Koiran kanssa Euroopan halki – Osa 1: Matkan suunnittelu

Lokakuussa tein päätöksen muuttaa lopultakin takaisin Suomeen Iso-Britanniasta – ja koirani Jessie tuli tietysti mukaan. Kun adoptoin Jessien, en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni tällaista matkaa sen kanssa. Se ei suostunut edes lähtemään kävelylle, sitä pelotti ulkomaailma niin paljon. Ihmisten, koirien ja erilaisten esineiden näkeminen sai sen rähisemään, murisemaan ja repimään talutushihnaansa. Mutta viime lokakuussa tilanneJatka lukemista ”Koiran kanssa Euroopan halki – Osa 1: Matkan suunnittelu”

Koiran arkuus – ennaltaehkäisy on yhtä tärkeää kuin hoitaminen

Artikkeli on ilmestynyt alun perin SuKoKan Kasvattaja-lehdessä. Ainoastaan aidosti aran koiran kanssa elänyt omistaja voi käsittää, kuinka voimakkaasti arkuus voi vaikuttaa sekä koiran että omistajan elämään. Arka koira saattaa kokea voimakasta pelkoa useita kertoja päivässä, mikä usein rajoittaa sen elämää monilla tavoin. Meidän ihmisten ei aina ole helppo ymmärtää, miksi koira pelkää hyvinkin arkipäiväisiä asioita.Jatka lukemista ”Koiran arkuus – ennaltaehkäisy on yhtä tärkeää kuin hoitaminen”