Tasan vuosi sitten kotiini muutti koira nimeltä Jessie. En yleensä kirjoita ns. henkilökohtaisia kirjoituksia, mutta ajattelin, että Jessien adoptiopäivän kunniaksi tekisin poikkeuksen. Tässä siis kirjoitus vain ja ainoastaan Jessiestä! Ensikohtaaminen Tapasin Jessien ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten. Oli ensimmäinen työpäiväni englantilaisella löytökoiratarhalla. Jessie asui ”hullujen käytävällä”. Sen varrelle laitettiin kaikki stressaavimmat koirat, koska se oliJatka lukemista ”Jessien tarina”
Avainsana-arkisto:adoptoiminen
Näin autat rescue-koiraa sopeutumaan uuteen kotiin
Oli kyseessä sitten rescue-koira tai kodinvaihtaja, sen sopeutuminen uuteen tilanteeseen vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä uudelta omistajalta. Työskentelin aiemmin rescue-koirien kanssa Englannissa. Sanalla on Englannissa hieman eri merkitys kuin sillä on Suomessa, sillä suurin osa Englannin rescue-koirista on joko englantilaisia tai irlantilaisia. Ne saattavat olla hylättyjä tai omistajan pois luovuttamia. Osaa on käytetty pentutehtailuun, vinttikoirakilpailuihinJatka lukemista ”Näin autat rescue-koiraa sopeutumaan uuteen kotiin”