Miten jääkausi vaikuttaa koiraan

Nuorempana selailin paljon netin keskustelupalstoja koirien kouluttamiseen liittyen. Suunnilleen kaikki löytämäni vinkit perustuivat koiran alistamiseen ja siihen, että sille oli näytettävä kaapin paikka. Yksi suosituista vinkeistä oli jääkausi. Jääkausi on 1-3 viikkoa kestävä ajanjakso, jonka aikana koiraa ei huomioida lainkaan. Sille ei puhuta, sitä ei silitetä, sen kanssa ei leikitä, sitä ei edes katsota. AinoaJatka lukemista ”Miten jääkausi vaikuttaa koiraan”

Koiralle saa antaa periksi

Omistajat, jotka ovat adoptoineet työpaikaltani rescuekoiran, pyytävät usein apua käyttäytymisasioissa. Eräs ongelma, johon pyydetään paljon apua, on koiran uhkaava käyttäytyminen omistajaa kohtaan. Koira saattaa murista tai jopa purra, kun omistaja yrittää silittää sitä sen nukkuessa, lähestyä sitä sen syödessä, pakottaa sen tottelemaan, tai tekee jotakin muuta, mistä koira ei pidä. Yleensä neuvoni tällaisissa tapauksissa onJatka lukemista ”Koiralle saa antaa periksi”

20 myyttiä johtajuudesta

Koiramaailma on jakautunut kahteen eri leiriin: johtajuusteorian kannustajiin ja sen vastustajiin. Jokaisella tuntuu olevan erilainen käsitys siitä, mitä johtajuus itse asiassa tarkoittaa. Jos tarkoitat johtajuudella sellaista, mitä kuvailin tässä kirjoituksessa, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Ongelmia tulee eteen silloin, kun johtajuus-käsitettä käytetään oikeuttamaan ikäviä koulutusmetodeja tai tapoja kohdella koiraa. Koiranomistajien keskuudessa kiertää valtavasti johtajuuteenJatka lukemista ”20 myyttiä johtajuudesta”

Millainen johtaja koirasi haluaisi sinun olevan?

Laumateoria, laumanjohtajuus, dominanssi… Nämä ovat sanoja, joiden käyttämistä yleensä vältän, koska ihmisillä on hyvinkin erilaisia mielipiteitä niiden merkityksestä. Laumahierarkiaa ja sen olemassaoloa koirien keskuudessa on tutkittu paljon, ja siitä kiistellään jatkuvasti. Tutkimuksista myös vedetään jatkuvasti johtopäätöksiä koirien ja ihmisten väliseen suhteeseen, vaikka tätä ei ole tutkittu suoraan lainkaan. Mielestäni kysymys siitä, muodostavatko koirat johtajuussuhteita keskenäänJatka lukemista ”Millainen johtaja koirasi haluaisi sinun olevan?”