Rutiineista mielenrauhaa koiralle

Nouset sohvalta venytellen ja päätät lähteä kävelylle. Samalla sekunnilla koirasi pomppaa pystyyn ja ryntää innoissaan ovelle. Mistä se tiesi? Koirat ovat mestareita ennakoimaan tapahtumia pienistäkin vihjeistä ympäristössä ja omistajan käytöksessä. Tämä johtuu siitä, että elämän ennustettavuus on niille tärkeää. Kuten me ihmisetkin, koirat kokevat olonsa turvallisemmiksi ja rauhallisemmiksi, jos ne tietävät edes jossain määrin, mitä…

Kun koira ei kuuntele

Tilanne on varmaan tuttu meille kaikille: Pyydät koiraa tekemään jotakin helppoa ja yksinkertaista, jonka tiedät sen osaavan, ja koira ei ole kuulevinaankaan. Tiedät oikein hyvin, että koira ymmärtää käskyn; onhan se suorittanut sen täydellisesti monet kerrat. Ainoa mahdollisuus siis on, että koira on tottelematon tahallaan. Vai onko sittenkään? Toinen, paljon todennäköisempi vaihtoehto on, että koira…

Miksi koira käyttäytyy huonosti?

Koiran huonolle tai ei-halutulle käytökselle keksitään monenlaisia selityksiä. Sanotaan, että koira on paha, tuhma, tyhmä, jääräpäinen, laiska, tekee sen kiusallaan, yrittää dominoida/kostaa/ärsyttää, testaa omistajaa, tietää kyllä tekevänsä väärin. Todellisuudessa yksikään näistä ei ole todellinen syy koiran käyttäytymiselle. Oli kyseessä sitten remmissä vetäminen, sisälle pissaaminen, käskyjen tottelematta jättäminen, aggressiivisuus tai huonekalujen tuhoaminen, jokaiselle koiran käytökselle on…

Vapaus tehdä valintoja – koiran hyvinvoinnin edellytys

Valintojen tekeminen ja omaan elämään vaikuttaminen ovat hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeitä. Oli kyseessä sitten koira, rotta, sika tai ihminen, useat tutkimukset ovat osoittaneet valintojen tarjoamisen tärkeyden. Pienilläkin mahdollisuuksilla valintojen tekemiseen on positiivinen vaikutus eläinten hyvinvointiin. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa silkkiapinoiden hyvinvointi parani, kun niille tarjottiin niinkin vaatimaton valinta kuin häkin valaistukseen vaikuttaminen. Tämän tuloksen voi hyvin…

Äänensävyn merkitys koulutuksessa

Miten suhtautuisit, jos ystäväsi, perheenjäsenesi tai pomosi käskisi sinua vihaisesti ja tiukasti tuomaan hänelle kupin kahvia? Kuinka innokkaasti lähtisit liikkeelle? Miltä tuntuisi, jos vastineeksi et saisi edes kiitosta, ainoastaan epämääräisen mutinan? Todennäköisesti tuntisit ärtymystä ja kokisit kahvin hakemisen vaivalloiseksi ja turhaksi. Saattaisit ehkä tehdä, kuten pyydettiin, koska pelkäisit tottelemattomuuden seurauksia. Et kuitenkaan kokisi minkäänlaista iloa…

20 myyttiä johtajuudesta

Koiramaailma on jakautunut kahteen eri leiriin: johtajuusteorian kannustajiin ja sen vastustajiin. Jokaisella tuntuu olevan erilainen käsitys siitä, mitä johtajuus itse asiassa tarkoittaa. Jos tarkoitat johtajuudella sellaista, mitä kuvailin tässä kirjoituksessa, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Ongelmia tulee eteen silloin, kun johtajuus-käsitettä käytetään oikeuttamaan ikäviä koulutusmetodeja tai tapoja kohdella koiraa. Koiranomistajien keskuudessa kiertää valtavasti johtajuuteen…

Elä hetkessä koiran kanssa

Tunnustan – lipsun helposti negatiiviseen ajattelumalliin ja tilaan, jossa stressaan ja kiirehdin liikaa. Kaikesta tulee suorittamista ja pakkopullaa, jopa koiran kävelyttämisestä. Silloin muistutan itseäni siitä, miksi ylipäätään omistan koiran: jotta voisin viettää sen kanssa aikaa ja nauttia siitä. Koiran kanssa olemisen ei tarvitse olla yksi vaatimus muiden joukossa. Siitä voi itse asiassa saada lisää energiaa,…

Remmirähjän koiran päiväkirja

Ihmiseni sanoo, että olen ”remmirähjä”. Muut sanovat, että ”aggressiivinen”. En tiedä, mitä nuo sanat tarkoittavat. Tiedän vain, että elämme vaarallisia aikoja. Jokaisella kävelyllä piilee kamalia vaaroja. Jostain saattaa milloin tahansa putkahtaa esiin hirviö, joten minun on oltava koko ajan valppaana. Hirviöt kulkevat neljällä jalalla, kuten minäkin. Niissä on itse asiassa paljon samaa kuin minussa, paitsi…

Koiran 10 tärkeintä elämäntaitoa

Suurin osa koiranomistajista on varmasti yhtä mieltä siitä, että koiran on oltava tottelevainen. Tottelevaisuus tietysti helpottaa asioita huomattavasti, mutta itse asiassa vielä tärkeämpää on, että koira on hyväkäytöksinen. Tottelevainen ja hyväkäytöksinen koira ovat kaksi eri asiaa, vaikka saattavatkin ensisilmäykseltä vaikuttaa samalta. Tottelevainen koira tekee, mitä käsketään ja lopettaa kiellosta sen, mitä oli tekemässä. Hyväkäytöksistä koiraa…

Helppo harjoitus itsenäisyyden, itsehillinnän ja rauhoittumisen opetteluun

                Yksi parhaista asioista koiran omistamisessa on se, kuinka vahvan kiintymyssuhteen muodostamme niiden kanssa; rakastamme koiriamme ja ne rakastavat meitä. Joskus tällä kiintymyksellä voi kuitenkin olla huonot puolensa. Koska omistaja on tärkein asia koiran elämässä, osa koirista ei osaa olla yksin. Ne saattavat seurata omistajaa huoneesta toiseen ja…

Jessien tarina

Tasan vuosi sitten kotiini muutti koira nimeltä Jessie. En yleensä kirjoita ns. henkilökohtaisia kirjoituksia, mutta ajattelin, että Jessien adoptiopäivän kunniaksi tekisin poikkeuksen. Tässä siis kirjoitus vain ja ainoastaan Jessiestä! Ensikohtaaminen Tapasin Jessien ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten. Oli ensimmäinen työpäiväni englantilaisella löytökoiratarhalla. Jessie asui ”hullujen käytävällä”. Sen varrelle laitettiin kaikki stressaavimmat koirat, koska se oli…

Näin autat rescue-koiraa sopeutumaan uuteen kotiin

Oli kyseessä sitten rescue-koira tai kodinvaihtaja, sen sopeutuminen uuteen tilanteeseen vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä uudelta omistajalta. Työskentelen ns. ”rescue”-koirien kanssa Englannissa. Sanalla on täällä hieman eri merkitys kuin sillä on Suomessa, sillä suurin osa Englannin rescue-koirista on joko englantilaisia tai irlantilaisia. Ne saattavat olla hylättyjä tai omistajan pois luovuttamia. Osaa on käytetty pentutehtailuun, vinttikoirakilpailuihin…