat osallistuneet smartDOG-testiin vuodesta 2016 lähtien. SmartDOG on Katriina Tiiran perustama yritys, joka tarjoaa käyttäytymis- ja kognitiotestejä koiranomistajille. Suosituin testi on KOGNITIO-testi, johon sisältyy 8 kognitiivisia piirteitä mittaavaa testiosuutta ja 3 käyttäytymisen mittaria. Tähän tutkimukseen sisällytettiin näistä 7 kognitiotestiä ja 3 käyttäytymistestiä. Testeissä koira ratkoo 1,5 tunnin ajan erilaisia ongelmia palkkion saadakseen. Pääasiassa palkkiona käytettiin ruokaa, mutta jos koira motivoitui enemmän leluista, käytettiin sen sijaan lelupalkkiota. Useimmat koirat nauttivat suuresti testin suorittamisesta ja kokivat tilanteen positiivisena. Omistaja oli koko testin ajan paikalla ja piteli koirasta kiinni suoritysten välissä, kunnes testaaja antoi luvan koiran vapauttamiseen ja tehtävien suorittamiseen. KOGNITIO-testiin sisältyvät testiosuudet on lueteltu alla siinä järjestyksessä, kuin koira suorittaa ne testin aikana.
- Tuntemattoman ihmisen tervehtiminen
- Aktiivisuustaso
- Uuden ympäristön tutkiminen
- Sylinteritesti: Itsehillintä
- Eleet: Koiran kyky lukea ihmisen eleitä (mm. sormella osoittaminen)
- V-aita: Tilaan liittyvä ongelmanratkaisu (aidan ympäri kiertäminen palkkion saamiseksi)
- Mahdoton tehtävä: Miten koira toimii ongelmatilanteessa, johon ei löydy ratkaisua (itsenäinen ongelmanratkaisu, avun pyytäminen ihmiseltä tai luovuttaminen)
- Looginen päättely
- Huijaus: Valitseeko koira kulhon, johon näki herkun menevän, vai kulhon, jota ihminen osoittaa?
- Muisti (lyhytkestoinen)
Mukaan tutkimukseen otettiin vain ne rodut, joista oli tutkimuksen tekohetkellä testattu vähintään 40 koiraa. Jäljelle jäi 13 koirarotua: kelpie, australianpaimenkoira, malinois, bordercollie, cockerspanieli, suomenlapinkoira, saksanpaimenkoira, kultainennoutaja, hovawart, labradorinnoutaja, sekarotuinen, shetlanninlammaskoira ja espanjanvesikoira.
Tilastollisina analyyseina käytettiin regressioanalyysejä. Näiden avulla katsottiin, ennustaako rotu testituloksia, ja malleihin otettiin aina myös vaikuttaviksi muuttujiksi sukupuoli ja ikä, jotta niiden vaikutusta voitiin kontrolloida rotueroja tarkkailtaessa. Regressioanalyysissä oli myös valittava referenssirotu, eli yksi rotu, johon kaikkia muita rotuja verrataan. Analyyseissa selvitettiin erikseen, onko rodulla yleisesti ottaen vaikutusta testituloksiin, ja tämän jälkeen referenssirotua käytettiin siihen, että voitiin tarkemmin tutkia, millä tavoin yksittäiset rodut erosivat toisistaan. Rotuja verrattiin kaikkein yleisimpään rotuun eli labradorinnoutajaan.
Kerron alla tarkemmin, mitä jokaisessa testiosuudessa tapahtui ja mitkä olivat tulokset. Jos haluat nähdä tarkemmin, miten rodut sijoittuivat eri testeissä toisiinsa nähden, käy kurkkaamassa alkuperäisen tutkimuksen kaavioita.
Tulokset
Tuntemattoman ihmisen tervehtiminen
Kun koira tuli sisään testitilaan, sen käyttäytyminen testaajaa (tuntematonta ihmistä) kohtaan arvioitiin. Testaaja tervehti koiraa ja antoi sen tulla tervehtimään itseään, jos se halusi. Jos koira ei näyttänyt pelon eikä aggression merkkejä, testaaja silitti koiraa hetken aikaa. Koiran reaktiot jaettiin neljään osaan: 1. Pelokas tai aggressiivinen, 2. Välinpitämätön, 3. Ystävällinen ja 4. Yli-innokas. Suurin osa koirista suhtautui testaajaan ystävällisesti tai yli-innokkaasti, 13 % pelokkaasti tai aggressiivisesti (joista vain hyvin pieni osa käyttäytyi aggressiivisesti) ja 28 % välinpitämättömästi. Sukupuolella ei ollut vaikutusta testitulokseen, mutta mitä nuorempi koira oli, sitä todennäköisemmin se tervehti testaajaa yli-innokkaasti.
Rodulla oli myös vaikutusta koiran tervehtimiskäyttäytymiseen, erityisesti pelokkuuteen. Todennäköisimmin pelokkaita rotuja olivat shetlanninlammaskoira ja espanjanvesikoira. Kultainennoutaja ja hovawart taas olivat hyvin harvoin pelokkaita. Kultaisistanoutajista suuri osa suhtautui ihmiseen ystävällisesti, kun taas hovawarteille oli todennäköisempää käyttäytyä välinpitämättömästi. Nämä tulokset vastaavat osittain aiempien tutkimusten tuloksia: esimerkiksi Salonen ym. (2020) saivat selville suomalaisessa kyselytutkimuksessaan, että shetlanninlammaskoira ja espanjanvesikoira olivat pelokkaimpien rotujen joukossa tuntemattomia ihmisiä kohtaan, ja kultainennoutaja on osoittautunut monissa aiemmissakin tutkimuksissa erittäin ihmisystävälliseksi roduksi, joka on harvoin pelokas tai aggressiivinen ihmisiä kohtaan.
Aktiivisuustaso
Testaajan tervehtimisen jälkeen koirien kaulapantaan kiinnitettiin FitBark-mittari, joka mittaa koiran aktiivisuutta askelmittarin tavoin koko testin ajan ja laskee koiralle keskimääräisen aktiivisuustason. Kaikkien koirien keskiarvo oli 29 aktiivisuuspistettä. Iällä ja sukupuolella ei ollut vaikutusta aktiivisuustasoon (1-8-vuotiailla koirilla), mutta sen sijaan rotu ennusti merkitsevästi koirien aktiivisuutta. Ylivoimaisesti aktiivisin rotu oli malinois, kun taas vähiten aktiivisia olivat hovawart, sheltanninlammaskoira, suomenlapinkoira, kultainennoutaja ja sekarotuinen.
Uuden tilan tutkiminen
Kun FitBark- mittari oli kiinnitetty, koira päästettiin vapaaksi testitilaan, ja sen käyttäytymistä tarkkailtiin noin viiden minuutin ajan. Tarkoituksena oli selvittää, miten innokkaasti koira tutkii itselleen tuntematonta ympäristöä. Pelokkaat tai arat koirat pysyttelevät yleensä lähellä omistajaansa ja liikkuvat vieraassa ympäristössä vähemmän, kun taas uteliaat ja rohkeat koirat tutkivat ympäristöä aktiivisemmin. Ympäristöön tutustumiseen saattavat vaikuttaa myös monet muut ominaisuudet, kuten koiran aktiivisuustaso, suhde omistajaan sekä se, odottaako koira omistajaltaan ohjeistusta vai toimiiko se itsenäisemmin.
Suurin osa koirista tutki ympäristöä joko aktiivisesti (kävellen) tai hyvin aktiivisesti (juosten). 16 % koirista tutki ympäristöä hillitymmin, kun taas 8 % pysytteli enimmäkseen omistajan lähettyvillä. Iällä ja sukupuolella ei taaskaan ollut vaikutusta tuloksiin, mutta rodulla oli. Kaikkein aktiivisimmin ympäristöä tutkivat cockerspanieli ja malinois, kun taas eniten omistajan lähettyvillä pysyviä rotuja olivat shetlanninlammaskoira ja suomenlapinkoira.
Sylinteritesti
Sylinteritestissä koiralle opetettiin ensin, että sen oli mahdollista saada ruokaa sylinteristä, jonka läpi koira ei nähnyt. Herkku asetettiin sylinterin sisään ja koiran annettiin hakea se kiertämällä sylinterin avoimelle sivulle. Tätä toistettiin, kunnes koira luotettavasti haki herkun sylinterin sisältä koskematta sylinterin seinää ensin. Tämän jälkeen tehtiin kymmenen toistoa, joissa sylinteri oli läpinäkyvä. Tehtävä oli nyt koiralle haastavampi, sillä se pystyi näkemään herkun suoraan sylinterin seinän läpi. Moni koira saattoi aluksi unohtaa aiemmin oppimansa ja pyrkiä pääsemään käsiksi herkkuun suoraan sylinterin seinän läpi. Toisto oli onnistunut, jos koira meni sylinterin sivulle syömään herkun, ja epäonnistunut, jos koira koski ensin kuonollaan tai tassullaan sylinterin seinään.
Testin tarkoituksena on mitata koiran itsehillintäkykyä, erityisesti motorista itsehillintää, sillä koiran on hillittävä omia reaktioitaan ja siirryttävä hieman poispäin herkusta saadakseen sen. Testin ajatellaan myös mittaavan impulsiivisuutta, sillä impulsiiviselle koiralle omien reaktioiden hillitseminen saattaa tuottaa haasteita. Sylinteritestin merkityksestä on kuitenkin tiedemaailmassa olemassa runsaasti erimielisyyksiä, eikä vielä tiedetä varmasti, mitä ominaisuuksia se tarkkaan ottaen mittaa.
Kaikkien koirien mediaanitulos (yleisin tulos) oli 80% onnistuminen, eli koirat pärjäsivät testissä yleisesti ottaen hyvin. Rotujen välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja sylinteritestin tuloksissa, ja myös iällä ja sukupuolella oli vaikutusta: nartut suoriutuivat uroksia paremmin (eli niillä oli parempi itsehillintä), ja mitä vanhempi koira oli, sitä heikompi itsehillintä sillä oli (huom. koirat olivat 1-8-vuotiaita). Labradorinnoutajalla oli roduista heikoin itsehillintä, ja myös malinois ja saksanpaimenkoira pärjäsivät testissä huonosti (muihin rotuihin verrattuna). Sen sijaan bordercolliella ja sekarotuisella oli erityisen hyvä itsehillintä.
Sylinteritesti vaikuttaisi mittaavan vain yhdenlaista itsehillintää, eikä se välttämättä korreloi muuntyyppisten itsehillintämittarien kanssa. Tulokset kertovat siis vain siitä, miten hyvin nämä rodut kykenevät hillitsemään reaktioitaan tässä tietyssä kontekstissa. Toisenlaisessa testissä rotujen sijoittuminen olisi saattanut olla hyvin erilaista.
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että impulsiivisuus (jota voidaan ajatella itsehillinnän vastakohtana) eroaa koirarotujen välillä, kun mittarina käytetään omistajien täyttämää kyselyä. Näissä tutkimuksissa bordercollie on yleensä ollut yksi impulsiivisimmista roduista, kun taas tämän tutkimuksen tulokset viittaisivat siihen, että bordercolliella oli erityisen hyvä itsehillintä. Syynä tähän saattaa olla, että koska bordercollieta käytetään edelleen paljon harrastuksissa ja myös paimennuksessa, siinä on saattanut säilyä vahvana tarve voimakkaalle motoriselle itsehillinnälle, kun taas kyselylomakkeissa mainittu impulsiivisuus saattaa liittyä muunlaiseen, arjessa esiintyvään itsehillintään kuin se, mitä sylinteritestissä mitataan.
Labradorinnoutaja sai kaikkein alhaisimmat sylinteritestitulokset, vaikka se ei kyselytutkimuksissa ole ollut erityisen impulsiivisinen rotu. Syynä saattaa olla osittain testitilanne, jossa käytetään ruokaa palkkiona. Labradorinnoutajan voimakas motivaatio ruokaa kohtaan saattaa vaikeuttaa sen itsehillintäkykyä tällaisessa tilanteessa. Myös rotulinjalla on saattanut olla huomattava vaikutus tuloksiin, sillä todennäköisesti suuri osa testiin osallistuneista labradorinnoutajista oli metsästylinjaisia. Metsästyslinjaiselle labradorinnoutajalle voi olla tärkeämpää toimia nopeasti, eikä motoriselle itsehillinnälle välttämättä ole tarvetta. Eräässä kyselytutkimuksessa havaittiin, että metsästyslinjaiset labradorinnoutajat reagoivat nopeammin ja olivat helpommin koulutettavia ja kiinnostuneempia uusista asioista kuin näyttelylinjaiset labradorinnoutajat. Sama päti myös käyttö- ja näyttelylinjaisiin bordercollieihin (Fadel ym., 2016). Sen sijaan käyttölinjaiset bordercolliet olivat käyttölinjaisia labradorinnoutajia impulsiivisempia.
Sylinteritestin tulos ei siis välttämättä kerro vielä paljonkaan siitä, miten impulsiivinen koira on arjessa, mutta se kertoo jotakin yhdenlaisesta itsehillinnästä. Seuraavassa tutkimusprojektissa on tarkoitus selvittää, miten sylinteritestistä suoriutuminen oikeastaan näkyy arjessa, vai näkyykö mitenkään.
Eleiden ymmärtäminen
Eletesteihin sisältyi 5 erilaista ihmisen antamaa kommunikoivaa elettä, joista jokainen toistettiin 6 kertaa (yhteensä 30 toistoa). Testaaja asetti maahan kaksi kulhoa, joista toisen sisään oli piilotettu herkku. Koira ei nähnyt herkun sijaintia, ellei se tullut riittävän lähelle kulhoa. Samalla kun omistaja piteli koiraa paikoillaan, testaaja seisoi kulhojen välissä ja käytti elettä osoittaakseen sitä kulhoa, jonka sisään herkku oli piilotettu. Tämän jälkeen koira vapautettiin, ja sen annettiin valita yksi kulhoista.
Eleet:
- Jatkuva osoittaminen: Testaaja osoittaa sormellaan ja koko käsivarrellaan oikeaa kulhoa, ja pitää kätensä tässä asennossa siihen asti, kunnes koira on tehnyt valintansa. Tämä on yksi helpoimmista eleistä, sillä koira näkee koko ajan, mihin ihminen osoittaa. Testaaja ei millään muulla tavoin elehdi tai katso kohti oikeaa kulhoa.
- Hetkellinen osoittaminen: Testaaja osoittaa sormellaan oikeaa kulhoa parin sekunnin ajan, jonka jälkeen hän asettaa kätensä neutraaliin asentoon sivulleen. Koira tekee valintansa, ja sen on muistettava, mitä kulhoa testaaja osoitti hetki sitten.
- Jalalla osoittaminen: Testaaja asettaa jalan kärkensä oikean kulhon taakse. Koira saa tehdä valintansa samalla, kun testaajan jalka pysyy samassa asennossa.
- Ristiin osoittaminen: Testaaja osoittaa oikeaa kulhoa vastakkaisella kädellään, jolloin käsivarsi on ristissä testaajan vartalon edessä, ja hänen vastakkainen olkapäänsä kääntyy myös kohti oikeaa kulhoa. Testaaja pysyy tässä asennossa sillä välin, kun koira tekee valintansa. Tämä on myös useimmille koirille helppo tehtävä.
- Katse: Testaaja kääntää katseensa hetkeksi kohti oikeaa kulhoa ja katsoo sitten koiraa. Tämä toistetaan kolme kertaa, jonka jälkeen koira vapautetaan valitsemaan. Samalla, kun koira valitsee, testaaja pitää katseensa oikeassa kulhossa. Kädet tai vartalo eivät liiku mihinkään suuntaan. Tämä on monelle koiralle haastava tehtävä, mutta osalle yllättävän helppo.
Tulokset laskettiin yhteen kaikista eletesteistä ja koirien onnistumisprosentteja verrattiin keskenään. Kaikkien koirien onnistumisprosentti oli keskimäärin 79%, mikä on suhteellisen korkea verrattuna aiempiin tutkimustuloksiin. Myös tässä testissä rodulla oli merkitsevä vaikutus onnistumisprosenttiin, kun taas iällä ja sukupuolella ei ollut merkitystä. Parhaiten eleitä lukivat malinois, kelpie ja labradorinnoutaja, ja heikoimmin suoriutuivat suomenlapinkoira, saksanpaimenkoira ja sekarotuinen. Täytyy ottaa huomioon kuitenkin, että kaikilla roduilla oli tosiaan harvinaisen korkea onnistumisprosentti, eli tässä tutkimuksessa ”huonoimmat” rodut eivät välttämättä ole erityisen huonoja eleiden lukijoita. Tutkimukseen on todennäköisesti sattunut huomattavan taitavia rotuja, eikä mukana ollut sellaisia rotuja, jotka aiemmissa tutkimuksissa ovat menestyneet erityisen heikosti, kuten esimerkiksi laumanvartijakoirat.
Aiemmat tutkimukset eivät aina ole löytäneet tilastollisia eroja roturyhmien väliltä, mutta ykisttäisten rotujen väliltä eroja on yleensä löytynyt. Tulokset ovat hyvin samankaltaisia kuin tässäkin tutkimuksessa. Eräässä tutkimuksessa ei löydetty eroja labradorinnoutajan ja bordercollien väliltä (Szabo ym., 2017), ja saman tuloksen saimme omastakin tutkimuksestamme; näiden kahden rodun väliltä ei löytynyt tilastollisia eroja, vaan molemmat pärjäsivät testissä hyvin. Bordercollie oli Udell ym. (2014) tutkimuksessa paras ihmisten eleiden lukija ja Sundman ym. (2018) tutkimuksessa labradorinnoutaja menestyi saksanpaimenkoiraa paremmin, samoin kuin tässäkin tutkimuksessa kävi.
Sen sijaan Wobber ym. (2009) vertasi saksanpaimenkoiraa, siperianhuskya, kääpiövillakoiraa ja basenjia, ja näistä saksanpaimenkoira osasi lukea ihmisen eleitä parhaiten. Onkin tärkeä muistaa, että vaikka tässä tutkimuksessa saksanpaimenkoira suoriutuikin eleidenlukutehtävässä huonosti, sitä verrattiin vain näihin tiettyiin rotuihin. Muihin rotuihin verrattuna saksanpaimenkoira olisi pärjännyt todennäköisesti paljon paremmin.
V-aita
Tässä tehtävässä koira katseli V:n muotoisen aidan ulkopuolelta samalla, kun useampi herkku asetettiin aidan sisäpuolelle. Aita oli tehty kompostiaidasta, jonka läpi koira pystyi näkemään ja haistamaan. Kun testaaja oli asettanut herkut paikoilleen, hän asettui seisomaan aidan ulkopuolelle ja omistaja vapautti koiran. Koiralle annettiin 3 minuuttia aikaa ratkaista tehtävä ja päästä herkkujen luokse. Tehtävä on yllättän haastava monelle koiralle, sillä koiran on ymmärrettävä siirtyä poispäin ruoasta sen sijaan, että se pyrkisi pääsemään suoraan aidan läpi. Tästä syystä testin ajatellaan mittaavan ongelmanratkaisukyvyn lisäksi myös itsehillintää (vaikkakin todennäköisesti toisentyyppistä kuin se, mitä sylinteritestillä mitataan).
Koirista 89% ratkaisi tehtävän kolmen minuutin sisällä. Kun näitä koiria verrattiin niihin, jotka eivät onnistuneet ratkaisemaan tehtävää, rotujen väliltä ei löytynyt merkitseviä eroja, eikä iällä ja sukupuolella myöskään ollut vaikutusta. Sen sijaan, kun tarkkailtiin tehtävän ratkaisemiseen kulunutta aikaa, rotueroja alkoi löytyä. Mediaaniaika, joka koirilla kului tehtävän onnistuneeseen ratkomiseen, oli 12 sekuntia. Nopeimpia ratkojia olivat malinois ja bordercollie, kun taas hitaimpia olivat kultainennoutaja ja labradorinnoutaja. Ikä ja sukupuoli eivät ennustaneet koirien nopeutta tässä tehtävässä.
Syynä malinoisin ja bordercollien menestykseen saattaa olla, että kumpaakin rotua käytetään aktiivisesti harrastus- ja työtehtävissä, joissa ongelmanratkaisukyky ja spatiaalinen hahmottaminen voivat olla tärkeitä (esim. paimennus, hajutyöskentely, poliisikoiratehtävät). Sen sijaan labradorinnoutaja ja kultainennoutaja eivät välttämättä tarvitse näitä taitoja samassa määrin. Tulokset saattavat liittyä myös koiran motivaatioon; labradorinnoutaja on tunnetusti hyvin perso ruoalle, ja sille saattaa tuottaa huomattavasti vaikeuksia siirtyä poispäin selvästi näkyvissä olevista herkuista.
Aiemmassa, Marshall-Pescini ym. (2016) tutkimuksessa ei löydetty lainkaan eroja roturyhmien väliltä. Heidän paimenkoiraryhmänsä koostui lähes pelkästään bordercollieista ja australianpaimenkoirista, ja noutajaryhmä koostui melkein pelkästään labradorinnoutajista ja kultaisistanoutajista. On siis erikoista, että roturyhmien väliltä ei löytynyt eroja, sillä omassa tutkimuksessamme bordercollie erosi merkitsevästi labradorinnoutajasta, bordercollie ja australianpaimenkoira olivat molemmat nopeita ratkaisemaan testin, ja labradorinnoutaja ja kultainennoutaja olivat kaksi hitainta rotua. Aiemmassa tutkimuksessa palkkiona käytettiin aina lelua ruoan sijaan, mikä saattaa osittain selittää erot tuloksissa. Lisäksi aiemman tutkimuksen analyysissa otettiin huomioon koirien koulutustaso, ja sillä havaittiin olevan vaikutusta suoritusnopeuteen. Tarvitaan siis lisää tutkimustietoa ennen kuin voidaan selvittää varmuudella, onko rotujen välillä geneettisiä eroja, jotka vaikuttavat V-aidasta suoriutumiseen, vai liittyvätkö ne enimmäkseen koiran koulutushistoriaan, joka taas saattaa riippua rodusta.
Mahdoton tehtävä
Tässä testissä koira joutui tilanteeseen, jossa se näki ja haistoi kannellisen laatikon sisällä olevan herkun, mutta ei päässyt siihen käsiksi. Tällaisessa tilanteessa moni koira toteuttaa lajilleen ominaista strategiaa: kääntyy katsomaan ihmistä. Tämän ajatellaan olevan merkki sosiaalisesta kognitiosta, jossa koira ymmärtää, että ihminen kykenee auttamaan haastavan tehtävän ratkaisussa, joten häneltä kannattaa pyytää apua. Yksilöt kuitenkin eroavat toisistaan siinä, miten paljon aikaa ne käyttävät itsenäiseen työskentelyyn ja ihmiseen suuntautuvaan käytökseen.
Aluksi koiralle opetettiin, miten se saa muovisen tai puisen laatikon sisällä olevan herkun ulos. Ensin tehtävä oli erittäin helppo; koiran täytyi työntää kantta vain pikkuisen pois laatikon päältä, että se pääsi syömään herkun. Pikkuhiljaa tehtävä vaikeutui, kunnes kansi peitti herkun kokonaan. Kun koira oli oppinut, että herkun saa laatikosta ulos kantta työntämällä, kansi kiinnitettiin ruuvilla paikoilleen niin, että koira pystyi kuitenkin edelleen näkemään ja haistamaan sisällä olevat herkut läpinäkyvän kannen läpi. Koira vapautettiin, ja sen käyttäytymistä tarkkailtiin kahden minuutin ajan. Kumpikaan ihmisistä ei kiinnittänyt koiraan mitään huomiota, ei puhunut eikä liikkunut, vaan molemmat katsoivat koko ajan pelkästään laatikkoa. Koiran käyttäytyminen jaettiin kolmeen osaan:
- Itsenäinen: Koira manipuloi laatikkoa tassullaan tai kuonollaan.
- Ihmiseen tukeutuva: Koira katsoo ihmistä (joko omistajaa tai testaajaa), ikään kuin apua pyytäkseen. Koira saattaa myös siirtää katsettaan ihmisestä laatikkoon ja takaisin, mikä on jo melko selkeä kommunikointikeino. Tähän kategoriaan laskettiin myös kaikki muut käyttäytymismallit, jotka kohdistuivat ihmiseen jollakin tavoin.
- Luovuttaminen: Koira tekee jotakin muuta, eli ei kohdista käyttäytymistään ihmiseen eikä laatikkoon. Se saattaa esimerkiksi haistella maata tai tutkia huonetta.
Yksikään näistä strategioista ei ole muita huonompi, vaan ne kertovat vain siitä, millä tavalla koira reagoi kohdatessaan hyvin haastavan tehtävän, johon ei löydy ratkaisua. Ihmisen avun pyytäminen voi olla arjessa hyvin toimiva keino, kun taas itsenäinen ongelmanratkaisu saattaa kertoa siitä, kuinka sinnikkäästi koira on valmis toimimaan palkkion saamiseksi. Testissä mitattiin, kuinka paljon aikaa koira käytti jokaiseen näistä toimintatavoista.
Koirista 6 % oli täysin itsenäisiä, eli ne eivät tukeutuneet lainkaan ihmiseen, vaan toimivat joko itsenäisesti tai luovuttivat. Kun näitä koiria verrattiin niihin, jotka tukeutuivat edes hieman ihmiseen, iällä ei ollut merkitystä tuloksiin, mutta urokset olivat todennäköisemmin täysin itsenäisiä narttuihin verrattuna. Rotujen väliltä löytyi myös merkitseviä eroja. Eniten täysin itsenäisiä koiria löytyi saksanpaimenkoirasta ja malinoisista, kun taas vähiten itsenäisiä rotuja olivat kultainennoutaja ja espanjanvesikoira. Rotujen väliset erot kuitenkin katosivat, kun aineistosta poistettiin poliisikoirat (joita oli 31kpl, ja joista suurin osa oli rodultaan malinois). Suuri osa poliisikoirista oli räjähteiden etsintään koulutettuja koiria, mikä saattaa selittää, miksi ne jatkoivat sinnikkäästi tehtävän parissa työskentelyä itsenäisesti. Hajutyössä toimivalle koiralle tämä on tärkeä ominaisuus, sillä ohjaaja ei voi auttaa koiraa etsinnässä, vaan koiran on annettava käyttää omaa hajuaistiaan kohteen löytämiseksi. Poliisikoirien poistaminen aineistosta ei vaikuttanut muihin testituloksiin, ainoastaan siihen, oliko koira täysin itsenäinen vai ei.
Mediaaniaika, jonka koirat käyttivät ihmiseen tukeutuen, oli 54%. Rodut erosivat toisistaan merkitsevästi. Eniten ihmiseen kohdistuvaa käytöstä oli kelpiellä ja kultaisellanoutajalla, kun taas vähiten sitä oli hovawartilla ja suomenlapinkoiralla. Sukupuoli ei ennustanut tätä muuttujaa, mutta mitä vanhempi koira oli, sitä enemmän se tukeutui ihmiseen.
Koirista 37 % luovutti jossain vaiheessa mahdoton tehtävä -testin aikana (vaikka vain yhden sekunnin ajaksi). Sukupuoli ei vaikuttanut luovuttamiseen, mutta mitä nuorempi koira oli, sitä todennäköisemmin se luovutti. Eniten luovuttajia oli cockerspanieleiden ja kultaistennoutajien joukossa, kun taas sinnikkäimpiä olivat australianpaimenkoira ja bordercollie. Sinnikkäimmät rodut käyttivät aikansa joko itsenäiseen ongelmanratkaisuun tai avun pyytämiseen ihmiseltä, eli ne eivät missään vaiheessa luovuttaneet.
Kaikki aiemmat tutkimukset, joissa on tutkittu mahdotonta tehtävää tai jotakin sen kaltaista testiä, ovat löytäneet rotueroja sekä ryhmien että yksittäisten rotujen väliltä. Tutkimuksissa on myös havaittu, että ihmiseen kohdistuva käytös mahdottomassa tehtävässä on voimakkaasti periytyvä ominaisuus.
Looginen päättely
Tässä testiosuudessa koiran oli valittava kahdesta kupista, joista yhden alle oli piilotettu herkku. Koiran oli pystyttävä tekemään päätelmiä poissulkemisen kautta, eli ymmärrettävä, että jos herkku ei ole yhden kupin alla, se löytyy toisen alta. Testaaja nosti yhden kupeista ylös, jotta koira näki, ettei sen alla ollut mitään. Toinen kupeista oli maassa, ja sen alle oli piilotettu herkku, jota koira ei nähnyt. Kun testaaja oli näyttänyt, ettei toisen kupin alla ollut mitään, hän laski kupin maahan toisen viereen, ja koira vapautettiin valitsemaan. Suoritus oli onnistunut, jos koira ymmärsi mennä sen kupin luokse, jota testaaja ei ollut nostanut ylös. Hyvin moni koira epäonnistui tässä tehtävässä, ja meni sen kupin luokse, jota testaaja oli nostanut, tai valitsi täysin satunnaisesti.
Tehtävä oli koirille haastava: vain 33 % koirista tuntui ymmärtävän tehtävän, ja ainoastaan 17 % valitsi oikein 83―100 %:lla kerroista. Tehtävästä suoriutumiseen ei vaikuttanut merkitsevästi rotu, ikä eikä sukupuoli. Parhaiten tässä tehtävässä kuitenkin onnistuivat saksanpaimenkoira ja malinois, vaikka ero muihin rotuihin ei ollutkaan tilastollisesti merkitsevä.
Huijaus
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että osa koirista luottaa niin ehdottomasti ihmisen antamiin eleisiin, että ne valitsevat mieluummin ihmisen osoittaman kohteen, vaikka olisivat omin silmin nähneet herkun olevan jossakin muualla. Tässä testissä koira näki, kun testaaja pudotti yhteen kulhoon herkun ja osoitti sitten sormellaan toista kulhoa, joka oli tyhjä. Koira sai sitten valita yhden kulhoista, ja sama toistettiin kaksi kertaa. Tässä ei ollut olemassa oikeaa tai väärää vaihtoehtoa; tarkoituksena oli vain selvittää, kumpaa strategiaa koira käyttää valinnan tekemiseen: omaa muistiaan vai ihmisen elettä.
Harva koira valitsi ihmisen osoittaman kulhon molemmilla kerroilla, ja vain 33 % valitsi ihmisen eleen mukaisesti vähintään kerran. Iällä ja sukupuolella ei ollut vaikutusta koirien valintaan, mutta rotu oli merkitsevä valinnan ennustaja. Cockerspanieli, malinois ja bordercollie valitsivat todennäköisimmin ihmisen eleen mukaan, kun taas hovawart ja saksanpaimenkoira luottivat todennäköisemmin omaan muistiinsa siitä, mihin herkku oli piilotettu.
Aiemmassa tutkimuksessa (Barnard ym., 2019), jossa rodut jaettiin ryhmiin niiden geneettisen sukulaisuuden mukaan, havaittiin, että metsästys- ja paimennusryhmiin kuuluvat rodut valitsivat mieluummin pienen ruokamäärän, jota ihminen suosi, kuin mastiffiryhmään kuuluvat rodut (kuten saksanpaimenkoira). Tämä vastaakin enimmäkseen oman tutkimuksemme tuloksia. Sen sijaan toisessa tutkimuksessa (Horschler ym., 2019), jossa käytettiin amerikan kennelliiton rotuluokittelua, paimenkoirat luottivat vähiten ihmisen eleeseen, kun taas noutajat ja spanielit luottivat ihmisen eleeseen eniten. Myös nämä tulokset sopivat osittain nykyisiin tuloksiin, paitsi että malinois ja bordercollie luottivat suureksi osaksi ihmisen eleeseen, siitä huolimatta, että ne kuuluvat paimenkoiraryhmään. Tulosten tulkintaa vaikeuttaa se, että kahdessa aiemmassa tutkimuksessa rodut on ryhmitelty eri tavoin. Selvästikin yksilöllisiä eroja löytyy myös roturyhmien sisältä.
Muisti
Tässä testiosuudessa testattiin koirien lyhytaikaista muistia. Koiralla oli valittavanaan kolme kulhoa, joista yhden alle piilotettiin herkku koiran nähden. Tämän jälkeen koira odotti 1-2,5 minuutin ajan ilman näköyhteyttä kulhoihin, jonka jälkeen se vapautettiin valitsemaan. Testi toistettiin neljä kertaa, ja laskettiin, kuinka monta kertaa koira onnistui. Koirista 20% valitsi oikein jokaisella kerralla, 14 % onnistui 0-1 kertaa, ja suurin osa koirista onnistui 2-3 kertaa. Rotu, ikä tai sukupuoli eivät vaikuttaneet koirien tuloksiin merkitsevästi. Tässä testissä parhaisiin tuloksiin pääsivät hovawart ja sekarotuinen, vaikka erot eivät olleetkaan tilastollisesti merkitseviä.
On mahdollista, ettei muisti, samoin kuin looginen päättelykään, ole ollut tässä tutkimuksessa mukana olleissa roduissa tärkeä ominaisuus, jota olisi vahvistettu jalostamisen kautta. Toinen mahdollisuus on, että testit eivät mittaakaan niitä ominaisuuksia, mitä niiden olisi tarkoitus mitata. Rotueroja muistissa ja loogisessa päättelyssä on tutkittu hyvin vähän, eikä yksikään aiempi tutkimus ole onnistunut löytämään eroja rotujen välillä näissä ominaisuuksissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö rodut voisi erota näissä ominaisuuksissa, sillä vain pieni osa roduista on tähän mennessä testattu.
Mistä rotuerot johtuvat?
Tutkimus osoitti, että jokaisella rodulla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Tulosten perusteella ei ole mahdollista sanoa, että yksi rotu olisi parempi kuin muut. Jopa yksittäisiä testejä tarkkaillessa ei voida sanoa, että korkeat tulokset saaneet rodut olisivat parempia kuin muut. Esimerkiksi itsehillintä voi olla joissakin tapauksissa hyödyllinen piirre, kun taas tietyissä työtehtävissä impulsiivisuus ja nopeat reaktiot voivat olla tarpeen. Samoin itsenäinen työskentely ongelmien parissa voi olla arvokas ominaisuus tietyissä tilanteissa, kun taas ihmiseen suuntautuvaa käytöstä voidaan arvostaa toisenlaisissa tehtävissä enemmän. Jokainen rotu on arvokas juuri siinä roolissa, jossa sitä käytetään. Onkin tärkeää ymmärtää, millaisia ominaisuuksia eri roduilla nykyään ilmenee, sen sijaan, että tehtäisiin oletuksia pelkästään sen perusteella, mikä rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut tai mitä rotumääritelmässä sanotaan. Tutkimustieto aiheesta voi mahdollisesti auttaa ennustamaan jossakin määrin, miten tietty rotu todennäköisimmin tulee käyttäytymään.
Osa rotujen välisistä eroista on mahdollista selittää rodun nykyisen tai alkuperäisen käyttötarkoituksen avulla, osa taas saattaa vaatia enemmän tutkimustietoa vastausten selvittämiseksi. Osa kognitiivisista eroista saattaa myös olla vain sattumaa, esimerkiksi pienen geneettisen vaihtelun seurausta rodussa, jossa sattumalta on ollut tietynlaisia ominaisuuksia, tai siksi, että jokin toivottava (joko käyttäytymiseen tai ulkonäköön liittyvä) ominaisuus on ollut yhteydessä johonkin kognitiiviseen ominaisuuteen. Esimerkiksi korkea motivaatio ruokaa kohtaan on saattanut vaikeuttaa labradorinnoutajan suoriutumista tehtävissä, joissa sen on siirryttävä poispäin ruoasta (sylinteritesti ja V-aita). Myös esimerkiksi arkuus tai pelokkuus voivat vaikuttaa siihen, miten koira pärjää testitilanteessa vieraan ihmisen seurassa ja tuntemattomassa ympäristössä.
Kultainennoutaja on alun perin jalostettu samaan tehtävään kuin labradorinnoutajakin, mutta nykyään sen ensisijainen ja yleisin tehtävä on olla tavallinen kotikoira ja perheenjäsen, kun taas labradorinnoutajaa käytetään edelleen aktiivisesti harrastus- ja työkäytössä. Kotikoiralle toivottavat ominaisuudet eivät välttämättä ole samoja, joita harrastuskoiralta vaaditaan. Kotikoiralle hyvä itsehillintä voi olla arvokas ominaisuus, samoin kuin alhainen aktiivisuustaso, ihmisystävällisyys ja ihmiseen tukeutuminenkin. Kultainennoutaja olikin tuntematonta ihmistä kohtaan kaikkein todennäköisimmin ystävällinen, ja se pärjäsi myös suhteellisen hyvin ihmisten eleiden lukemisessa. Kultainennoutaja tukeutui myös paljon ihmiseen mahdottoman tehtävän aikana ja luovutti myös melko todennäköisesti testin aikana muihin rotuihin verrattuna. Tämä viittaisi siihen, että kultainennoutaja pyysi enimmäkseen apua ihmiseltä, ja jos se ei toiminut, se luovutti. V-aidan kultainennoutaja ratkaisi kaikista hitaimmin ja epäonnistui myös todennäköisimmin. Voi olla, että kultainennoutaja on niin riippuvainen ihmisten avusta ja niin ihmisorientoitunut, että se ei siksi pyrkinyt ratkomaan tehtävää itsenäisesti, vaan odotti sen sijaan ihmisen apua. V-aita-tehtävän aikana 53 % kultaisistanoutajista pyysi ihmiseltä apua tehtävän aikana, kun taas muilla roduilla tämä arvo oli välillä 12-38 %. Kultaisennoutajan ihmisrakkaus saattaa siis vaikeuttaa sen suoriutumista testeistä, joissa sen on toimittava itsenäisesti.
Osa koirarotujen välisistä eroista on siis mahdollista selittää käyttötarkoituksen kautta, mutta oli myös selvää, että jopa samaan roturyhmään kuuluvien ja geneettisesti toisilleen läheistä sukua olevien rotujen välillä oli merkitseviä eroja. Tutkimusaineistoon sisältyi useita lammas- ja karjakoirien ryhmään lukeutuvia rotuja, joiden tulokset kuitenkin vaihtelivat usein laidasta laitaan. Varsinkin suomenlapinkoira ja malinois erosivat erityisen paljon muista paimenkoiraroduista. Rodut vaikuttaisivat siis eroavan toisistaan käyttäytymiseltään myös roturyhmien sisällä.
Tässä tutkimusaineistossa oli todennäköisesti suhteellisen suuri osa käyttölinjaisia koiria näyttelylinjaisiin nähden (ainakin jos verrataan siihen osuuteen, mikä käyttölinjaisia koiria on koko koirapopulaatiossa). Tämän seurauksena mm. labradorinnoutajan, saksanpaimenkoiran, bordercollien ja cockerspanielin tulokset saattavat kuvastaa osittain käyttölinjaisten rotunsa edustajien piirteitä, ja jos mukana olisi ollut pelkästään näyttelylinjaisia koiria, olisivat tulokset saattaneet hyvinkin olla erilaisia. Rotujen käyttölinjoissa on saatettu arvostaa ja jalostaa erilaisia käyttäytymisominaisuuksia kuin näyttelylinjoissa, ja tästä on myös olemassa tutkimustietoa.
Vaikka eroja rotujen väliltä löytyikin, on otettava huomioon, että rodun vaikutus ei kuitenkaan ollut erityisen suuri. Rodun, iän ja sukupuolen yhteisvaikutus oli noin 2-8%:n luokkaa testistä riippuen. Tämä vaikuttaa ehkä pieneltä määrältä, mutta käyttäytymiseen vaikuttaa niin valtava määrä tekijöitä, että todennäköisesti jokaisella niistä on yllättävän pieni vaikutus käyttäytymiseen. Moni muukin tekijä vaikuttaa koiran kognitiivisiin ominaisuuksiin, ja myös rotujen sisällä oli tässäkin tutkimuksessa suuria eroja yksilöiden suoriutumisessa. Testituloksiin saattaa vaikuttaa rodun lisäksi mm. geneettinen vaihtelu rotujen sisällä, koiran tausta, eliniän aikaiset kokemukset (varsinkin pentuajan kokemukset), koulutushistoria, koiran luonne, temperamentti, terveydentila, harrastukset, koulutusmenetelmät, suhde omistajaan ja motivaatio ruokaa tai leluja kohtaan. Jokainen koira on aina loppujen lopuksi yksilö, ja rotu on vain yksi käyttäytymiseen vaikuttava tekijä muiden joukossa.
Täytyy myös muistaa, että tutkimuksessa mukana olleet koirat eivät vastaa koko Suomen koirapopulaatiota. Testiin osallistuivat enimmäkseen hyvin aktiiviset koiranomistajat, jotka harrastavat tai kilpailevat koiriensa kanssa aktiivisesti. Myös tietynlaiset rodut olivat testissä tyypillisempiä, kun taas osa roturyhmistä ei ollut tässä tutkimuksessa lainkaan edustettuna (esimerkiksi alkukantaiset rodut, laumanvartijakoirat ja terrierit). Rotuerot olisivat saattaneet olla vieläkin suurempia, jos näistä roturyhmistä oltaisiin saatu edustajia. Itse asiassa on merkittävää, että eroja rotujen väliltä löytyi siitäkin huolimatta, että tutkimukseen osallistuvissa koirissa ja omistajissa oli paljon samaa.
On myös otettava huomioon, että koirarotuja on verrattu vain niihin muuhun kahteentoista rotuun, jotka tässä tutkimuksessa olivat mukana. Vaikka jokin yksittäinen rotu suoriutuisi jostakin testistä paremmin tai huonommin kuin muut, se ei tarkoita, että tämä rotu olisi kaikkiin maailman rotuihin nähden paras tai huonoin, vaan ainoastaan juuri näihin tiettyihin rotuihin nähden.
Meillä ei valitettavasti ollut tietoa osallistuneiden koirien taustoista, kokemuksista tai koulutushistoriasta, emmekä siksi voineet selvittää, miten suuri osa rotueroista perustui geneettisiin eroihin ja miten suuri osa johtui mahdollisista elämän aikaisista kokemuksista. Tietynlaiset ja tietyllä tavalla käyttäytyvät koiranomistajat saattavat esimerkiksi hankkia tietynlaisia koirarotuja, kohdella niitä tietyllä tavalla ja harrastaa niiden kanssa tiettyjä asioita. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että myös koirien saamat kokemukset vaikuttavat useisiin kognitiivisiin testituloksiin, mutta moni näistä ominaisuuksista on myös perinnöllisiä. Tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että rotujen väliset geneettiset sukulaisuussuhteet vaikuttavat huomattavasti ainakin itsehillintään ja kykyyn ymmärtää ihmisten eleitä. Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimustietoa, että voidaan selvittää, miten suuri osa rotujen välisistä kognitiivisista eroista on perinnöllisiä.
Tutkimuksessa löydettiin eroavaisuuksia koirarotujen välillä useissa kognitiivisissa ominaisuuksissa, kuten sosiaalisessa kognitiossa, itsehillinnässä ja ongelmanratkaisutaidoissa. Tulokset tarjoavat mielenkiintoista ja tärkeää informaatiota siitä, millaisia ominaisuuksia eri roduissa on saatettu suosia. Tutkimustulosten kautta saadaan lisätietoa koirarotujen käyttäytymispiirteistä, jolloin voidaan toivon mukaan ennakoida ja ennustaa tehokkaammin, miten eri rodut tulevat käyttäytymään. Seuraavassa tutkimusprojektissa on tarkoitus selvittää, miten smartDOG-testin tulokset näkyvät koirien käyttäytymisessä arjessa.
Koko artikkelin voit lukea täältä: https://rdcu.be/c2rXl
Junttila Saara; Valros, Anna; Mäki, Katariina; Väätäjä, Heli; Reunanen, Elisa; Tiira, Katriina. Breed differences in social cognition, inhibitory control, and spatial problem-solving ability in the domestic dog (Canis familiaris). Scientific Reports 12, 22529 (2022).
ZenKoira 