
Tilanne on varmaan tuttu meille kaikille: Pyydät koiraa tekemään jotakin helppoa ja yksinkertaista, jonka tiedät sen osaavan, ja koira ei ole kuulevinaankaan.
Tiedät oikein hyvin, että koira ymmärtää käskyn; onhan se suorittanut sen täydellisesti monet kerrat. Ainoa mahdollisuus siis on, että koira on tottelematon tahallaan.
Vai onko sittenkään?
Toinen, paljon todennäköisempi vaihtoehto on, että koira ei yksinkertaisesti ymmärrä, mitä siltä pyydetään. Vaikka se osaisi käskyn täydellisesti esimerkiksi kotona harjoitellessa, sillä voi olla aidosti vaikeuksia ymmärtää käskyn merkitys, jos samaa asiaa pyydetään ulkona kävelyllä.
Meille ihmisille tulee luonnostaan kyky yleistää oppimamme eri tilanteisiin. Siksi meidän on hyvin vaikea käsittää, kuinka haastavaa se voi olla muille eläimille.
Koira ei automaattisesti ymmärrä, että esimerkiksi sana ”istu” merkitsee istumista, oli tilanne mikä hyvänsä. Jos koira on oppinut istumaan (tai tulemaan luokse, seuraamaan vieressä, tms.) tietynlaisessa tilanteessa, sen voi olla vaikea ymmärtää käskyä, kun ympäristö tai konteksti muuttuvat.
Tämä johtuu siitä, että kun koira oppii suorittamaan käskystä tietyn toiminnon, se ei automaattisesti opi sanallisen käskyn merkitystä. Sen sijaan kaikki ympäristössä ja tilanteessa toimii vihjeenä tai ärsykkeenä, että nyt on suoritettava tämä toiminto.
Koira saattaa esimerkiksi oppia, että ollessaan olohuoneessa, kun omistaja menee keittiöön hakemaan makupaloja, kutsuu luokse makupalat kädessään, seisoo koiran edessä, tekee pienen liikkeen kädellään ja sanoo jonkin sanan, niin silloin on aika istua. Tässä esimerkissä on jo paljon ärsykkeitä, jotka vihjaavat koiralle, että sen on istuttava. ”Istu”-sana on vain pieni osa kokonaisuutta, eikä koira todennäköisesti edes kiinnitä huomiota itse sanaan, sillä sen on paljon helpompi turvautua visuaalisiin ärsykkeisiin. Omistaja voisi aivan hyvin sanoa vaikkapa ”peruna”, ja koira todennäköisesti istuisi.
Jos kaikki muut ärsykkeet ottaa tilanteesta pois, ja jäljelle jää vain ”istu”-sana, koiralla ei ole hajuakaan siitä, mitä siltä pyydetään. Jos esimerkiksi istumista on harjoiteltu vain ylläolevassa tilanteessa, ja sitä pyydetään yhtäkkiä metsälenkillä kävelyn lomassa, on hyvin epätodennäköistä, että se tottelee.
Sanojen erottaminen toisistaan on koiralle itse asiassa äärimmäisen vaikeaa, ja siksi se käyttää mieluummin muita keinoja, jos vain mahdollista. Sanallisen käskyn sijaan vihjeinä saattavat toimia esimerkiksi lähes huomaamattomat omistajan vartalon, käsien tai pään liikkeet, joita emme välttämättä itse edes tiedosta. Yllättävän usein koira ei ymmärrä lainkaan sanallisen käskyn merkitystä, vaikka olisimme kuinka vakuuttuneita siitä.
Opeta koira tottelemaan, vaikka tilanne muuttuisikin
Jotta koira oppisi aidosti käskyjen merkitykset, on kaikkea muuta tilanteessa vaihdeltava vähän kerrallaan. Tällöin koira oppii, että olennaista on nimenomaan käskysana, eikä mikään muu.
Alussa on muutettava mielellään vain yhtä asiaa kerrallaan, ettei koira hämmentyisi täysin. Jos koira ei tunnu ymmärtävän käskyä uudessa tilanteessa, helpota tilannetta hieman. Joskus auttaa, jos harjoittelee ensin muutaman kerran helpossa tilanteessa, ja siirtyy sitten heti uuteen tilanteeseen.
Aina tilanteen muuttuessa on hyvä idea helpottaa tehtävää aluksi. Esimerkiksi sen sijaan, että pyytäisi suoraan istumista, voi koiraa aluksi houkutella namin avulla istumaan, ja sitten vaikeuttaa tehtävää. Edistyminen tapahtuu kuitenkin huomattavasti nopeammin kuin tehtävää alkuvaiheessa opetettaessa.
Jotta koira yleistäisi käskyt myös aivan uusiin tilanteisiin, on niitä harjoiteltava mahdollisimman monessa erilaisessa paikassa ja tilanteessa. Jokaisen uuden tilanteen myötä koira oppii nopeammin ja nopeammin, mitä siltä pyydetään.
Tässä on muutamia asioita, joita kannattaa vaihdella:
- Ympäristö: Harjoitelkaa kotona eri huoneissa, pihalla, kävelyllä, eläinkaupassa, puistossa, parkkipaikalla, autossa; kaikkialla, missä saatatte koiran kanssa käydä.
- Namien läsnäolo: Et todennäköisesti halua, että koira tottelee vain, jos se näkee tai haistaa herkkupalan. Kannattaa harjoitella myös niin, että namit ovat esimerkiksi taskussa, eri huoneessa tai vaikka autossa. Jos koira on oppinut esimerkiksi naksuttimen tai tietyn sanan tarkoittavan herkkujen saamista, voit kertoa koiralle, että namia on tulossa, ja mennä hakemaan ne piilopaikastaan. Jos käytät naksutinta, kannattaa myöhemmässä vaiheessa harjoitella myös ilman sitä, ettei naksuttimen läsnäolo toimi koiralle vihjeenä.
- Eri ihmisten pyytämänä: Jos haluat koiran tottelevan muitakin kuin itseäsi, pyydä myös muita ihmisiä harjoittelemaan koirasi kanssa.
- Asento ja liikkeet: Yritä sanoa käsky ilman, että liikutat käsiäsi, päätäsi tai vartaloasi millään lailla. Kokeile myös, totteleeko koira yhä, jos liikutat käsiäsi eri tavoin, seisot eri asennoissa, liikut ympäriinsä, seisot selin koiraan, istut tai jopa makaat.
- Äänensävy: Kokeile kuiskaamista, huutamista (hätätilanteessa saatat hyvinkin huutaa käskyn; totuta koira kuitenkin tähän pikkuhiljaa, ettei se pelästy), eri äänensävyjä ja erilaisia tapoja sanoa käsky.
- Häiriötekijät: Jos haluat koiran tottelevan myös silloin, kun se näkee ihmisiä, koiria, eläimiä tai herkullisia roskia maassa, näitä on kaikkia harjoiteltava erikseen. Tilanteita on vaikeutettava vähän kerrallaan, niin että koira aina onnistuu. Kannattaa aloittaa harjoittelu kontrolloiduista tilanteista, esimerkiksi käyttämällä leluja tai herkkuja häiriötekijöinä. On myös tärkeää käyttää palkkiota, joka on arvokkaampi kuin häiriötekijä.
Suurinta osaa käskyistä koiran ei tietenkään tarvitse välttämättä osata näin perusteellisesti, riittää kun edes välillä menee oikein. On kuitenkin taitoja, jotka koiran tulisi osata ehdottoman varmasti ja luotettavasti kaikissa tilanteissa, esimerkiksi luoksetulo.
On aina hyvä pitää mielessä, että jos koira ei tottele, se ei todennäköisesti ole tottelematon tahallaan. Tilanne saattaa yksinkertaisesti olla sille liian vaikea.
Lisää lukemista:
Koiranomistajan peruskurssi: Yleistäminen
Kiinnostaako koirien käyttäytyminen ja koulutus?
Tilaa uutiskirje, niin saat viikoittaisen vinkin sähköpostiisi! Bonuksena saat myös ilmaisen minikurssin koiran totuttamisesta kynsien leikkaukseen. 🙂
One thought on “Kun koira ei kuuntele”