Lokakuussa tein päätöksen muuttaa lopultakin takaisin Suomeen Iso-Britanniasta – ja koirani Jessie tuli tietysti mukaan. Kun adoptoin Jessien, en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni tällaista matkaa sen kanssa. Se ei suostunut edes lähtemään kävelylle, sitä pelotti ulkomaailma niin paljon. Ihmisten, koirien ja erilaisten esineiden näkeminen sai sen rähisemään, murisemaan ja repimään talutushihnaansa. Mutta viime lokakuussa tilanneJatka lukemista ”Koiran kanssa Euroopan halki – Osa 1: Matkan suunnittelu”
Avainsana-arkisto:koira
”Kokeilin käyttää nameja, mutta koira pelkää edelleen” – miksi vastaehdollistaminen epäonnistuu
Jos koirasi pelkää tai kokee ahdistusta tai epävarmuutta tietyissä tilanteissa, olet todennäköisesti kokeillut luoda tilanteesta koiralle miellyttävämmän esimerkiksi ruoan avulla. Olet ehkä yrittänyt tarjota koiralle namin, kun vastaan tulee toinen koira, kun leikkaat sen kynsiä tai kun ulkoa kuuluu kovia ääniä, kuten ukkosta tai ilotulitusta. Jos näin on, loistavaa! Olet ymmärtänyt, mistä vastaehdollistamisessa on kyse.Jatka lukemista ””Kokeilin käyttää nameja, mutta koira pelkää edelleen” – miksi vastaehdollistaminen epäonnistuu”
Dominoivatko koirat toisiaan?
Ennen kuin koiria alettiin tutkia tarkemmin omana lajinaan, koiran käyttäytymisen ymmärtäminen perustui pitkälti susitutkimuksiin. Huomattiin, että vankeudessa elävät sudet muodostavat tiukan arvojärjestyksen, joka perustuu aggressiiviseen kanssakäymiseen ja oman aseman puolustamiseen. Tästä tietysti pääteltiin, että koiratkin muodostavat laumahierarkian ihmisten ja muiden koirien kanssa. Johtajuusajattelu muodostui huomattavan suosituksi selitykseksi lähes kaikelle koiran ei-toivotulle käytökselle. Uskottiin myös, ettäJatka lukemista ”Dominoivatko koirat toisiaan?”
Näin valitset rescue-koiran tai kodinvaihtajan
Uuden perheenjäsenen valitsemiseen kannattaa käyttää paljon aikaa, oli kyseessä sitten kasvattajalta ostettu pentu, aikuinen kodinvaihtaja tai rescue-koira. Tulet elämään uuden koirasi kanssa useamman vuoden, joten päätös kannattaa ottaa vakavasti. Valitsemisen helpottamiseksi listasin alle joitakin tärkeitä asioita, jotka kannattaa pitää mielessä rescue-koiraa tai kodinvaihtajaa valitessa. Työskennellessäni rescue-keskuksissa Iso-Britanniassa törmäsin moneen tilanteeseen, jossa jotakin näistä kohdista eiJatka lukemista ”Näin valitset rescue-koiran tai kodinvaihtajan”
Sukella syvemmälle koiran elekielen maailmaan
Koirat puhuvat meille jatkuvasti eleillään ja käyttäytymisellään. Kukaan ei todennäköisesti tule koskaan tietämään kaikkea, mitä koirien elekieli voi paljastaa meille, vaikka uutta tietoa tuleekin esille jatkuvasti. Eleillä on myös valtavasti eri merkityksiä, jotka vaihtelevat eri tilanteiden ja yksilöiden välillä. Näistä syistä ihan jokaisella meistä tulee aina olemaan lisää opittavaa koirien salaperäisestä kielestä; emme koskaan voiJatka lukemista ”Sukella syvemmälle koiran elekielen maailmaan”
Kuinka säilyttää rauha monikoirataloudessa
Kun koiria on useampi kuin yksi, ei yhteiselo ole aina täysin mutkatonta. Kaikki koirat eivät tule toimeen keskenään yhtä hyvin kuin toivoisimme, ja joskus tunteet käyvät kuumina. Ajoittaiset erimielisyydet ovat täysin odotettavissa, mutta jos koirat tappelevat tosimielessä jatkuvasti, on parempi ottaa yhteyttä ammattitaitoiseen kouluttajaan (esim. Suomen eläintenkouluttajat ry:n sivuilta). Tällöin myös turvallisin ratkaisu voi ollaJatka lukemista ”Kuinka säilyttää rauha monikoirataloudessa”
Kuinka olla täydellinen koiranomistaja
Täydellinen koiranomistaja tietää aivan kaiken koirista – niin hoidosta, sairauksista, terveydestä, käyttäytymisestä kuin koulutuksestakin. Tämän kaiken hän tietää jo ennen ensimmäistä koiraansa, mieluiten jo syntyessään. Hän tietää aina täsmälleen, mitä hänen koiransa ajattelee ja tuntee milläkin hetkellä ja huomaa välittömästi, jos jotakin on pielessä. Hän ei koskaan ole väärässä, vaan tietää aina sataprosenttisella varmuudella, mitkäJatka lukemista ”Kuinka olla täydellinen koiranomistaja”
Mitä vikaa on rankaisemisessa?
Kun koira halutaan saada lopettamaan jonkin asian tekeminen, rankaiseminen saattaa tuntua luonnolliselta ja helpolta vaihtoehdolta. Vähintäänkin koetaan, että koiraa tulisi kieltää huonosta käyttäytymisestä. Rankaiseminen tuntuu ehkä houkuttelevalta pikaratkaisulta, mutta siihen sisältyy runsaasti riskejä ja ikäviä sivuvaikutuksia. Vaikka rankaisut toimisivatkin hetkellisesti, pitkällä aikavälillä ne eivät kuitenkaan ole tehokkain, turvallisin tai eettisin tapa kouluttaa koiraa. On olemassaJatka lukemista ”Mitä vikaa on rankaisemisessa?”
Koiran arkuus – ennaltaehkäisy on yhtä tärkeää kuin hoitaminen
Artikkeli on ilmestynyt alun perin SuKoKan Kasvattaja-lehdessä. Ainoastaan aidosti aran koiran kanssa elänyt omistaja voi käsittää, kuinka voimakkaasti arkuus voi vaikuttaa sekä koiran että omistajan elämään. Arka koira saattaa kokea voimakasta pelkoa useita kertoja päivässä, mikä usein rajoittaa sen elämää monilla tavoin. Meidän ihmisten ei aina ole helppo ymmärtää, miksi koira pelkää hyvinkin arkipäiväisiä asioita.Jatka lukemista ”Koiran arkuus – ennaltaehkäisy on yhtä tärkeää kuin hoitaminen”
Koiratkin kokevat plasebovaikutuksen – mutta miksi?
Vuonna 2008 Iso-Britanniassa järjestettiin tutkimus koirien ilotulituspelosta ja sen hoitamisesta. Tutkimukseen osallistuville koirille kokeiltiin tuotetta, jonka tarkoituksena oli vähentää niiden kokemaa ahdistusta ja pelkoa. Tuote oli yllättävän tehokas. 65% omistajista kertoi jälkeenpäin, että he olivat havainneet koiriensa käytöksessä edistystä. 72.5% omistajista sanoi, että he käyttäisivät tuotetta uudestaan. Kuulostaa melko vakuuttavalta; tutkimus selvästi osoitti, että tuoteJatka lukemista ”Koiratkin kokevat plasebovaikutuksen – mutta miksi?”